Haluatko olla laiha vai lihava?

Vaaka näytti aamulla 46.8kg. Oon ihan tyytyväinen, koska eilinen meni ihan pyllylleen. Eilen söin aamupalaksi kaakaota, ruisleivän voilla, juustolla ja kinkulla sekä kanelikorpun. Sitten seuraavan kerran söin vasta illasta kun menin töiden jälkeen käymään tätini luona ja hän oli juuri tehnyt ruokaa ja tarjosi mullekin. Söin kaks perunaa, 4 kananugettia, lasin kevytmaitoa, kurkkua, tomaattia, punajuurisalaattia ja sen jälkeen vielä söin pari kourallista sipsejä ja kolme suklaakonvehtia... Siinä vaiheessa tajusin että ei hemmetti koko päivä meni tän takia pilalle. Kotona sitten vielä söin yksin melkein koko pussillisen pätkiksiä ja lasin omenamehua. Siis ei mitään järkee ollu tossa syömisessä taaskaan, mutta silti söin. Kaduttaa, kaduttaa ja vielä vähän kaduttaa. Askeleita tosin tuli noin 13 000, siihen sentään olen ihan tyytyväinen.
Tänään söin aamupalaksi hedelmäsalaattia, missä oli mandariini, omena ja pieni banaani. Lämpimäksi ruoaksi meillä oli nakkikeittoa, joten sitä söin lautasellisen. Olisin voinut syödä vähemmänkin, mutta söin mahani täyteen, jottei tulisi nälkä jonka johdosta söisin kaapit tyhjiksi. Kävin äsken n. 5km kävely-hölkkälenkillä, mutta askeleita tuli vain 5500. En kuitenkaan jaksanut enää kävellä enempää, koska lunta satoi päin naamaa ja alko jo vähäsen huimaamaan, enkä halunnut kuitenkaan pyörtyä tuonne tien varteen. Tänään syön varmaan vielä jotain iltapalaa, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Kaloreita se ei kuitenkaan saa sisältää kuin 150 korkeintaan, sen verran kulutin kännykkäni mukaan siellä lenkillä. Varmaan teen taas hedelmäsalaatin tai teen kaurapuuroa.
Haluaisin pystyä käymään pidemmillä lenkeillä. Haluaisin pystyä juoksemaan pitkiä matkoja. Haluaisin pystyä syömään vähemmän. Haluaisin laihtua monta, monta kiloa. Haluaisin paremman itsekurin. Jos en halua että nuo kaikki ovat vain haaveita, mun täytyy tehdä jotain niiden eteen. Ja niin aionkin. En aio olla ikuisesti tälläinen huonokuntoinen jättiannoksia syövä itsekuriton läski. Aina kun mun pitää valita menenkö lenkille vai en tai syönkö vähän jäätelöä vai en, niin mun täytyy vain kysyä itseltäni: haluatko olla laiha vai lihava? 

Liikuntaa

Vaikka kuinka uhosin niin ei ole tullut joka päivä 10 000 askelta... Sunnuntaina kävin vain muutaman kilsan lenkillä ja tuli alle 5000 askelta siltä päivältä. Maanantaina oli niin kamala migreeni etten päässyt koulun jälkeen sängystä enää ylös, joten silloinkin askeleet jäi vaan 5000. Eilen kävin 5 kilsan lenkillä ja tuli 9845 askelta, eli ei ihan sitä mikä ois pitänyt. Tänään onneksi meillä oli aerobiciä liikassa, joten tämän hetkinen saldo on 8266, joten kun menen vielä illalla pienelle lenkille niin tänään vihdoin tulee toi 10 000 täyteen!
Liikunta on ihan kivaa sitten kun vaan saa sen perseensä ylös siitä tuolista. Se on kivaa kun saa sisäisesti huutaa että jaksaa jaksaa vaikka tuntuu siltä että ei oikeesti enää jaksa. En tosin koskaan oo saanut liikunnasta sellasta euforista oloa, mistä usein puhutaan. Ei vaikka tekisin hiljaisesti ja rauhallisesti, ei vaikka tekisin täysillä eikä silloinkaan kun teen sopivalla tahdilla. Ei liikunta tee mulle yhtään onnellisempaa tai iloisempaa oloa. En sitten tiedä että teenkö jotain väärin.

Tänään näin sen yhden tutun, joka oli kaks vuotta sitten mun isonen riparilla. Silloin se nosti mut helposti yhellä kädellä ilmaan, mutta pikkujouluissa se sai mut nostettua, muttei enää nii helposti. Eikä ihme, painanhan 10kg enemmän kuin silloin. Tänään tuli taas se kaikki mieleen ja mua alko hävettämään se, että oon päästänyt itseni näin lihavaksi. Harmittaa, että se on jo abi ja lähtee viikon päästä pois enkä nää sitä varmaan koskaan, joten viimeinen muistikuva mikä sille musta jää, on tälläinen läskipallero.
Oon katsonut Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa ja siinä hoetaan joka jaksossa, että kaikki laihduttamisessa ja treenaamisessa lähtee päästä. Mulla ei vaan oo itsekuria. Sitten kun se ahmimisjakso tulee niin vedän ihan kaiken mitä kaapista löytyy. Onneksi nyt ei oo enää tullut sellasia, vaan on alkanut menemään paremmin. Yritän nyt ihan tosissani olla syömättä mitään ylimääräistä ja liikkua enemmän. Ei se 10 000 askelta ole paljon, joka ilta jos teen 6 kilometrin lenkin niin ne loput askeleet ois aina siinä. Eikä se veis aikaaakaan kuin tunnin. Nyt ihan oikeasti aion laihtua. Pitää vaan löytää se oikea mielentila ja motivaatio tähän hommaan. En yritä mitään pikadieettejä, syön neljä pientä ateriaa päivässä, liikun sen 10 000 askelta. Ei mun tarvii yrittää syödä alle 500 kcal päivässä, riittää että syön alle 1000 kcal, koska peruskulutukseni kuitenkin on jo 1400 kcal ja siihen päälle vielä mahdollinen liikunta. Ruoassa voin syödä ne neljä ateriaa, kunhan valitsen viisaasti. Jos syön aamulla ruisleivän päällisillä, koulussa näkkileivän ja salaattia, kotona vähän kotiruokaa ja iltapalaks mysliä tai hedelmän, en siitä voi mitenkään lihoa.

Pitkästä aikaa

Jouluna meille tuli iskän kanssa ihan kamala riita, jonka takia tietokoneeni takavarikoitiin, jonka takia en sitten tänne ole päässyt kirjoittelemaan. Nyt kuitenkin sain koneeni takaisin, joten tännekin ajattelin kirjoitella kuulumisia.
Sain painoni alle 46 kilon ennen koulun alkamista, mutta nyt se on taas kivunnut takaisin 47 kiloon. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, mutta yritän olla luovuttamatta, etten ala ahmimaan. Nykyään olen yrittänyt syödä enemmän säännöllisesti, jottei tulisi niin paljoa mielihaluja ja se on oikeasti toiminut. Nykyään aamupalani on yksi ruisleipä ja teetä. Koulussa syön näkkileivän, salaattia ja vettä ja kotona koulun jälkeen pienen annoksen kotiruokaa. Illalla syön joko hedelmän tai jogurtin. Kaloreita tulee yleensä päivässä n. 700 ja nyt viikon ajan paino on hieman laskenut, joten uskon että tämä tekniikka auttaa laihtumaan pitkällä tähtäimellä. Mahanikaan ei ole iltaisin niin turvonnut kuin yleensä, mikä antaa toivoa, että vielä joskus saan mahan joka muistuttaa enemmän kuoppaa kuin palloa. Lisäksi tilasin askelmittarin, joka mittaa päivittäiset askeleet, liikunnalla kulutetut kalorit sekä perusaineenvaihdunnan kalorit. En tiedä miten luotettava tuollainen on, mutta ajattelinpa ostaa sen, jotta saan motivaatiota liikkua enemmän. Huomisesta alkaen otan joka päivä sen 10 000 askelta, mikä on se vähimmäismäärä.

Keskiviikkona autoin mun kahta tätiä mun mummon muutossa hoitokodista toiseen. Mun mummolla on alzheimer ja on tosi surullista kattoo miten se on nykyään jo ihan sekaisin kun ei tunnista kaikkia ihmisiä eikä aina tiedä missä on eikä muista mitä sille on sanonu minuutti sitten. Siinä muuton yhteydes mun toinen täti halas mua kiittääkseen kun tulin auttamaan ja sit se alko ihmettelemään miten laiha oikein olen, ettei kuulemma tunnu muuta kuin luita. Pelkään, että se alkaa epäilemään jotain joskus. Se on jo aikaisemmin ihmetellyt miksi syön niin vähän. En haluaisi tuottaa sille huolta kun sillä on omiakin huolia kun sillä on vaikea syöpä mikä ei tule koskaan paranemaan.

Pelkään tosi paljon sitä milloin tätini kuolee, koska tiedän, että se tulee kuitenkin tapahtumaan jossain vaiheessa. Musta tuntuu, että koko ajan on uhka, että joku mulle tärkeä ihminen saattaa kuolla koska vaan. Äidilläni on sydämessä jotain häikkää ja pappani on jo kauemman aikaa näyttänyt ja vaikuttanut sairaalta, vaikkei ole sanonutkaan mitään. Isäni on koko ajan huonossa kunnossa ja masentunut. Isäpuoleni, joka on minulle myös tärkeä vaikkei sukua olekaan, on todella ylipainoinen ja sairastunut jo mm. diabetekseen, joten ei hänkään elämänsä kunnossa ole. Pelkään kuolemaa muiden osalta enemmän kuin itseni. Pelkään sitä, koska se on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kuolleelle henkilölle enää koskaan voi sanoa mitään, ei voi halata, ei voi enää koskaan kuulla hänen ääntään. Mua ei pelota se että itse kuolisin. Ei mua pelota tietämättömyys siitä, mitä sitten tapahtuu. Oikeastaan mua jännittää, onko kuoleman jälkeen enää mitään? Onko oikeasti taivasta tai helvettiä? Vai onko sielunvaellus kenties totta, mitäpä jos synnyn uudestaan vaikkapa mangustiksi? Tai mitäpäs jos minusta tuleekin aave? Näihin kysymyksiin ei mielestäni voi olla oikeaa eikä väärää vastausta, sillä sitä ei voi todistaa, sillä ne jotka kuolee, eivät voi kertoa mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Sen näkee sitten itse kun sen aika koittaa.