Turvottaa ja ärsyttää

Hyi, söin tänään 1300kcal, eli reilusti yli mitä piti. Maha ihan pallona taas, en ymmärrä miks se turpoo joka päivä ihan älyttömästi. Jos joskus tulen laihaksi, en silti voi pitää tiukempia paitoja, koska jos syön jotain, näytän että olisin raskaana. Ihan oikeasti, en liioittele yhtään. Ällöttää kun tunnen mahani kun se on niin turvonnut.
Huomenna syön vain puoli lautasellista nakkikeittoa ja pari vaahtokarkkia. Lupaan sen itselleni, jos en pidä lupaustani niin rankaisen itseäni jollain pahasti. Vaahtokarkit koska mennään yhel porukal soutamalla saareen paistelemaan makkaraa ja koko pussissa vaahtokarkkeja on saman verran kun yhessä makkarassa, joten jaan sen pussin mun kaverin kanssa niin ei tuu niin paljoa kaloreita. Ja soutaminenhan kuluttaa jonkun verran. Lisäks meen heti koulun jälkeen siivoamaan erääseen paikkaan, joten sekin kuluttaa pikkusen kun se on aika rankkaa kun siel on sellanen älyttömän painava imuri.
Mun mummo tulee meille huomenna yöks, enkä ymmärrä miksi. Ja tää mummo on siis äitin äiti ja iskä on eronnut äitistä 10 vuotta sitten, joten ei senkään takia ole mitään syytä. Inhoan mun mummoa, en kestä sitä. Vihaan sitä. Se tutkii aina mun tavaroita ja mun mielestä mulla sais olla ees vähän yksityisyyttä. Vihaan sen kyselemistä ja kaikkea muutakin, en vaan siedä sitä. Onneks oon aika paljon huomen poissa niin ei tarvii kattoo sitä kun ärsyttää jo sen näkeminenkin. Iskän kans ollu riitaa että nukkuuko se mun huoneessa vai ei, enkä aio tässä asiassa joustaa. Se ei tuu mun huoneeseen nukkumaan ja jos tulee, niin mä lähen pois täältä koska en kestä sitä miten nään kuitenkin seuraavana aamuna miten se on tutkinu kaiken ja lukenut kaikki lappuset ja kaikki. Lisäks mun huone on oikeesti kaatopaikka, en oo jaksanut siivota, joten lattia lainehtii tavaroista ja pöytää ei näy kaikkien kirjojen, lappusten ja sekalaisen roinan alta. Pitäis siivota, mut jotenkin se alottaminen on vaan niin kauheen hankalaa.

Mikä mua vaivaa?

Tänään kaverit kysy mua kiinalaiseen niitten kaa, mutta se ei ollutkaan auki joten mentiinkin sitten pitsalle. Oikeesti, miks lähin ees mukaan? Söin kolme neljäsosaa siitä pitsasta. Siinä on ihan sairaasti kaloreita, varmaan 2000? Lisäks söin viel amppari mehujään, jossa oli 79kcal mutta eihän se enää mitää vaikuttanu tollasen kauheen syöpöttelyn jälkeen. Meinasin lähtee kesken ruokailun jo oksentamaan, mutta en sitten kehdannut. En halua, että ne saa tietää mitään.
Ärsytti yks niistä kavereista. Se on sairaalloisen laiha, painaa kai n.40kg ja on pari senttiä mua pidempi. Ja sil ei oo läskiä missään, vähäinenki paino mikä sillä on, se on lihasta. Se otti rullakebab annoksen, johon kuului kaksi kebabrullaa. Se söi toisesta puolet. Ja sano että on niin täynnä että ei syö enää koko päivänä muuta. Oon kateellinen. Ei sillä kai mitään syömishäiriöö ole, mutta se on aina ollut niin laiha ja karkkilakkoilee koko ajan. Muutenkin ärsyttää kyseinen ihminen, muuttunut kauheeks huomion hakijaks ja esittää tyhmää. Ainakin toivon että esittää, jos se oikeesti on niin tyhmä kun se antaa kuvan niin sillä on jotain vikaa aivoissa.

Kaduttaa, miks menin syömään. En tiiä paljonko oon  lihonut kun en pääse vaa'alle. En varmaan ehi laihtumaan ees loppukesään mennessä niin paljon, että voisin pitää jotain muuta kuin pitkiä farkkuja ja pitkähihaista. Haluun vaan hakee super terävät sakset ja leikata kaikki läskit pois...

Turhia kaloreita...

Iskän kaa taas ollaan riidoissa. Mä en suostu tiskaamaan ja se ei suostu siihen että mä en tiskaa. Tänä aamuna kun olin lähössä kouluun nii se vaan sano että "me ei sit syödä ennen kuin sä tiskaat". No ei haittaa mua! Okei, oon silti tänään syönyt... Olin kouluun liittyen sellasessa palkintojen jako tilaisuudessa, jossa oli sit kakkukahvit ja jouduin syömään pienen palan kakkua ja lasin mehua. Lisäks kotona söin purkin rasvatonta raejuustoo ja tonnikalaa. Yhteensä kaloreita siis jotain 600 sen hiton kakun ja mehun takia. Ällöttää, mutta en vaa voinut jättää sitä kakkua syömättä kun se olis ollut epäkohteliasta ja kaikki ois alkanu kyseleen. Raejuusto ja tonnikala oli kyl turhaa, ois pitänyt kestää se mahakipu. Ylimäärästä siitäkin jotain 275 kaloria. Siel palkintojen jako tilaisuudes oli toiselta paikkakunnalta yks tyttö. Se oli oikeesti ylipainonen, silläkin oli silmälasit, silläkin oli vaaleat hiukset, sillä oli jopa saman värinen neuletakki kun mulla. Näytti ihan multa. En haluu olla niin läski, mutta varmaan oikeesti näytän vielä sitäkin läskimmältä. Itkettää. En tiiä paljon painan kun en oo käynyt vaa'alla, pitäis varmaa ostaa oma niin sais käydä aina silloin kuin huvittaa. Läskiläskiläskiläskiläski.
Huomenna aamulla pesäpalloo liikunnassa, siinä onneks palaa ees muutama kalori vaikkei se mitään hikiurheilua olekaan. En aio syödä huomenna mitään, jos ollaan edelleen riidoissa iskän kanssa, haluun vaan kostaa sille. En aio tiskata, en haluu että se saa siitä jotain sairasta mielihyvää että se on uhkailemalla ja pakottamalla saanu mut tekeen jotain mitä se ei haluu tehä. Haluisin vaan lähtee pois, karata. En jaksa enää ees kattoo sitä ja ärsyttää jos kuulen toiseesta huoneesta sen koneen naputuksen tai jos se puhuu puhelimeen. Onneks koulu sentään sillai ohi, että ei tehä enää  mitään opiskeluopiskelua, korkeintaan kertaillaan ja sellasta.Tajusin just, että kaks viikkoo isosteluun. En voi mennä sinne tälläisenä läskipallerona. En vaan voi.

Nopea valittaminen

Kirjoitan nopeasti, koska 15min päästä pitää lähteä kaverin kans lenkille. Silti pakko kirjoittaa, koska ärsyttää ja kaivaa mieltä.
Raha. Kaikille tuttu. Joillakin sitä on enemmän, joillakin vähemmän, joillakin ei ollenkaan. Meillä sitä on vähän. Joka kuukausi kaikki rahat menee, ei jää säästöön tai mihinkään ylimääräiseen. Iskä on yhen kuun vuokran jäljessä koko ajan (n. 550e) ja mä "lainaan" loppukuun ruokaan rahat. "Lainaan" eli en saa takaisin. Iskä on mulle velkaa n.500e, enkä usko että koskaan tulen enää näitä rahoja näkemään. Raha ärsyttää tällä hetkellä, koska mua ärsyttää kaikki joilla on sitä rahaa. Meidän luokan piti lähteä luokkaretkelle, mutta koska kyyti olis maksanut jotai 25e + huvipuiston lipun hinta, tuli siitä melkein 60e. Aloin pitämään ääntä, että en todellakaan lähe näin kalliilla hinnalla jonnekin huvipuistoon 4 tunniksi apinaluokkani kanssa. Sitten tuli huutoja takasin että mitä väliä iskä/äiti/vanhemmat kuitenkin maksaa. Sitten aloin melkein huutamaan että kun ei maksa, ei kaikki oo tollasia vitun rikkaita kermaperseitä joilla on rahaa tälläsiin. Tätä jatku hetken, jolloin äänestettiin kuinka moni lähtee, mutta koska 5 jättäytyi pois niin ei lähdetä ollenkaan + luokanvalvojan kommentti "kaikki ei mee tasan". Tästä syystä koko luokka alkoi vihaamaan mua koska olin äänekkäin meistä jotka ei halunnut lähteä/ei ollut rahaa. Ei vittu oo mun syy että en oo rikas kermaperse jolla on varaa maksaa 60e jostain huvipuistoreissusta. Vittu nyt oikeesti. Ärsyttää, kun ei voi ymmärtää mitä on olla oikeesti köyhä. Sellanen, jonka vanhemmat ei maksa vaatteita tai mitään muutakaan. Sellanen, joka joutuu lainaamaan rahaa, että saadaan ruokaa (no mä en sitä ruokaa tarvii, mut iskä on eri juttu).
Jos tätä lukee joku kermaperse, niin olen pahoillani enkä nyt halua loukata ketään. Mutta oikeesti, miettikää miltä tuntuis jos ei sitä rahaa oliskaan niin paljoa.

Reissu ohi

Reissu on nyt ohi. Ikeassa oli ihan mukavaa, paitsi söin 6 lihapullaa ja ranskalaisia sekä isosta palasta omenapiirakkaa 2/3. Sekä 2 mehujäätä tai toisen niistä söin vasta paluumatkalla huoltoasemalla.. Hyi. Läski. Shoppailu oli osittain pettymys, mutta löysin kivan t-paidan kesäksi, joka oli korallin värinen, pitkä ja hihat oli pitsiä. Hyvä vaate pidettäväksi vaikka legginsien kanssa. H&M:stä löysin kevätjuhlamekon. Se on aivan täydellinen. Rakastan tätä mekkoa. Sopivan pitkä, kiva vaaleanpunainen väri ja takaosa on aivan upea sekä materiaali ihanan tuntuista. Huono puoli: kokoa 36. Liian läski koko mulle. Ei siellä kyllä edes ollu 34 kokoa jotta olisi voinut sovittaa. Lisäksi lankoja lähtenyt purkautumaan, mutta huomasin sen vasta kotona. Vähän on rintojen kohdalta liian iso, mutta sen siitä saa kun on tällanen minitissi. Lisäksi pelkään että jää liian isoksi, jos pystyn laihduttamaan ennen kevätjuhlaa viel pari kiloa. Toivottavasti joku pystyy kaventaan tota mekkoo, koska jos kesäl on juhlia tms. niin en aio olla näin läski silloin. Toi mekko on silti niin täydellinen, kumpa se olis ollut mulla viime vuonna omissa rippijuhlissa ja isän serkun häissä. No, jos toi mekko pysyy ehjänä ja sitä voi kaventaa, niin se kyl menee monen monta vuotta. Olin sovittamassa sitä ja vinkkasin "kaveria" makutuomariks ja se oli sillee joo ihan kiva, menee mahan päältä tosi hyvin eikä jää sellaseks. Tuli niiiin läski olo. Vaikka mun maha ei edes ollut paljoa turvoksissa niin silti mun maha näyttää kai sit isolta. No, ainakin nyt sain lisää motivaatiota.
Mentiin kattomaan se teatterinäytös. Hyi että. Kerron nyt ensiksi, että mulla on sellanen maailman tyhmin pelko. Pelkään Scream elokuvien sitä murhaajatyyppiä ihan älyttömästi, varsinkin jos on pimeetä. Ja siinä näytelmässä koko ajan tapettiin niitä ihmisiä ja tuli pimeitä kohtauksia. Ahdistaa vieläkin. Ei ollut hyvä vaihtoehto sille komedialle, mikä meijän piti ekaks mennä kattomaan. Lisäks yks tyyppi säikäytti mut bussissa paluumatkalla, jolloin en meinannut heti saada itseäni rauhoittumaan. Oon vaan niin säikky ihminen. Tavallaan tutustuin myös yhteen uuteen tyyppiin, joka osoittautui ihan mukavaks. Vaihdettiin pari sanaa siin matkalla ja vaikutti kyl ihan mahtavalta tyypiltä, harmi kun en päässyt enempää tutustumaan.
Ahdistaa kaikki paska mitä menin siellä vetämään. Ahdistaa, kun kommentoin yhen kaverin statukseen liittyen siihen Tampere-reissuun facebookissa ja sitten en kehdannut pitää sitä ja poistin sen kommentin. Ahdistaa, kun oon näin lihava. Ahdistaa, kun tuli puhelu yheltä naiselta kellä käyn töissä, enkä voinut enää soittaa sille takaisin kun oli kello niin paljon kun päästiin teatterista pois ja mun pitää herätä aamulla aikasin soittamaan sille takaisin, sillä olen menossa huomenna töihin sinne. Harmittaa, kun mun solisluut ei näy, joten tulen näyttämään siinä mekossa tosi läskiltä.

Jännittää

Iiks, enää tunti niin lähetään sinne Tampereelle. Aamu mennyt ihan kivasti, otin koko päivän koulusta vapaaksi niin nukuin 9.15 asti. Sen jälkeen olen katsellut Simpsoneita ja samalla meikannut ja suoristanut käkkärähiukseni. Iskä on lähtenyt aamulla taas kalalle, joten saan olla aivan yksin. Se on parasta, jos saa olla yksin ja huudattaa musiikkia ja vaikka tanssia tai laulaa eikä kukaan ole näkemässä. Kävin myös vaa'alla. Yövaatteet päällä 48.5kg. Ihanaa, se tippuu pikkuhiljaa pienemmäksi.
En oo syönyt mitään. En tunne oikein nälkääkään eikä tee edes mieli. Silmissä kyllä välillä mustenee, jos nousen nopeasti. En tiedä pitäiskö syödä vai ei. Vatsa on vähän litteämpi, ei ole turvoksissa. Oon päättänyt jättää leivän ja puuron kokonaan pois, sekä tietenkin pullat tms. Ihan vain sen takia, sillä epäilen että oon jollain tapaa allerginen viljalle. Ainakin mun maha turpoo ihan mielettömästi aina jos oon syönyt leipää tai puuroa sekä leipoessa jos pitää käsi laittaa taikinaan, mulle tulee pahaa ihottumaa.

Jännittää lähtee sinne Tampere reissulle. Bussimatka jännittää, joudunko istumaan yksin tai joudunko jonkun ällötyksen viereen. Pahinta ois jos joutuisin yhen ällötyspojan viereen, joka (yhtä tuttua lainaten: ) iskee kaikkea mikä liikkuu ja on lämmin. Hyi että se on ällöttävää ja kun se yrittää jatkaa sitä vaikka oon huutanut sille ja ollu vittumainen ja kaikkea.
Ikea jännittää, joudunko liikkumaan sielläkin yksin. En oo käynyt kun kerran Ikeassa, sekin oli muistaakseni Turussa. Shoppailu jännittää, minkä kokoisiin vaatteisiin mahdun? En oo koskaan ostanut isompaa vaatetta kuin S tai 36. Osa vaatteista on xs kokoisia sekä yksi neule jopa xxs, mutta se nyt oli sellasta isompaa mallia varmaan. Bikinit mun pitäis ainakin löytää. Vaikka oonkin valas, niin silti haluan mennä kesällä rannalle ruskettumaan vaikka en rusketu kovin helposti. Bikinit on hankala löytää. Oon niin pienitissinen että kaikki näyttää tyhmältä. Mutta ehkä joku täydellinen bikinin yläosa tulee vastaan, alaosa mulla periaatteessa on jo, jos se vaan käy siihen tulevaan yläosaan. Sit pitäis löytää kesäkengät, mutta niitäkin hankala löytää kun jalankoko useissa malleissa on 36. Sitten mekko kevätjuhlaan, mutta sen pitäis olla sellanen mitä vois sit käyttää ehkä kesällä muutenkin. Lisäks ehkä ne shortsit jos saan itteni ängettyä sellasiin. Ja jotain t-paitoja. Ja kaikkee... Rahaa otan kaiken käteisen, eli 170e. Ei ainakaan rahasta tule varmaan puute kesken kaiken.
Jännittää myös, että joudunko syömään. En haluais ainakaan ostaa mitään valmista ateriaa, koska ne on niin isoja ja sisältää paljon kaloreita. Lisäksi ihan turhaa maksaa paljon ateriasta, josta en kuitenkaan syö paljoa. Meille on siel teatterissa joku väliaikatarjoilu. Toivottavasti pystyn senkin välttämään, en halua syödä. En vaan halua.

Pelottaa

Päätin ruksata ton 49kg, koska tänä aamuna paino oli yövaatteet päällä 48.7kg ja se aamupaino ilman vaatteitahan on kuulema se oikea paino. Tänään menny syömisten kans iha hyvin, söin kahteen osaan jakaen ison annoksen riisiä, 1dl herne-maissi-paprika sekotusta ja 70g tonnikalaa. Yhteensä kaloreita varmaan jotain 450-500kcal. Toki olis voinut syödä vähemmän. Ajattelen koko ajan ruokaa. Jatkuvasti. Ei mun silti tee mieli syödä eikä mulla oo kova nälkäkään, mutta ajattelen ruokaa silti koko ajan. Mainoksissakin on vaan ruokaa. Pelkään, että kun tää on vihdoin alkanut syömisten osalta jo tavallaan sujua, niin joku päivä iskä tuo kaupasta jotain jäätelöä tms. tai itse menen ostamaan jonkun sipsipussin ja ahmin kaiken. Mutta yritän pitää itseni kurissa.
Haluanko syödä, vaiko pitää kesällä shortseja ja toppeja? Mielummin toi jälkimmäinen. Jos edes heinäkuussa vois pahimmilla helteillä pitää muutakin kuin pitkiä farkkuja ja hupparia.

Huominen pelottaa. En tiiä millanen olo mul on aamulla, joudunko syömään ennen reissulle lähtöä. Jos mua pyöryttää, niin sitten on pakko. Sitten meen varmaan ostamaan rasvatonta raejuustoa ja tonnikalaa että syön jotain etten pyörry siellä Ikeassa. Pelottaa, joudunko syömään siellä reissulla. Jos syödään ikeassa, en tiiä mitä siel on tarjolla kun en oo koskaan syönyt siellä. Mutta ne kaikki on varmaan täynnä kaloreita. Kuitenkin sorrun ostamaan jotain. Mutta hyvä juttu on, että Ikea ennen keskusta vaateshoppailua, joten voin ajatella että haluanko joskus mahtua 34 kokoisiin shortseihin/farkkuihin vaiko syödä kaloreita täynnä olevaa ruokaa, jota en tarvitse.

Nöyryyttävää ja kieltäytymistä

Kävin siellä röntgenissä, koska selän takia sinne menin niin piti ottaa kaikki vaatteet pois, sai jättää vain pikkarit. Se oli jotenkin niin nöyryyttävää, seistä melkein alasti läskikasana laitteen edessä. Sen röntgenhoitajan piti vieläpä tunnustella jonkin takia että mihin mun rintalasta loppuu (varmaan sen takii et mihin korkeudelle se kone laitetaa tms), ihme että sielä läskin alta ees mitkää luut tuntuu. Siel oli joku röntgenhoitaja opiskelija, joka oli tosi nätti ja ystävällinen, teki mieli sanoo sille miten kaunis se on mutta en kehdannut. Tykkäisin kehua kaikkia mutta en yleensä uskalla kun se on tässä suomalaisessa kulttuurissa muka niin outoa.. Mietityttää kun oon käynyt aika usein röntgenissä, milloin minkäkin takia, että vaikuttaako se säteily oikeesti sillai et voi tulla syöpää. Meil suvussakin ollut syöpää aika paljon, joten ei toi ainakaan vähennä sitä riskiä. Mun tädillä on joku tosi paha kasvain, joka kasvaa niin ettei sitä voi leikata mitenkään ilman tosi isoja riskejä, paitsi sitten kun se on niin paha että jos sitä ei leikata niin kuolee kuitenkin pian. Pelottaa, että kauanko mun täti saa vielä elää. Se on tosi mahtava ihminen ja ainoa, jolle voin soittaa jos kotona tapahtuu jotain pahaa ja ainoa, jolle voin kertoa mun kotioloista. Toivottavasti tädilläni riittää vielä monia vuosia nauttia elämästään.
Röntgenistä menin taas siihen "kerhoon". Tänään oli päättäjäiset. Yhel mun luokkalaisel joka käy kans siel on maanantaina synttärit niin se toi kaks pakettia jäätelöä, sekä toinen vetäjistä toi pienen levyn suklaata. Olen ylpeä itsestäni, en ottanut kumpaakaan! Tosin kun sanoin että en ota niin tuli kommenttia että "Taasko sä laihdutat" "Oikeesti syö joskus jotain" "Hei *nimi* et kai sä oikeesti laihduta". Sanoin että ei tee mieli, sanoin että en tykkää jäätelöstä, sanoin etten tykkää suklaasta.. Ne ei kyl uskonu. Mikä siinä on, että jos joku 150 kilonen läski laihduttaa niin kaikki on sillai hyvähyvä, mutta jos vähän kevyempi läski laihduttaa niin heti ollaan sillee "ei sun tarvii". Yks tyyppi sieltä sano vielä että "Mä kyl joku kerta tuun ja syötän sulle lusikalla puurovelliä." Sanoin vaan että puuro on pahaa, johon tämä tyyppi kysyi: "No mitä sä sitten ees muka syöt?" "Ruokaa..." Oikeesti ärsyttävää, jos joskus kieltäytyy jostain herkusta niin heti kauhee kyseleminen.. Kai ne nyt iteki näkee miten lihava mä oon, varmaan vaan haluavat että jään tälläseks norsuks että ne ite saa olla laihempia. Pelottaa perjantainen matka tän "kerhon" ja toisen nuorisotalolla toimivan ryhmän kans Tampereelle Ikeaan, shoppailemaan ja sellasta. Siellä varmaan joudun liikkumaan yhen "kaverin" kanssa, joten mun kai on pakko syödä. Kuitenkin joku kysyy että mitä söin ja jos valehtelen niin tää kaveri kuitenki paljastaa mut. Toki voin vedota vaikkapa bussimatkan jälkeiseen pahoinvointiin. Kerrankin olis päivä, jolloin ei tarvii syyä kotona ja sit ne varmaan pakottaa mut vetämään jotai mäkkisafkaa tai jotai Ikean lihapullia..
Tänään söin kotona yhden makkaran ja spagettia. Ihan sairaasti kaloreita yhessä annoksessa. No, en oo syöny kun sen ja koulussa pari haarukallista täysjyväriisiä ja kanakastiketta, joten ei kalorit nyt mennyt aivan älyttömiin, mutta silti aika korkeelle (600-700kcal).
Tiedän, että en tästä laihduttamisesta tuu pääseen enää pois. Oon laihtunut ehkä vaan kilon (voi vittu mikä luuseri oon) ja nyt jo aavistan sen, että en pääse tästä suosta pois nyt kun annoin näille vanhoille ajatuksille vallan. Kuvailen tätä pientä ääntä möröksi. Pienen pieneksi möröksi, joka asuu tuolla minun korvassani ja joka huutelee sinne asioita. Mörkö on pieni ja söpö ja luulee tarkoittavansa hyvää. Tää mörkö tulee usein pimeällä illalla eniten esiin, mutta päivälläkin se jatkuvasti huutaa korvaani: "älä syö, yritä liikkua, polta kaloreita, hyi mikä läski, oikeesti kato peiliin mitä oot tehny itelles läskipallero, oksenna jos menit syömään, laske kalorit..." Tän pienen mörön sain heitettyä jo vähäksi aikaa pois korvastani, mutta nyt se on mönkinyt takaisin. Tiedän, ettei mulla tuu olemaan koskaan voimia tän mörön pois heittämiseen uudestaan.

Itkettää

En oo kirjotellut, en oo vaan saanut aikaiseksi edes kirjoittaa.. Nyt lintsaan viimeisen tunnin ja uskonnon kokeen. Tänään oon itkenyt ihan älyttömästi. Heti aamusta itketti jo kotona kun melkein nukuin pommiin, mutta ehdin kuitenkin ajoissa tunnille. Meillä oli pesistä ja mokasin enkä saanut poltettua yhtä tyttöö mikä ois onnistunut jos oisin saanut pallon kiinni, joten tästä suuri ahdistus ja itkukohtaus pään sisällä ja pari kyyneltä jotka pyyhin ennen kuin kukaan näkee.
Ruokavälkällä kävin selvittämässä poissaoloja (32kpl, melkein kaikki aamuilta) ja luokanvalvoja kyseli miks niitä on niin paljon aamusin enkä osannut vastata ja sitten se epäili että oon väärentänyt vanhemman allekirjoituksen (en siis oikeesti väärennä koskaan allekirjotuksia). Tästä sitten ahdistuin ja menin vessaan itkemään.
Ennen äikän tuntia kaverit kertas uskontoo ja mun piti lähtee taas vessaan itkemään kun tajusin etten osaa mitään. Tämän takia menin valehtelemaan uskonnon opettajalle, että mulla on terveyskeskuksessa aika (tavallaan totta, kun mun pitää mennä röntgeniin mikä menee kiinni kai klo 14 tai 15). Ja sitten sanoin että en tuu perjantainakaan kouluun kun oon jo pyytänyt luvan saada olla poissa niin sitten kun se ope sano että ei sit voi tehä ollenkaan niin sain itkukohtauksen mitä en pystynyt enää peittämään. Ei se haittaa, vaikka se opettaja sen näki kun se on sellanen kiva mutta kun siinä seiso rinnakkaisluokkalainen poika vieressä niin jos se näki että aloin itkemään (en siis itkenyt "ääneen") niin sitten kyllä on hirveetä. Sain kuitenkin sovittua että teen sen maanantai aamuna. Samana päivänä on maantiedonkin koe mutta mielummin luen molempiin kuin olisin tehnyt sen uskonnon kokeen nyt, en olis osannut mitään ja edellisestä tuli 6 enkä halua niin huonoa numeroa päättötokariin.
Mulla on huono omatunto kokeista, poissaoloista, syömisestä, kaikesta... En tiiä miten jaksan enää ees olla. Onneks enää  10 päivää koulua, sitten ei enää ainakaan kaadu päälle numerot ja aikaiset aamut. AHDISTAA!

Okei, yks hyvä juttu. Tai no, en nyt tiiä onko sekään hyvä. Vaaka näyttää ilman pitkää paitaa ja farkkuja 48.9kg. Alle 49kg sentään, mutta tunnen epäonnistuneeni, sillä olisi sen pitänyt näyttää paljon vähemmän. En tiedä saanko ruksia ton 49kg vai pitäisikö odottaa että vaatteet päälläkin vaaka näyttää alle 49....

Voi p*ska

Joo ei kakka mikä päivä. Mokailin nyt niin sairaasti että ei oo todellista.
Koulussa söin pari lusikallista hernekeittoa ja ruisleivän voilla. Mutta sitten se vasta lähti käsistä kun pääsin kotiin. Ruokana oli riisiä ja kanaa ja söin koko lautasellisen vaikka mua alko jo tekeen pahaa. Teki mieli oksentaa, mutta ei. Sitten söin _3_ keksijäätelöä. Siis c'moon miksi? Sitten nuortenilta..... Menin sinne kaverin kanssa, mutta sitten siellä olikin joku uus ehkä joku 20-25v opiskeleva mies nuorisotyöntekijä. Ja yks kasiluokkalainen poika keräämässä vikaa leimaansa riparipassiinsa. No, mentiin kauppaan ostaan lätkäevästä ja se työntekijä sano että valitkaa jokainen _oma_ limsa, karkkipussi ja sipsipussi... No, en kieltäytynyt. Otettiin tosin tän kaverin kanssa puokkiin se sipsipussi. No, katottiin sitä lätkäpeliä ja söin puolet siitä sipsipussista, mua alko oksettamaan ja meinasin oikeesti mennä oksentamaan, mutta en viitsinyt ettei kukaan huomaisi. Lisäks söin sen karkkipussinkin... Voieivoieivoieivoiei... Tän lisäks oli ehkä maailman kiusallisin tilanne, kun mun kaverin piti lähtee ekan erän jälkeen, se poika lähti tokan erän jälkeen ja jäin kahestaan sen tuntemattoman miehen kanssa eikä puhuttu mitään koko erän aikana. Sit kun peli loppu (5-3 kanadalle) niin jäin vaan seisoskeleen ja mietin mitä pitäis tehä ja sit vaa kysyin et tarviiko se apua tavaroitten järkkäämisessä paikoillaan ja se sano että "enköhän mä selviä" ja sit vaan yritin iloisesti sanoo moikka niin sitten se vasta sillee tylyllä äänensävyllä moikka. Oli niin kiusallinen ja ahdistava hetki, luulin että kuolen häpeään.
Tänään myös mokailin mm. kaatumalla ruokalan rappusissa ja kierin ne alas ja koko koulu varmaan vaa katto mua kun kierin niitä ja sit vaa yritin nousta sillee "ei täs mitää" ja melkein aloin itkemään kun säikähin niin paljon. Lisäks kun tultiin sielt kaupasta niin törmäsin kassalla sellaseen ulokkeeseen mis pakataan ruokakassit ja muutama meijän koululainen istu siin ja näki ja sit yks vaa heitti että "kyl sä hei *nimi* taas osaat) ja heitin sit vaan takas et "aina!" Mutta kyl jäi vaivaamaan että miten muka oon niin kompuroiva.
Joo tänään siis tälläset mokailut, en ymmärää mikä mua vaivaa syömisten suhteen ja muutenkin. Mutta nyt en saa lannistua. Tää oli vaan yks päivä, huomenna uudestaan puhtaalta pöydältä.

Surkeaa

Voivoi ajattelen nyt kun yritin käydä lenkillä mutta palasin aivan uupuneena, enkä edes juossut kuin 4min. Oikeesti, miten mulla on näin huono kunto? Kävelin eka jotain 7min, sitten juoksin melkein 3min, kävelin taas hetken ja juoksin ehkä minuutin kun taas sitten vain kävelin. Yhteensä aikaa meni alle 15min... Ei tota ees voinut kutsua lenkiksi. En ymmärrä, miten otti niin paljon henkeen etten vain pystynyt juoksemaan. Argh! Oon mä ennenkin pystynyt tekemään pisempiä lenkkejä vaikka oon juossutkin välillä. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi. En sitten tiedä että auttaisiko jos olisin ottanut avaavaa astmalääkettä vähän ennen lähtöä, jos toi osittain johtu vaan astmasta. Tosin, en voi laittaa tälle nyt mitään tekosyitä. Mulla vaan on surkea kunto. Löysin joskus aikanaan netistä tälläisen juoksuohjelman ja nyt mietin että pitäisköhän mun alottaa toi. (linkki juoksuohjelmaan: http://www.pori.fi/material/attachments/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf ) Tänäänhän tein jo melkeinpä ton ihan ekan päivän, tietämättäni. Tosin jos alotan ton, niin en välttämättä voi lähteä sellaselle pelkälle reippaalle kävelylle, sillä en tosiaankaan jaksa tota + tunnin kävelyä sekä iskä saattais vähän ihmetellä jos kävisin eka nopeella lenkillä, tulisin kotiin ja lähtisin tunnin päästä uuestaan pisemmälle lenkille.. Mutta, jos toi nostattais oikeesti mun kuntoo niinkun tossa ohjelmassa "luvataan" niin oishan toi sit ihan hyvä juttu, jos tosiaan jaksaisin jo kuukauden päästä juosta 2,5km. Ja kolmen kuukauden päästä 40min... Se auttais mua pääsemään siihen keijukaisen tavoitteeseen jos jaksaisin juosta. Mutta no, mulla on aikaa miettiä tätä viikonloppu, sillä toki aloitan vasta maanantaina jos päätän tuon aloittaa.

Mutta muihin juttuihin. Tänään oli koulussa siedettävä päivä. Ihan kivat aineet, ruokailussa söin 3 pinaattilettua ja ihan pikkusen puolukkahilloa sekä.... 4 Filipinos keksiä. Mokasin taas, ihan vaan sen takia kun päätin lähtee luokkalaisen kanssa Siwaan kun oon yrittänyt olla sille kiltti, jos vaikka sais siitä kaverin. Okei, ei kavereita "saada", mutta kuitenkin. Huomenna menen niille kattomaan jotain leffaa, toivottavasti siellä ei oo mitään syötävää.
Kotona söin 180g perunamuussia ja kaksi nakkia pienellä määrällä ketsuppia sekä lasin maitoa. Huomenna olis fysiikan koe, oon lukenut vain kerran tänään, eikä siitä kyllä jäänyt mitään päähän enkä tajunnut yhdestä kappaleesta yhtään mitään. Ei kyllä mikään ihme, oon ollut reilut puolet pois fysiikan tunneilta. Aamutunnit aina nukkunut pommiin, sekä yhden kaksoistunnin päivänä olin kipeä. No, ehkä jos luen vielä pari kertaa oikein ajatuksella, niin ymmärrän edes jotain. Olisi pakko saada melkein 10, että saisin 9 tokariin. Tämä on se viimeinen koe mikä on tärkein. Hirveä stressi näistä kokeista kun kaikki on viimeisiä ja pakko onnistua. Ensi viikolla matematiikan koe, uskonnon koe ja maantiedon koe sekä enkun ja ruotsin sanakoe. Sitten ei enää onneksi mitään, mutta seuraava viikko on kyllä yhtä stressiä ja paniikkia ja tänne varmasti tulen valittamaan.
Iloinen asia tältä päivältä on vaaka. Uskaltauduin nousemaan sille, eilisestä huolimatta. Ilman hupparia, 49.5kg. Toki varmaan vaan nesteitä lähtenyt kun en ole juonut paljoa, mutta silti JES! Huppari päälläkin näytti 49.9kg eli kuitenkin alle 50 kiloa! Nyt jos paino ei nouse enää uudestaan yli 50kg niin oon jo vähän onnellisempi..
Mutta nyt taidan mennä lukemaan fysiikkaa. Tiedossa vielä lätkän katselua, Housen ja Vankikarkureiden katselua, käsipaino treeniä, puoli annosta puuroa mustikoilla ja iso lasi vettä. Sekä tietenkin sitä fysiikkaa!

Virheitä, virheitä, virheitä

Tänään on ollut hyvin sekalaiset ajatukset.. Aamu alko hyvin, pääsin sängystä kerrankin ylös ajoissa, oon kateellinen jotka jaksavat herätä aikaisin, itselläni vaikeaa päästä ennen kahdeksaa ylös vaikka miten yrittäisin. Aamulla oli heti koululiikkaa, jalkapalloa. Oli ihan kivaa, tosin huono kuntoni taas hieman haittasi, mutta tuli koko ajan vähintään käveltyä, yleensä koko ajan hölkättyä joten tuli myös ihan kunnon hiki. Tätä iloa tosin kesti vain 50min, kun jouduttiin siirtymään urheilukentälle kun jotkut halusivat juosta 1500m. Itse en halunnut, sillä kuntoni on niin huono että olisin ollut siellä varmaan loppupäivän. Matikan tunnilla kaverini tuli istumaan viereeni. Tosin syy tähän oli, ettei hän mahtunut istumaan omien hyvien kavereidensa luo. Matikan tunti meni ihan kivasti muutenkin kun tuli lörpöteltyä takarivin poikien kanssa kaikesta turhasta. Kouluruokailussa söin kaksi pinaattilettua. Siitä tosin alkoikin ajatukset muuttua.
Oli äidinkielen kaksoistunti ja mulle on tosi vaikeeta keskittyä ja siellä oli pakko, joten alkoi ajatukset pyörimään ja muuttui mielikin paljon negatiivisemmaksi taas kerran. Sitten välkällä ahdisti istua yksin lihavana kun muut pikku laiheliinit nauroivat porukassa keskenään. Kaksoistunnin jälkeen oli terveystietoa. Piti kirjoittaa nimettömästi lapulle mitä tunteita on sillä hetkellä. Olin tyhmä ja kirjoitin rehellisesti, että ahdistaa, jännittää, pelottaa ja harmittaa. Opettaja luki laput satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki muut olivat tyyliltään: iloinen, hauskaa, naurattaa, kaikki on mainiosti... Ja sitten se mun lappu... Kaikki alkoivat miettimään että kuka on kirjoittanut niin ja katseet kääntyivät minuun. Olin kyllä heti että en mä nyt sellasta ja lopputunti menikin hymyillessä väkinäisesti, säälittävästi yritin paikata virhettäni.
Koulun jälkeen kävin kotona, söin vähän ruokaa (kauhallinen perunamuussia ja vähän ahvenia kermakastikkeessa), vaihdoin laukkua ja lähdin paikalliselle nuorisotalolle kun käyn siellä eräässä "kerhossa", josta saa työtehtäviä. Siellä sitten hieman nolasin itseni, en koko juttua nyt selitä mutta tiivistettynä se meni näin. Menin puoli tuntia aikaisemmin, menin yläkertaan missä yleensä kokoonnutaan mutta jäin toiseen huoneeseen kun siellä oli joku kokous, istuin yksin puoli tuntia kunnes eräs "kerholainen" tuli hakemaan mut sanomalla että meillä onkin alhaalla, no meinasin mennä ihan kellariin asti kunnes tajusin että kävelin liikaa ja kun palasin takaisin niin muut "kerhoon" kuulumattomat tuijotti mua ja sitten ne "kerholaisetkin" katsoivat mua sillai että miks olin siellä yksin ja menin viel sinne alas asti... Ei tää nyt niin paha oo, mutta mua jää vaivaamaan tälläset missä vähänkään nolaan itseäni. No, "kerhosta" mentiin keilaamaan, mutta itse en keilannut kun en ole koskaan ennen sitä kokeillut enkä viitsinyt mennä nolaamaan itseäni, joten katselin sivusta.
Kotona sitten olin puoli kuudelta, hirveän päänsäryn kera. En taaskaan päässyt lenkille. Lisäksi tein SUUREN virheen, söin Kismetin ja vähän suklaajäätelöä. Kaduttaa niiiin paljon! Olisi tehnyt mieli oksentaa, mutta en kuitenkaan sortunut siihen. Nyt vain kohti huomista, ehkä silloin menee paremmin... Haluaisin pystyä pukeutumaan shortseihin kesällä. Menen ostoksille 4.6, joten jos silloin ei mene 34 kokoiset shortsit jalkaan, en aio ostaa shortseja ollenkaan. Mielummin peitän läskini normi farkuilla.

Sitten kerron vielä "pakkomielteestäni". Kuten kaikilla syömishäiriöisillä, minullakin on pakkomielle kokoon, tosin mulla siinä on mukana myös pituus, kengänkoko, käden koko, sormien paksuus, toisten ihmisten pituus... Se on vaan niin ihanaa, jos joku sanoo pikkuiseksi tai jos on pitkien ihmisten joukossa ja tuntee itsensä pieneksi. Tosin valtavat läskini vähän vie iloa tästä pieneksi kutsumisesta, mutta on se silti kivaa. Olin tänään tuolla "kerhossa" ja olen siellä lyhin ihminen, joten aina kiva kun kuulee että oletpas sä pikkunen tms. Toki olen oikeasti suhtkoht pitkä, kun olen n.161cm. On kiva kuulla kun ihmetellään miten mulla on niin pieni jalka tai käsi. Itselläni toisia kohtaan oleva pakkomielle on se toisen pituus. Mielestäni pojan täytyy olla pitkä, sellaset päätä pidemmät on sopivia, "kerhossa" oleva yksi poika onn 194cm ja on niin kiva seisoo sen vieressä kun tuntee itsensä paljon pienemmäksi. Sitten kun ensi syksynä läskini ovat kadonneet niin voin tuntea itseni oikeasti pieneksi, jos en nyt satu kasvamaan pituutta.

Ahdistaa

Tällä hetkellä lintsaan koulusta. Nukuin aamulla tunnin pommiin, join 2dl sokeritonta mansikkakeittoa, tein ruotsin kokeen ja olin vähän aikaa kuviksen tunnilla ja menin kaverin kanssa syömään. Söin pienen ruisleivän pienellä määrällä voita ja pari haarukallista perunamuusia. Nyt sitten olen kotona, sillä meillä on kulttuuripäivä. En ollut ilmoittautunut minnekään, kun ei mikään oikein kiinnostanut enkä halunnut mennä yksin minnekään. Meinasin mennä erään tutun pitämään karaoke pisteeseen, mutta koska en osaa laulaa, päätin lähteä kävelemään kotiin päin. Ahdistaa, sillä tunnen syyllisyyttä vaikka en olekaan poissa mistään tärkeästä. Lisäksi olisin halunnut nähdä päivän loppuohjelman, mutta en sinne viitsi mennä vaikka koululle onkin vain 500m. En tiedä myöskään onko meillä vielä koulua sen jälkeen, joten saattaa olla etten mene matematiikan tunnillekaan.

En tiedä mitä tekisin. Ahdistaa kun menin syömään turhia kaloreita. Ahdistaa kun eräs tuttu katsoi selvästi mahaani, miten iso se on ja miten kaverini vertasi tikkureisiään minun valasreisiini. Tekisi mieli lähteä lenkille, mutta en kehtaa jos joku tuttu tuleekin vastaan. Pitäisi käydä terkkarilla varaamassa lääkäriaikaa, mutta en sinnekään uskalla mennä kun en tiedä ottaako terkkari tänään normaalisti vastaan ilman ajanvarausta. Pitäisi mennä katsomaan, myydäänkö tällä paikkakunnalla missään askelmittareita. Inhoan epätietoisuutta. Inhoan sitä, kun ei tiedä tarkalleen mitä tulee tapahtumaan. Inhoan ajatella tulevaisuutta, kun ei tiedä mitä siellä on. Inhoan ajatella iltapäivää ja sitä kun pääsen vaa'alle kun iskä herää (vaaka on makuuhuoneessa, esitän aina että menen muka katsomaan lämpötilaa), sillä en tiedä paljonko vaaka näyttää. Ahdistaa iltapäivällä oleva fysioterapia kun se tyyppi näkee mun läskit jalat ja jos valitan selästä, niin se tyyppi näkee miten läski peittää mun selkärangankin. Kaikki vain ahdistaa...

Läskiä ja haaveilua

Aamu lähti käyntiin peiliin katsomalla. Näin miten pömppikseni roikkui ja reidet osuvat yhteen ja joka paikka löllyy kävellessä, hyi. Painoa yövaatteet päällä 50.1kg, ei enempää tai vähempää kuin eilenkään. Ajattelin mitata reidet, pohkeet, pepun, vatsan, vyötärön ja käsivarret, ihan vain ihaillakseni miten joskus ne sentit sitten katoavat. Aamu lähti tällä käyntiin. Sitten vain meikkaus ja hiusten suoristus ja kouluun lähtö.
Ekalla tunnilla ehdin olemaan 5min, oikeastaan hain vain kokeen ja lähdin sitten psykologille. En tietenkään sanonut että menen psykologille, nehän pitäisivät mua hulluna. Psykologilla tuli juteltua aika pinnallisista jutuista. En siellä viitsinyt vuodattaa sydäntäni kun ei mitään ahdistavaa ole tapahtunut. Kotsan tunti olikin sitten tämän jälkeen. Tehtiin kolmioleipiä ja kinuskikakkua. Kotsassa on melkein pakko syödä, joten söin yhden kolmioleivän ja pienen palan kakkua, kadutti joka puraisulla, teki mieli mennä sylkemään pois mutta mahaanhan ne kaikki meni... Kotona sitten söin normi annoksen kanaa ja riisiä sekä puoli rasiallista viinirypäleitä. Viinirypäleet oli jo toinen moka tälle päivälle, mutta mennyttä ei voi peruuttaa. Lenkillekään en päässyt kun koko päivän särkenyt päätä, enkä viitsinyt lähteä sitä särkyä pahentamaan. Epäonnistumisten päivä, mutta huomenna sitten paremmin. Ja lenkillekin menen jos vain pää antaa myöten. Mulla nimittäin päänsäryn aikana sattuu niin paljon joka askel, että jos lähtisin pisemmälle matkalle niin luultavasti vähintään pyörtyisin kivusta.

Päivään on kuulunut epäonnistumisten lisäksi haaveilua ja ruotsin sanojen opettelua. Huomenna olisi ruotsin koe, mistä pitäisi saada 9, sillä verbikokeet menny nollille, kun en ole tiennyt koskaan niistä, sillä jos olen poissa ja kysyn läksyjä, ei niistä kukaan mulle kerro.
Olen haaveillut luista. Kaikkein eniten haluaisin, että solisluuni näkyisivät. Nyt niitä ei näy ollenkaan, sillä paksu kerros läskiä peittää kaiken. Lisäksi mulla on toinen solisluu painunut/kasvanut jotenkin syvälle niin, ettei sen sisemmänpuoleista päätä edes kunnolla tunne, eikä siinä ole sitä "palleroa". Pahoittelen tätä huonoa selitystä, mutta nyt ei oikein ajatus kulje.

Mutta nyt vielä ruotsin sanojen pariin ja huomenna sitten vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa!

Mitä syön ja miten liikun

Nyt vastaan Peppiinan kysymykseen :)
Mulla on ollut jonkinlaista ahmimishäiriötä puolen vuoden ajan, kalorit ollut vaihdellen 0-4000. Selittää siis 13 kilon lihomisen. Kaksi kuukautta sitten sain ahmimista normaalimmaksi, enkä enää paastonnut mutta pysyttelin alle 1500 kaloria päivässä. Nyt kuukauden olen saanut pysyttyä alle 1000kcal vaikka laihtumista ei tosin ole tapahtunut kuin korkeintaan kilo... Mutta huomenna alan paneutumaan tähän tosissani ja lasken huolella joka ikisen kalorin, etten vaan syö jotain piilokaloreita minkä takia painoa ei tipu. Ihmettelen tota painoa, on pysynyt tossa 50-51kg tosi kauan eikä vähän syöminen tai ahmiminen vaikuta mitenkään.

Yleensä jos päivät menee hyvin, menu näyttää tältä:
Aamupala: 2dl  jotain sokeritonta mehukeittoa (18-24kcal)
Koulussa: lasi vettä + hieman salaattia (alle 50kcal)
Illallinen: kotona on aina pakko syödä, joten kotiruokaa pieni lautasellinen, osa kuitenkin menee salaa roskikseen (100-600kcal)
Iltapala: puoli annosta puuroa + sokeritonta mehukeittoa (100kcal)

Eli kalorit suunnilleen 300-700 päivässä, hieman vaihdellen. Kotiruoka monena päivänä nostaa kalorit tosi ylös kun meillä on totuttu suuriin annoskokoihin ja välillä joudun syömään jatkuvan tarkkailun alla. Vettä tulee juotua jonkun verran, yleensä puolen litran pullo laukussa mukana ja sitten illan mittaan koneella toiset puoli litraa.

Liikuntaa harrastan aika vähän. Kuten mainitsin, kuntoni on surkea. Olen nyt kuukauden ajan kuitenkin käynyt reilun tunnin mittaisilla kävelylenkeillä, vaikka ei se nyt paljoa auta. Pari viikkoa olen tehnyt niin, että juoksen kävelylenkillä aina välillä kahden minuutin eriä niin että hengästyn mutta en kuitenkaan tunne kuolevani siihen juoksemiseen. Lisäksi lenkkien pituus on melkein kaksi tuntia. Lisäksi olen nostellut kotona olevia käsipainoja, joihin voi vaihtaa niitä levyjä. Tällä hetkellä käytössä 0.5kg ja 1.25kg painot eli yhdessä käsipainossa on yhteensä 5kg kun itse tanko painaa kilon verran. Tavoitteena olisi saada käsilihakset näkyviin sitten kun läski sulaa päältä. Yleensä olen yrittänyt kuluttaa 300kcal liikunnalla.

Nyt suunnitelmissa olisi kuitenkin hieman ankarampaa elämäntapaa. Itse rakastan sitä tunnetta kun tuntuu että mahaan iskettäisiin puukolla kun on niin kova nälkä. Siltikään en ole laihtunut, koska olen ahminut vaikka minun ei olisi edes tehnyt mieli. Usein vain alan syömään tylsyyteen ja sitten en saa sitä lopetettua. Ei auta vaikka olisin juuri syönyt, silti jos on tylsää niin korvaan sen syömisellä. Nyt kuitenkin olen tehnyt uuden säännön, että ei ruokaa muualla kuin keittiön pöydän ääressä, joten ei enää tylsyysahmintaa.

Nykyinen suunnitelma näyttää tältä:

Aamupala: lasi vettä + 1dl sokeritonta mehukeittoa (9-12kcal)
Koulussa: lasi vettä
Illallinen: kotiruokaa (alle 300kcal edestä)
Iltapala: puoli annosta puuroa + 1dl sokeritonta mehukeittoa (85kcal)

Liikuntaa:
2h kävelylenkki (300kcal)
Lihaskuntoharjoittelua kotona (50kcal)
Joku aerobic joka ilta kotona (100-200kcal)

Tuollaisilla ruokailuilla olen ennenkin pärjännyt, joten pärjään nytkin. Nyt viikonloppu on mennyt suunnilleen tuon mukaan, eikä nälkä kurni mahassa ja muutenkin hyvä olo. Rakastan kävelyä ja painojen nostoa ja vatsojen tms tekemistä siihen asti kunnes meinaa jo itku tulla. Lisäksi netistä löytyy ihan mahtavia aerobic/tanssi videoita, joiden mukana on tosi kiva liikkua. Toivon että tää nyt kestää, etten ala ahmimaan tai laiskottelemaan. Mutta melkein samanlainen suunnitelma kesti silloin melkein kolme vuotta sitten, joten olen varma että onnistun siinä uudestaankin!

Itsestäni hieman lisää

Nyt luultavasti tulee pitkä teksti, sillä ajattelin nyt kertoa kaikki mahdolliset pohjatiedot jottei myöhemmin sitten tarvitse alkaa selittelemään kesken tekstiä.
Eli oon tosiaan 16-vuotias tyttö pienehköltä paikkakunnalta ja käyn 9. luokkaa, syksyllä suuntana samassa koulussa toimiva lukio. Asun kahdestaan sairaseläkkeellä olevan isäni kanssa ja äitini asuu isäpuoleni ja kahden velipuoleni kanssa toisella paikkakunnalla (alle 100km päässä kuitenkin).

Ystäväpiirini on hyvin pieni, minulla on yksi suht hyvä kaveri, joka on rinnakkaisluokalla ja johon tutustuin riparilla reilu vuosi sitten. Ei kuitenkaan olla muuten yhteyksissä kuin seurakunnan toiminnan kautta ja samassa valinnaisryhmässä. Tällä ystävälläni kuitenkin luultavasti on anoreksia, minun takiani. Hän on aina ollut hyvin laiha, mutta nyt alkanut laihduttamaan, pakko tehdä 100 vatsalihasta ja käydä lenkillä, ei voi syödä mitään herkkuja, syö vain minikokoisia annoksia ja pitää itseään lihavana. Ai että kun tunnen syyllisyyttä. Hän on ennenkin oikein imenyt kaikki mun sanomat asiat ja varmaan kun olen joskus hölpöttänyt jotain laihdutuksesta niin hän on imaissut ne itseensä ja nyt itsekin varmaan sairastumassa tähän maailmaan, josta ei pääse irti. Itse käyn koulupsykologilla ja kerroin tästä huolestani (psykologi ei tiedä mitään minun syömisvammailusta, käyn siellä vain masennuksen takia). Hän lupasi välittää tiedon terkkarille joka varmaan sitten tarkastelee tilannetta enemmän. Syitä tähän seläntakana paljastamiseen on kaksi. 1. (suurin syy) En todellakaan halua häntä tänne syömishäiriön maailmaan, josta ei pääse pois vaikka haluaisikin, yleensä ei edes halua. 2. Olen kateellinen. Niin hirveältä kuin se kuulostaakin. En halua, että hän laihtuu yhtään enempää, jotta itse voisin joskus tulevaisuudessa olla laihempi. Kavereihin kuuluu myös yksi samalla luokalla oleva tyttö, joka yrittää olla kanssani säälistä kun ei minulla oikein kavereita ole. Myös toinen tyttö, joka on samalla luokalla, on "kaverini". Hän haukkuu mua tosi usein ja yrittää saada mulle pahan mielen. Hän tasan tarkkaan tietää, että inhoan omaa vartaloani, mutta hän oikein haukkuu oikeissa tilanteissa oikeita asioita ja saa minut vihaamaan itseäni vielä enemmänkin.

Harrastuksia mulla ei oo paljoa. Olen ollut mukana isoskoulutuksessa, jonka kautta olen osallistunut erilaisiin kirkon retkiin, konsertteihin ja nuorteniltoihin ja toiminut kerhonohjaajana. Tämän lisäksi autan viikoittain pari tuntia erästä pyörätuolissa olevaa sairasta iäkästä naishenkilöä. Hän saa aina ajattelemaan, miten onnekas olen kun minulla on toimivat jalat, joilla voi juosta ja kävellä. Lisäksi käyn eräässä "kerhossa", jonka kautta saa erilaisia työtehtäviä ja joista saa aina pientä taskurahaa.

Koulumaailmaa inhoan. Musta liikkuu niin paljon erilaisia juoruja koko koulussa. Ei meillä ole kuin noin 600 oppilasta (yläaste+lukio), mutta vähintään koko yläaste "tietää" ne jutut. Ei niistä yksikään ole totta. Kuulen päivittäin jonkinlaista haukkumista, olen aina se joka jätetään ulkopuolelle ja se jota katotaan kuin likaista kerjäläistä. Kaksi meidän luokkalaista poikaa pasko mun polven n. puoltoista vuotta sitten eikä se tähystysleikkauksenkaan jälkeen ole vielä kunnossa, tästä saan kuulla aina miten esitän ja että haen vain huomiota. Olen aika paljon poissa, oikeastaan aamuisin 1-2 ekaa tuntia menee siinä kun yritän päästä sängystä ylös. Tämän vuoksi luokassani onkin alkanut keskustelu, miksi aina lintsaan ja miten en kuitenkaan tule pärjäämään lukiossa kun en osaa mitään, miksi olen niin vihainen ja suuri kysymys, miten musta on tullut tälläinen. Joskus tekisi mieli huutaa, että musta tuli tälläinen koska te kaikki aina jätätte mut ulkopuolelle ja haukutte ja kiusaatte mua. En ole vielä sitä uskaltanut tehdä, mutta ehkä vielä joku päivä. Keskiarvo on jotain päälle kasin, ei mitenkään surkea muttei hyväkään, mutta tavoitteena  on ottaa loppukevät rennosti ja aloittaa lukiossa sitten puhtaalta pöydältä.

Sitten vähän ihan minusta itsestäni. Tuntuu, että mulla on aina ollut masennus. Löysin tässä pari viikkoa sitten päiväkirjan vuodelta 2006, jossa kerroin kuinka lihava olen ja miten aion joskus tehdä itsemurhan. No, itsemurhaa en ole vielä toteuttanut vaikka joka päivä ne ajatukset pyörivät päässä. Olen masennuksen takia käynyt psykologeilla kaksi vuotta, muttei niistä mitään hyötyä ole. Tarkoituksena on ollut mennä pyytämään terkalta aikaa koululääkärille pyytämään masennuslääkkeitä, mutta en vielä ole uskaltanut. Masennuksen lisäksi mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko. Vaikeuttaa todella paljon koulunkäyntiä, tapahtumissa käymistä, leireillä oloa jne. Lievää paniikkihäiriötäkin mulla on.
Mulla on tosi huono kunto, mutta aion nyt alkaa sitä pikkuhiljaa nostamaan, tavoitteena olis että ennen kesälomaa jaksaisin juosta edes 10 minuuttia. Olen mielestäni hieman pyöreähkö ja sitä mieltä ovat muutkin. Itse inhoan lihavia ihmisiä, äitini ja isäpuoleni ovat oikeasti lihavia ja aina säälittää katsoa heitä. Koulussa lihavat oppilaat saavat yleensä ällötysreaktion minussa aikaan. En toki jätä keneenkään tutustumatta lihavuuden takia. 

Thinspona mulla toimii aika moni asia. Erilaiset blogit, kuvat, musiikki ja ihan arkielämä. Luokallani on eräs luonnostaan tosi laiha tyttö ja aina kun sitä katsoo, ajattelee kuinka lihava itse on. Mulla on yhet farkkucaprit, jotka ei mee pohkeesta mun jalkaan, toisin kuin viime kesänä. Tää on yks tosi iso tavote. Sitten ihan vaan muistot laihasta ajasta. Yks isoin muisto, jota en unohda ikinä on riparilta reilu vuos sitten. Yks poikaisonen, aika pienikokoinen (toki isompi kuin minä itse silloin) oli koko leirin ajan hokenut kuinka laiha ja pieni olen. Sitten viimeisenä päivänä kyseinen isonen sanoi, miten olen kevyt kuin keijukainen ja nosti mut yhellä kädellä ilmaan. Sitä muistoo en unoha ikinä, mutta nyt 13 kiloa lihavempana sattuu oikein sisimpään kun sitä ajatteleekin. Mutta nyt vaan päivä kerrallaan, ehkä vielä pääsen takaisin kevyeksi keijukaiseksi. Ja tästä muistosta tämä blogin nimikin tietysti tulee...