Kuinka sairas voikaan mieleltään olla?

Tajusin sen äsken. Rekisteröidyin englantilaiselle ana-foorumille. Klikkasin erään henkilön tumbrl linkkiä. Sitten se iski. Kuva tytöstä jolta paistaa kylkiluut ja joka näyttää sairaalta. Tajuan, että se on sairasta, mutta silti se näyttää täydelliseltä ja haluan samanlaisen vartalon. Taustalla soi syömishäiriöistä kertovia kappaleita. Miksi haluta jotain, mikä on sairasta? Miksi en pysty syömään normaalisti, vaan aina pitää joko syödä erittäin vähän, ahmia, paastota, oksentaa, mutta ei koskaan normaalisti? Miten olen pystynyt luomaan itselleni tälläisen oman maailman? Kaikkien muiden mielestä tämä on sairasta, mutta minusta normaalia. Ajattelen jokaikinen hetki joko ruokaa, kaloreita, läskiä, painoa tai jotain muuta vastaavaa. Ei mun ajatukset liity yleensä muuhun kuin tähän pieneen anamaailmaan. Katselen varmasti viikon aikana peilistä itseäni useamman tunnin. Katson kuinka läskit vaan roikkuu. Suihkussa otan kiinni mahastani ja sormien väliin jää läskiä. Sitä on joka paikassa. Silti kaverini ihmettelevät miten paidat eivät pysy päälläni vaikka ne ovat xs-kokoisia.
Selaan kuvia eteen päin. Ne vain paranevat joka hetki. Minäkin haluan saada käteni reiteni ympäri. Haluan, että mahani on vain kuoppa luiden välissä. Haluan, että käsivarteni ei ole paljoa rannetta paksumpi. Haluan olla täydellinen niinkuin noissa kuvissa. Tiedän, että jos joskus saavutan sen, näytän muiden mielestä sairaalta, vaikka se olisi minulle täydellisyyttä.