Huono olo

Venäjän reissu meni ihan päin metsää.. Oli ihan hauskaa, mutta toisena iltana vedin sellaset kännit että meni jalkoihin ja mun kaverin piti raahata mua ympäriinsä, kun en enää ite pysyny pystyssä. Muistelen myös, että jotkut muutkin oli mua pidellyt pystyssä. Mutta voi sitä vittuilun määrää. Sain tänäänkin kuulla siitä koko päivän koulussa ja en edes uskalla ajatella kuinka tämä tarina on levinnyt jo monenkin korviin. En pysty katsomaan niitä ihmisiä ilman suurta häpeää. En muista millon mulla ois ollut näin paha morkkis. Mutta ei siitä sitten sen enempää.
Tänään paastosin aamupäivän ja iltapäivällä sitten menikin vähän syöpöttelyksi. Koulusta tullessa söin yhden välipalapatukan, sitten hieman pähkinöitä, sitten suklaata, sitten vielä ison annoksen spagettia ja jauhelihakastiketta. Kaiken tämän jälkeen mulla on huono olo fyysisesti, mutta etenkin henkisesti. Miksi mun piti mennä syömään tollasta turhaa? En mä ois noita mitään tarvinnut. En mä tarvii ruokaa, pärjään ilmankin. Haluan vain tulla laihaksi ja pieneksi. Haluan olla se keijukainen, josta kaikki puhuvat, että kuinka se voi olla niin pikkuinen. Mutta ei, olen edelleen sotanorsu. Läskiä joka puolella. Ällöttää katsoa peiliin. En edes ehtinyt lenkille, sillä kotiin jäi äikän analyysi tehtäväksi huomiselle.
Huomisesta tulee parempi. Pääsen koulusta jo kahdelta, joten mulle jää aikaa tehdä läksyt ja mennä illalla pitkälle lenkille. Voisinpa ottaa tavoitteeksi vaikkapa vähintään 6km. Ihan vain kävelyä, vaikkakaan eihän se kuluta niin paljoa kuin juokseminen, mutta sitä jaksan tehdä pidempään. Ruokaakaan en huomenna aio syödä, juon vain mehua, jos verensokeri pääsee laskemaan liian alas. Huomenna onnistun, lupaan sen itselleni.

Jänskättää

En oo koskenutkaan mihinkään herkkuihin sen mustikkapiirakkafiaskon jälkeen, oon aika ylpeä itsestäni. Muutenkin syömiset mennyt hyvin, aamulla oon syönyt aina vähän kaurapuuroa, koulussa en mitään ja kotona vain yhden annoksen kotiruokaa. En vieläkään uskalla käyä vaa'alla, näen peilistä, että se kuitenkin sanoisi vain liikaa.
Lähden ensi yönä reissuun Venäjälle. Se on sellainen koulun juttu, ollaan kaks yötä siellä. Jännittää ihan sikana, koska en oo käynyt siellä aikaisemmin ja ne ei kuulemma osaa oikein englantia siellä. Oon mä nyt käynyt 5 venäjän tunnilla, mutta ei niistä oo kovin montaa sanaa vielä käteen jäänyt, mutta kai aakkostenkin osaamisesta on jotain hyötyä. Jännittää myös ruokailut siellä, en tiedä uskallanko syödä siellä oikein mitään, etten vaan saa mitään ruokamyrkytystä.. Oon muutenkin tosi nirso ruoan suhteen, etten meinaa ihan Suomestakaan aina löytää kaikissa ruokapaikoissa syötävää. Ehkä se on vaan hyvä juttu, niin ei tule lihottua. Mulla ei oo oikein mitään odotuksia reissulta, koska oon kuullut niin paljon eri juttuja etten tiedä mihin uskoa, mutta sittenpähän sen näkee. Aamulla herätys olis 3.15.. eli oikeastaan yöllä. En tiedä miten jaksan nousta niin aikaisin ja vähän pelottaa tuleeko mulle migreeniä, mutta sitten vain vedän paljon särkylääkettä ja yritän olla oksentamatta.. Toki bussissa voi nukkua, mutta eri asia saako siellä unta, otan ainakin korvatulpat mukaan jos ne hieman auttaisi.
Mulla on taas uusi "tavoittelemisen" aihe, solisluut. Voi miten ihanaa olisi, jos ne näkyisi sillai oikein selkeästi. Mulla vaan on sellainen rakenteellinen vika, että mun toinen solisluista on kasvanut jotenkin "sisään" ja sen se toinen pää tavallaan on uppoutunut niin, ettei sitä edes lääkärikään oikein löydä tunnustelemalla, joten en sellaisia unelmien solisluita koskaan saavuta, mutta ainahan voi haaveilla..

Mokailua ja stressiä

Mä mokasin ja pahasti. Iskä pyys mua tekemään mustikkapiirakkaa ja minähän tein. En ajatellut itse ottaa, mutta kuinkas sitten kävikään.. No minäpä vedin 1/4 pellillistä mustikkapiirakkaa.. En uskalla edes ajatella sitä kaloreiden määrää. Mutta täytyy vain hyväksyä, että virheitä sattuu ja täytyy jatkaa eteenpäin.
Mulla on ihan kamala stressi vanhojentanssimekosta. En tiedä onko se mekko muiden mielestä hieno, mihin itse olen jo rakastunut. Toisaalta, mikään mekko ei näytä hyvältä tälläisen läskin päällä, joten täytyy varmistaa, ettei tälläisiä tämän illan mokailuja tapahdu enää.

Tässä siis on tää vanhojentanssimekko mitä olen ajatellut (ilman tuota boleroa), jos teillä on jotain mielipiteitä niin kertokaa ihmeessä!

Onnistunut päivä

Tää päivä oli ihan mahtava. Aamulla söin vain hieman muroja maidolla, jonka jälkeen lähdin töihin. Sinne päin kävelymatkaa oli yhteensä 5km, joten siitä tuli kiva aamulenkki. Töissä sitten leikkasin nurmikkoa, josta tuli hyvää hyötyliikuntaa. Siellä mulle tarjottiin raparperikiisseliä, joten otin sitä pikkuisen. Töistä kävelin takaisin päin asemalle, jolloin yksi kaverini tuli mun takaa pyörällä ja lähti kulkemaan samaa matkaa. Sitten tää kaveri kerto että se oli menossa yksien sen kavereiden luo, tai no osa niistä on munkin kavereita, mutta sitten se pyys mua kanssa sinne. Ensin vastustelin, koska ei mua ollut pyydetty sinne mukaan, mutta sitten suostuin ja se oli hyvä päätös! Siellä pienen alkukankeuden jälkeen lähti juttu hyvin luistamaan ja ne otti mut ihan hyvillä mielin niitten porukkaan mukaan ja mulla ainakin oli oikeesti tosi hauskaa koko sen ajan. Jouduin kuitenkin lähtemään junalle ensimmäisenä, joten en tiedä mikä paskamyrsky siellä sen jälkeen puhkesi, mutta ei se haittaa, mulla ainakin oli kivaa.

Sain myös parin wanhoihin, vaikka mulla on jo.. Haluatte varmasti selvennystä tähän, eli pyysin yhtä poikaa talvella mun pariks koska olin ihan epätoivoinen etten saa ketään ja pyysin sitä, vaikken ees tykkää siitä luonteeltaan enkä ulkonäöltään. Se on siis sellane vähä vakavahko ja tosi lyhyt. Tää "uus" on tosi hauska ja tuun sen kaa hyvin juttuun ja se on sopivan pituinenkin. En vaan nyt tiiä että voinko tavallaan vaihtaa paria, vaikkakaan tää "vanha" ei ees oo kovin innoissaan koko tansseista ja sillä ne on kuitenkin eessä ens vuonna, koska se on nyt vasta ykkösellä. En tiedä miten voin kysyy siltä nätisti, että haittaisko sitä jos sen ei tarviiskaan olla mun pari, koska en halua olla ilkeä. No, onhan mulla huomiseen asti aikaa miettiä, ennen kuin mun täytyy kohdata se ja selittää tää asia.

Kotiin päästyäni olen nyt syönyt yhden kanankoiven ja hieman riisiä ja nyt yritän olla loppuillan syömättä, mutta saa nähdä kuinka käy.. Tuntuu, että vihdoin elämä hymyilee! Jos vielä onnistuisin laihtumaan, niin olisin ihan superonnellinen.
Näin viimeisenä täytyy mainita, että liityin eilen Twitteriin ja jäin ihan koukkuun! En tosin tiedä, miksi tein sen,
koska ei mua kukaan halua seurata, kun en ole mikään "julkkis", kuten nää suositut bloggaajat/vloggaajat, mutta on se kiva seurata muitten twiittejä. Ja onhan se hauska twiittailla itselleen ja niille neljälle seuraajalle.. Veikkaanpa, että alan käyttämään twitteriä jopa enemmän kuin facebookia, koska twitterissä on tavallaan "vapaampi" ilmapiiri, eikä haittaa vaikka kirjoittelisikin jotain "turhaa" ja siellä myös on paljon aktiivisempaa.

Kouluun taas

En vieläkään ole pystynyt menemään vaa'alle. Tunnen itse, että olen lihonut, en halua nähdä sitä lukemina, jolloin siitä tulee totta. Äiti oli ostanut mulle kaikkia herkkuja, no enhän minä tietenkään voinut olla syömättä.. Sipsejä, keksejä, karkkia, suklaata, popcornia... Onneksi koulu alkoi taas torstaina niin olen tavallaan vain kotona, jossa ei kummittele mitkään houkutukset. Iskäkin kuulemma alkaa laihduttamaan, joten meillä varmaan ei enää tule piiitkään aikaan mitään epäterveellistä kaappeihin.
Koulun alkaminen on mielestäni vain hyvä juttu. Siitä saan taas tavallisen rytmin päivään, ei tule syötyä ihan vain huvin vuoksi, tulee paljon enemmän liikuntaa koulumatkojen ansiosta ja muutenkin näkee taas ihmisiä eikä vain istu neljän seinän sisällä. Tällä hetkellä opiskelumotivaationi on korkealla, haluan oppia venäjää oikeasti, haluan oppia kunnolla yhteiskuntaoppia, jonka kirjoitan keväällä ja haluan myös pysyä kärryillä matematiikassa ja muissakin aineissa. Epäilen, että tämä väliaikainen innostus kuitenkin laantuu parissa viikossa ja sitten taas mikään ei innosta ja läksyt jäävät tekemättä.
Aion alkaa pitämään paastopäiviä aina välillä. Paastoan muutenkin aina n. 16 asti koulupäivisin, joten jos vain jätän kotiruoan väliin ja iltapalan niin onnistun. Toisaalta, miten voin välttää kotiruoan kun tulen koulusta maha kiljuen kotiin? No, eihän siihen tarvita kuin mielenvoimaa! Uskon vahvasti, että tänä syksynä onnistun. En halua olla läski vanhojen tansseissa.

Anteeksi, kun olen pitänyt hieman taukoa

Olen nyt pitänyt hieman taukoa, syitä on monia. Kesäkuun alussa meiltä hajosi sellainen modeemijuttu, joten en päässyt nettiin ja kun saimme netin takaisin, lähdinkin jo kohti Lontoota ja muiden sukulaisten luo reissaamaan. Heinäkuun alussa olin kaksi viikkoa kesätöissä, jolloin ei vain ollut energiaa alkaa kirjoittelemaan ja sen jälkeen matkasin mummolaan. Nyt kuitenkin olen hetken kotona, ennen kuin lähden taas reissaamaan, tällä kertaa äidin luokse.
Kesä on ollu ihan mahtava. Ripari oli ihanin ikinä ja sujuikin myös paremmin kuin aikaisemmat ja musta oikeesti tykättiin siellä! Lontoon matka oli ihan parasta, oltiin neljä yötä ja ehdittiin sinä aikana kiertämään kaikki nähtävyyden, kuten Big Ben, British museum, Madame Tusseauds, Tower of London.. Meidän hotelli oli ihana ja ihmiset kaikkialla oli tosi mukavia. Sain kerran hyvän mielenkin kun shoppailureissulla poikajoukko vihelteli mulle! Shoppailin ihan kamalasti, kun siellä oli niin halpaa, mutta meni sinne loppujen lopuksi useita satasia. Kesätöissä olin päiväkodissa, lapset oli ihania, mutta eipä lastenhoidosta todellakaan tule minun tuleva ammattini. Kesällä olen myös nukkunut, nukkunut, nukkunut ja vielä vähän nukkunut. Melkein joka yö tulee nukuttua 11 tuntia, jos ei ole mihinkään herätys. En tiedä miten voin nukkua noin paljon, vaikkei ole mitään univelkaa.
On kesässä ollut niitä varjopuoliakin, syömiset. Kesällä olen syönyt paljon jäätelöä. Siis oikeasti paljon. Meillä kotona ei ole tapana grillata, joten sellaset ei onneks oo ollu mikään ongelma, mutta tuo jäätelön kulutus on ihan kammottavaa. Riparia ennen sain sen painoni niinkin alas kuin 45.1kg, se oli ihanaa! Riparilla tuli kuitenkin syötyä, enkä sen jälkeen uskaltanut mennä vaa'alle. En ole uskaltanut vielä koko kesänä astua vaa'alle, mitä jos olen lihonut? Mitä jos painan taas yli 48kg? Ajattelin paastota muutaman päivä, jotta sitten kun tulen äidin luota, voin astua vaa'alle ilman että se näyttäisi järkyttäviä lukemia.
Vaikka tässä nyt on ollut hiljainen aika kirjoittamisessa, niin aion jatkossa kirjoitella paljon useammin. Helmikuussa olis ne vanhojentanssit, joten siellä haluan näyttää prinsessalta. Prinsessat eivät voi olla lihavia, joten täytyy laihduttaa. Mekkohan pitäisi tilata varmaan jo joskus loka- tai marraskuussa, joten ei tässä ole kuin muutama kuukausi aikaa. Mutta kun on näin mahtava motivaatio, niin eiköhän lenkkeilykin ala maistumaan entistä paremmin.

Niin se aika vierähtää, kesä on täällä!

Voi vitsit, nyt on vierähtänyt aika niin nopsaan, että nyt on jo kesä! Oon nyt tän kuukauden hiljaiselon aikana katsonut mm-kisoja, suunnitellut hartautta riparille, suunnitellut Lontoon -matkaa, saanut huonon kesätyön, käynyt lenkillä ja syönyt. Voi sitä syömisen määrää ja laatua.. Paino taas hilautunut 47kg puolelle. En nyt yhtään pidä tästä ajatuksesta, että en oikeesti saa aikaseks hankkia sellasta vartaloo, minkä oikeasti haluaisin. Onneksi multa on kadonnut ruokahalu kokonaan, kaikki maistuu pahalta, jopa karkit. Tän takia en olekaan nyt pariin päivään syönyt oikein mitään ja toivon kovasti, että tää myös jatkuu. Onneksi on sentään koeviikko tulossa taas, koska silloin päivät ovat lyhkäsempiä, joten ei tarvitse syödä kun ei tarvitse energiaa koulussa istumiseen. Mulla olis jo huomenna maantiedon koe, jota stressaan eniten, koska haluan siitä vähintään 9. Perjantaina mulla olis vuorossa ruotsi, mistä pelkään, etten pääse sitä läpi ollenkaan. Mun kielitaito ruotsissa vastaa seiskaluokkalaisen tasoa, koska en oikeesti oo oppinut sen jälkeen mitään uutta. En vaan tajua kielioppia, edes sanajärjestys ei oo yleensä oikein. Argh!
Tänään olin pitkästä aikaa kuntosalilla ja menin ekana juoksumatolle, no se jäi myös viimeiseksikin laitteeksi kun en siitä sit mennytkään muihin laitteisiin. Vuorottelin juoksua ja kävelyä noin tunnin verran, kunnes tuli jo niin huono olo, etten pystynyt enää kun mulla ei ollut vesipulloa mukana. Mutta voi että, miten kiva oli oikeesti urheilla ja saada hiki virtaamaan, tätä pitäisi tehdä useammin. Jotenkin ulkolenkeillä ei jaksa tehdä noin kauaa, johtuisiko sitten ylämäistä vai ihan vaan siitä, että jotenkin alitajuisesti ajattelee, että pitää jaksaa mennä vielä kotiinkin.
Vaikka mun syömistottumukset onkin nyt viime aikoina vähän lipsahtanut, aion ottaa loppukirin kesään. Meidän ripari alkaa 5. kesäkuuta, joten tässä on 13 päivää aikaa laihtua. Tulen kirjoittamaan vielä päivää ennen leiriä, miten kävi, mutta tavoitteena on painaa 45kg. Juon paljon vettä, kaikki herkut kokonaan pois, ei mitään leipää tai pastaa, enemmän kasviksia. Lisäksi mulla on nyt koeviikolla oikeesti aikaa liikkua, joten vähintään tunnin lenkki päivässä. Tää niin onnistuu. Tän on pakko onnistua. Tällä saisin myös hyvän lähtöstartin ripariruokailuun, koska siellä ainakin laihtuu. Monet valittaa, että noilla leireillä lihoo, mutta mä oon oikeesti niin nirso, etten tykkää siellä olevista ruoista. Aamu- ja iltapala leipä alkaa tökkiä toisena päivänä, lounas on yleensä ihan ok, mutta päivällisellä oleva keitto on aivan kamalaa. Päiväjuomalla oleva pulla tms. olisi toki hyvää, mutta pystyn skippaamaan sen sanomalla, että oon vielä täynnä edellisestä ruoasta. Se toimi viime kesänäkin, joten tulee toimimaan nytkin.

Kevät on täällä taas

Jeps, eli kevättä pukkaa selkeästi kun katsoo ikkunasta ulos. Minun mielestäni kevät on ihanaa aikaa. Lumet sulaa ja voi vaihtaa kevättakkiin, aurinko paistaa, alkaa näkymään jo vihreää ja linnutkin palaavat etelästä. Kun tiet ovat jo sulat, voi taas huoletta pyöräillä ja kävellä ja juosta, ilman pelkoa kaatumisesta. Ihanaa.
Kevät on myös piristänyt ainakin minun mielialaani. Olen saanut jo hieman kesäsuunnitelmia, joita odottaa sekä olen taas alkanut nauttimaan kävelylenkeistä. Olen viime päivinä yrittänyt saada yli 15 000 askelta ja se onkin jo onnistunut kolme päivää peräkkäin. Toivottavasti myös tänään askelmittari näyttää kyseisiä lukuja lenkin jälkeen. Tunnin kävelylenkki ei polta kaloreita kuin hieman alle 200, mutta onhan sekin jotain ja mulle on tällä hetkellä tärkeämpää nauttia liikunnasta kuin vetää veren maku suussa ja itku silmässä. Oon myös pysynyt kohta viikon täysin erossa herkuista pastillien avulla. Onhan niissä pastilleissakin kaloreita, mutta se että syön yhden sisuaskin eli 55 kcal päivässä, ei minun maailmaani kaada. Laihduttaminen on nyt taas oikeasti ihan kivaa. Hitaasti, mutta varmasti tää tästä edistyy. Paino tällä hetkellä 46.1kg, kohta menee rikki 46kg raja!
Oon huomannut, että mulle tulee välillä jaksoja, jolloin kaikki menee hyvin ja elämä hymyilee, kun taas joskus kaikki menee aivan päin persettä ja haluaisin vain nukkua murheet pois, mutta sellaista kai tämä elämä on.
Niistä kesäsuunnitelmista. Meen riparille taas isoseksi kesäkuussa ja kesäkuussa lähden myös Lontooseen neljäksi yöksi erään sukulaisen kanssa. Kesäkuusta on siis tulossa aivan mahtava. Heinäkuulle mä yritän saada töitä ja jos en saa, niin sitten käytän sen ajan vaikkapa jonkun lukiokurssin suorittamiseen ja ihan vaan hölläilyyn.
Tällä hetkellä tuntuu, että pitäisi kuitenkin tehdä koko ajan jotain koulujuttuja tai töitä, mutta silti käun vain kävelemässä ja istuskelen tietokoneella.. Tää jakso on kuitenkin ihan superkiva, kun ei ole matematiikkaa, mutta lukuaineita tosin on senkin edestä ja melkein kaikista tavoitteena 10, jotta keskiarvo vähän nousisi. Liikunnan kurssi painaa päälle, pitäisi käydä 2 kertaa uimahallissa tai kuntosalilla, mutten löydä sellaiselle mistään aikaa kun siellä pitäisi käydä koulun jälkeen, mutta niin että ehtisin ajoissa junaan. Töitäkin riittää, siivousjuttuja ja sellaista, joten ei ainakaan pitäisi tulla päiviä, jolloin ei ole yhtään mitään tekemistä.

Tauon jälkeen täällä taas

Oon nyt pitänyt tästä blogista vähän taukoa kun olin ihan hukassa itseni kanssa tässä muutaman viikon. Mietiskelin omaa tilannettani tällä hetkellä ja mietin miten mun kannattaisi tästä elämääni jatkaa. Psykologini yrittää painostaa minua lopettamaan siellä käymiset, ei mulla oo enää mitään syytä käydä siellä ja lopetan ihan mielellänikin. Terkkarilla kävin jalan takia ja hän puolestaan samalla kyseli menneisyydestäni syömisen kanssa, millainen tilanne on nyt. Vastasin kaiken olevan ok ja hän tyytyi vastaukseen sillä kertaa, mutta saa nähdä miten käy muutaman viikon päästä kun on minun vuoroni mennä terveystarkastukseen.
Olen syönyt tässä muutaman viikon aikana kuin sika, mutta olen myös muutamana päivänä paastonnut melkein täysin ja käynyt parin tunnin mittaisilla lenkeillä. Paino jumittanut tämän takia luvussa 46.6kg. Tällä hetkellä oon niin laiskistunut lomasta, etten jaksa edes hakea ruokaa, mutta en toisaalta myöskään jaksa lähteä lenkille, vaikka tuolla olisi aivan mahtava ilma. Olen vain nämä neljä lomapäivää vain nukkunut, katsonut telkkaria, nukkunut, ollut tietokoneella ja vielä vähän nukkunut. Huomenna kun arki alkaa taas, aion koota itseni. Alan valmistautumaan viikon päästä häämöttävään koeviikkoon, siivoan vihdoin tämän kaatopaikan mitä myös omaksi huoneeksi kutsun sekä alan liikkumaan enemmän. Nyt mulla ei oo enää mitään tekosyytä olla lähtemättä lenkille, koska tuolla ei enää ole muka niin kylmä etteikö voisi lähteä juoksemaan 
Yhdestä asiasta olen ylpeä itsestäni: en ole syönyt yhtään pääsiäismunaa tai muutakaan herkkua! Ei meillä tosin niitä ole kotona ollutkaan, mutta en sortunut edes itse ostamaan sellaisia, vaikka ne yrittivätkin minua kaupassa huudella.
Ei multa nyt oikein irtoa tällä kertaa enempää ajatuksia, tulin vain ilmoittamaan etten ole kadonnut minnekään ja aion alkaa taas kirjoittelemaan enemmän.

Riparilta kotiin

Kotiuduin riparilta lauantaina ja se ripari oli ehkä paras ikinä! Täähän oli siis toinen ripari, jolla olin isosena ja tää oli paljon parempi kuin viime kesäinen. Haluaisin niin kovasti sinne takaisin ja toivon että pääsisin vielä pari kertaa isostelemaan. Vaa'alla en tosin oo uskaltanut sen jälkeen käydä, sillä söin siellä sen 5 kertaa päivässä ja kun oli niin hyvää ruokaa niin otin aina kunnon annoksenkin.. Oottelen pari päivää ja sitten oon valmis kohtaamaan totuuden.
Riparilla tapahtui kaikenlaista, mutta parasta oli ehkä se kun sai tutustua uusiin ihmisiin ja että koko ajan oli joku jonka kanssa puhua. Oli myös ihanaa kun yks päivä yks niistä pojista tuli mun eteen seisomaan ja sanoi, että ootpas sä lyhyt. Tässä taas ilmenee pakkomielteeni pienuuteen mut olin ihan taivaissa loppupäivän. Ristiriitaisia ajatuksia tuli kuitenkin siitä kun eräs "isäntänä" toiminut mua kaks vuotta vanhempi poika sano mulle viimesenä iltana: "Sä oot kyllä oikeesti niiin blondi. Nyt kun miettii kaikkia stereotypioita mitä blondeista on nii ne kaikki kyl voi yhdistää suhun." En oikein saanut selvyyttä että mitä toi nyt piti sisällään, mutta ainakin sen että oon vähän tyhmä. Myönnän sen, etten ole penaalin terävin kynä mutta en mä nyt mikää täysin aivoton blondikaan ole.. Olis vaan kiva tietää että oliko tossa lauseessa jotain muutakin, mutta en varmaan sitä koskaan saa selville. Yks kiva juttu oli myös kun leirin vetäjä keräsi nimiä ekana iltana laskettelulistaan (jonne ei kuitenkaan lähdetty kun ei ollut tarpeeks porukkaa lähös oikeesti sinne laskettelemaan) ja kun sanoin ääneen siinä kaikkien isosten ja isännän kuullen mun painon, pituuden ja kengän koon niin sitten tää leirin vetäjä vaan tuhahti: kääpiö. Alko vaan hymyilyttämään kun ei kukaan mua nyt sentään kääpiöks ole sanonut, sillä olen kuitenkin aika keskivertokokoinen.

Tänään mua sanottiin laihaksi. En voinut uskoa korviani. Pari kaveria jutteli jostain keskenään ja kun saavuin niin toinen sanoi: "...vähän niinku tollaset. Minkä kokosia vaatteita sä käytät?" Olin vähän sillee ööö miten niin ja tää jatkoi, että ne oli just keskustelleet miten laihat ihmiset löytävät vaatteita ja olin sillee no, nää oli pienimmät mitä sieltä kaupasta löyty mutta en mäkää tajua miten sellaset oikeesti laihat löytää vaatteita ja sit ne vaan katto mua niinku jotain hullua. Mutta silti, nyt kun katson jalkaani niin en näe muuta kun läskiä. Aivan liikaa läskiä. Sen täytyy kadota vielä joskus. En tiedä onko mulla oikeesti joku sellanen, etten näe vartaloani sellaisena kuin se oikeasti on vai miksi itse näen vain läskiä kun muut sanoo mun olevan laiha? Vai valehtelevatko vain kaikki muut?

Haluatko olla laiha vai lihava?

Vaaka näytti aamulla 46.8kg. Oon ihan tyytyväinen, koska eilinen meni ihan pyllylleen. Eilen söin aamupalaksi kaakaota, ruisleivän voilla, juustolla ja kinkulla sekä kanelikorpun. Sitten seuraavan kerran söin vasta illasta kun menin töiden jälkeen käymään tätini luona ja hän oli juuri tehnyt ruokaa ja tarjosi mullekin. Söin kaks perunaa, 4 kananugettia, lasin kevytmaitoa, kurkkua, tomaattia, punajuurisalaattia ja sen jälkeen vielä söin pari kourallista sipsejä ja kolme suklaakonvehtia... Siinä vaiheessa tajusin että ei hemmetti koko päivä meni tän takia pilalle. Kotona sitten vielä söin yksin melkein koko pussillisen pätkiksiä ja lasin omenamehua. Siis ei mitään järkee ollu tossa syömisessä taaskaan, mutta silti söin. Kaduttaa, kaduttaa ja vielä vähän kaduttaa. Askeleita tosin tuli noin 13 000, siihen sentään olen ihan tyytyväinen.
Tänään söin aamupalaksi hedelmäsalaattia, missä oli mandariini, omena ja pieni banaani. Lämpimäksi ruoaksi meillä oli nakkikeittoa, joten sitä söin lautasellisen. Olisin voinut syödä vähemmänkin, mutta söin mahani täyteen, jottei tulisi nälkä jonka johdosta söisin kaapit tyhjiksi. Kävin äsken n. 5km kävely-hölkkälenkillä, mutta askeleita tuli vain 5500. En kuitenkaan jaksanut enää kävellä enempää, koska lunta satoi päin naamaa ja alko jo vähäsen huimaamaan, enkä halunnut kuitenkaan pyörtyä tuonne tien varteen. Tänään syön varmaan vielä jotain iltapalaa, mutta en ole vielä päättänyt mitä. Kaloreita se ei kuitenkaan saa sisältää kuin 150 korkeintaan, sen verran kulutin kännykkäni mukaan siellä lenkillä. Varmaan teen taas hedelmäsalaatin tai teen kaurapuuroa.
Haluaisin pystyä käymään pidemmillä lenkeillä. Haluaisin pystyä juoksemaan pitkiä matkoja. Haluaisin pystyä syömään vähemmän. Haluaisin laihtua monta, monta kiloa. Haluaisin paremman itsekurin. Jos en halua että nuo kaikki ovat vain haaveita, mun täytyy tehdä jotain niiden eteen. Ja niin aionkin. En aio olla ikuisesti tälläinen huonokuntoinen jättiannoksia syövä itsekuriton läski. Aina kun mun pitää valita menenkö lenkille vai en tai syönkö vähän jäätelöä vai en, niin mun täytyy vain kysyä itseltäni: haluatko olla laiha vai lihava? 

Liikuntaa

Vaikka kuinka uhosin niin ei ole tullut joka päivä 10 000 askelta... Sunnuntaina kävin vain muutaman kilsan lenkillä ja tuli alle 5000 askelta siltä päivältä. Maanantaina oli niin kamala migreeni etten päässyt koulun jälkeen sängystä enää ylös, joten silloinkin askeleet jäi vaan 5000. Eilen kävin 5 kilsan lenkillä ja tuli 9845 askelta, eli ei ihan sitä mikä ois pitänyt. Tänään onneksi meillä oli aerobiciä liikassa, joten tämän hetkinen saldo on 8266, joten kun menen vielä illalla pienelle lenkille niin tänään vihdoin tulee toi 10 000 täyteen!
Liikunta on ihan kivaa sitten kun vaan saa sen perseensä ylös siitä tuolista. Se on kivaa kun saa sisäisesti huutaa että jaksaa jaksaa vaikka tuntuu siltä että ei oikeesti enää jaksa. En tosin koskaan oo saanut liikunnasta sellasta euforista oloa, mistä usein puhutaan. Ei vaikka tekisin hiljaisesti ja rauhallisesti, ei vaikka tekisin täysillä eikä silloinkaan kun teen sopivalla tahdilla. Ei liikunta tee mulle yhtään onnellisempaa tai iloisempaa oloa. En sitten tiedä että teenkö jotain väärin.

Tänään näin sen yhden tutun, joka oli kaks vuotta sitten mun isonen riparilla. Silloin se nosti mut helposti yhellä kädellä ilmaan, mutta pikkujouluissa se sai mut nostettua, muttei enää nii helposti. Eikä ihme, painanhan 10kg enemmän kuin silloin. Tänään tuli taas se kaikki mieleen ja mua alko hävettämään se, että oon päästänyt itseni näin lihavaksi. Harmittaa, että se on jo abi ja lähtee viikon päästä pois enkä nää sitä varmaan koskaan, joten viimeinen muistikuva mikä sille musta jää, on tälläinen läskipallero.
Oon katsonut Jutta ja puolen vuoden superdieetit -ohjelmaa ja siinä hoetaan joka jaksossa, että kaikki laihduttamisessa ja treenaamisessa lähtee päästä. Mulla ei vaan oo itsekuria. Sitten kun se ahmimisjakso tulee niin vedän ihan kaiken mitä kaapista löytyy. Onneksi nyt ei oo enää tullut sellasia, vaan on alkanut menemään paremmin. Yritän nyt ihan tosissani olla syömättä mitään ylimääräistä ja liikkua enemmän. Ei se 10 000 askelta ole paljon, joka ilta jos teen 6 kilometrin lenkin niin ne loput askeleet ois aina siinä. Eikä se veis aikaaakaan kuin tunnin. Nyt ihan oikeasti aion laihtua. Pitää vaan löytää se oikea mielentila ja motivaatio tähän hommaan. En yritä mitään pikadieettejä, syön neljä pientä ateriaa päivässä, liikun sen 10 000 askelta. Ei mun tarvii yrittää syödä alle 500 kcal päivässä, riittää että syön alle 1000 kcal, koska peruskulutukseni kuitenkin on jo 1400 kcal ja siihen päälle vielä mahdollinen liikunta. Ruoassa voin syödä ne neljä ateriaa, kunhan valitsen viisaasti. Jos syön aamulla ruisleivän päällisillä, koulussa näkkileivän ja salaattia, kotona vähän kotiruokaa ja iltapalaks mysliä tai hedelmän, en siitä voi mitenkään lihoa.

Pitkästä aikaa

Jouluna meille tuli iskän kanssa ihan kamala riita, jonka takia tietokoneeni takavarikoitiin, jonka takia en sitten tänne ole päässyt kirjoittelemaan. Nyt kuitenkin sain koneeni takaisin, joten tännekin ajattelin kirjoitella kuulumisia.
Sain painoni alle 46 kilon ennen koulun alkamista, mutta nyt se on taas kivunnut takaisin 47 kiloon. Tunnen itseni epäonnistuneeksi, mutta yritän olla luovuttamatta, etten ala ahmimaan. Nykyään olen yrittänyt syödä enemmän säännöllisesti, jottei tulisi niin paljoa mielihaluja ja se on oikeasti toiminut. Nykyään aamupalani on yksi ruisleipä ja teetä. Koulussa syön näkkileivän, salaattia ja vettä ja kotona koulun jälkeen pienen annoksen kotiruokaa. Illalla syön joko hedelmän tai jogurtin. Kaloreita tulee yleensä päivässä n. 700 ja nyt viikon ajan paino on hieman laskenut, joten uskon että tämä tekniikka auttaa laihtumaan pitkällä tähtäimellä. Mahanikaan ei ole iltaisin niin turvonnut kuin yleensä, mikä antaa toivoa, että vielä joskus saan mahan joka muistuttaa enemmän kuoppaa kuin palloa. Lisäksi tilasin askelmittarin, joka mittaa päivittäiset askeleet, liikunnalla kulutetut kalorit sekä perusaineenvaihdunnan kalorit. En tiedä miten luotettava tuollainen on, mutta ajattelinpa ostaa sen, jotta saan motivaatiota liikkua enemmän. Huomisesta alkaen otan joka päivä sen 10 000 askelta, mikä on se vähimmäismäärä.

Keskiviikkona autoin mun kahta tätiä mun mummon muutossa hoitokodista toiseen. Mun mummolla on alzheimer ja on tosi surullista kattoo miten se on nykyään jo ihan sekaisin kun ei tunnista kaikkia ihmisiä eikä aina tiedä missä on eikä muista mitä sille on sanonu minuutti sitten. Siinä muuton yhteydes mun toinen täti halas mua kiittääkseen kun tulin auttamaan ja sit se alko ihmettelemään miten laiha oikein olen, ettei kuulemma tunnu muuta kuin luita. Pelkään, että se alkaa epäilemään jotain joskus. Se on jo aikaisemmin ihmetellyt miksi syön niin vähän. En haluaisi tuottaa sille huolta kun sillä on omiakin huolia kun sillä on vaikea syöpä mikä ei tule koskaan paranemaan.

Pelkään tosi paljon sitä milloin tätini kuolee, koska tiedän, että se tulee kuitenkin tapahtumaan jossain vaiheessa. Musta tuntuu, että koko ajan on uhka, että joku mulle tärkeä ihminen saattaa kuolla koska vaan. Äidilläni on sydämessä jotain häikkää ja pappani on jo kauemman aikaa näyttänyt ja vaikuttanut sairaalta, vaikkei ole sanonutkaan mitään. Isäni on koko ajan huonossa kunnossa ja masentunut. Isäpuoleni, joka on minulle myös tärkeä vaikkei sukua olekaan, on todella ylipainoinen ja sairastunut jo mm. diabetekseen, joten ei hänkään elämänsä kunnossa ole. Pelkään kuolemaa muiden osalta enemmän kuin itseni. Pelkään sitä, koska se on niin vaikeaa ymmärtää, ettei kuolleelle henkilölle enää koskaan voi sanoa mitään, ei voi halata, ei voi enää koskaan kuulla hänen ääntään. Mua ei pelota se että itse kuolisin. Ei mua pelota tietämättömyys siitä, mitä sitten tapahtuu. Oikeastaan mua jännittää, onko kuoleman jälkeen enää mitään? Onko oikeasti taivasta tai helvettiä? Vai onko sielunvaellus kenties totta, mitäpä jos synnyn uudestaan vaikkapa mangustiksi? Tai mitäpäs jos minusta tuleekin aave? Näihin kysymyksiin ei mielestäni voi olla oikeaa eikä väärää vastausta, sillä sitä ei voi todistaa, sillä ne jotka kuolee, eivät voi kertoa mitä sitten tapahtuu vai tapahtuuko mitään. Sen näkee sitten itse kun sen aika koittaa.