Joulun odotusta

Joululoma alkoi jo eilen. En tiedä pitäisikö siitä olla iloinen vai surullinen. On kivaa, että saa nukkua pitkään eikä tarvitse stressata mitään, mutta toisaalta kurjaa olla vain kotona erakkona. Hiihtolomalla aion mennä käymään äidin luona ja hiihtää tosi paljon ja olla mahdollisimman paljon syömättä.
Inhoan joulua, mutta tästä joulusta tulee varmaan huonoin joulu koskaan. Iskän kanssa eilen alettiin riitelemään kaikesta ja lopulta se meni siihen että se sanoi taas kerran, että voisin painua jonnekin muualle kun ei se kestä kattoo mua. Ja lisäksi en kuulemma saa mitään jouluherkkuja (siis suklaakonvehteja, joulutorttuja, pipareita, limsaa...), mutta ei se mua haittaa! Sain mun tädiltä tänään kuitenkin konvehtirasian. Söin siitä kaksi konvehtia ja niiden takia mun mahaan alko sattumaan ihan kamalasti ja tuli huono olo. Siis kahdesta konvehdista! Ihan hyvähän se on, etten pysty niitä syömään, mutta silti ihmetyttää.

Käytiin iskän kanssa eilen hakemassa joulukuusi iskän sedän luota. Siellä niille tuli jotain puhetta verenpaineesta ja sykkeestä ja sit ne alko mittailemaan. Sit jossain vaiheessa se iskän setä oli, että mitataankos sinultakin? Suostuin, mutta lukemat osoittautui järkyttäviksi. Verenpaine oli 137/82 ja leposyke 77. Nehän on kamalan korkeet mun ikäselle.. Ja kun kaksi vuotta syke oli alle 60 ja verenpaine paljon alhaisempi. En edes tiedä syytä miks ne on noin korkeet. Ehkä oon vaan niin ylipainoinen ja huonokuntoinen, että elimistö kertoo sen noilla arvoilla. No, sainpahan taas lisää motivaatiota laihduttaa ja liikkua, kun terveyskin jo ilmeisesti kärsii tästä painosta.
Tässä on 15 lomapäivää. Kun menen takaisin kouluun, olen laihtunut vähintään kilon, ehkä jopa kaksi. Jos en ole, en mene kouluun. Olkoon tämä vaikka uuden vuoden lupaukseni.

En malta odottaa, että pääsen sinne hiihtämään. Tykkään ihan hirveesti hiihtämisestä, enkä tiedä mikä voisi olla parempaa kuin hihtää jossain ihan omaa tahtia kaikessa hiljaisuudessa. Se rentouttaa ja on tehokasta liikuntaa. Näytän tosin aivan idiootilta hiihtäessäni, pulleissa toppavaatteissa kera liian lyhyiden suksien, mutta eihän se ulkonäkö ole siinä niin tärkeää. Jos vieläpä löydän uudet mutta halvat sukset alennuksesta, niin mua ei saa enää sieltä ladulta pois.

Koeviikkoa

Masentaa, masentaa, masentaa... Taas kerran. Tänään alkoi koeviikko, ensimmäisenä oli biologian koe. Kun sain koepaperin eteeni, tajusin etten osaa vastata yhteenkään kunnolla. Toivottavasti edes pääsisin siitä läpi.. Sen jälkeen piti vielä istua koululla 4 tuntia linkkua ootellessa. Mun ois pitäny kerrata matematiikkaa ja tehä biologian tutkielmaa mutta sen sijaan valitin sen koko ajan kavereille miten kaikki on huonosti enkä jaksa enää. Jossain vaiheessa puhe kääntyi painoon kun joku sanoi jossain vaiheessa että joku laihtui 50 kiloa. Sitten jotenkin sanoin että laihtuisimpa minäkin, kunnes poikapuolinen kaverini sanoi, että "sustahan jäisi sen jälkeen jäljelle varmaa 7 kiloa." Mun maailma pysähtyi. Näytänkö oikeasti 10 kiloa painavemmalta kuin oikeasti olen? Koko keskustelu oli muutenkin järjetön, mutta silti 10 kiloa. Se on valtavasti. Mun on pakko tehä jotain. En voi enää olla tällänen läski, mun pitää laihtua nopeemmin. Joululomalla voin paastota muutaman päivän. Voin sanoa syöväni omassa huoneessani ja heittää kaiken roskiin. En halua enää koskaan lihoa grammaakaan.

 

Joskus kun näkee koulussa tai kadulla laihoja ihmisiä, tuntuu ettei koskaan voi tulla samanlaiseksi. Tuntuu että mitä tahansa yrittääkin, ei silti koskaan onnistu. Tänäänkin huomasin, kun eräs tyttö tuli kokeeseen meikittömänä, hiukset sekaisin ja löllövaatteissa, oli hän silti kauniimpi kuin minä, vaikka olin meikannut, suoristanut hiukset ja pukeutunut normaaleihin kouluvaatteisiin. Ehkä olen vain tuomittu olemaan se ruma ja läski, jotta muut voivat tuntea itsensä kauniiksi.

12.12.2012

Tänään on tämä maaginen päivä 12.12.2012. Jo aamulla herätessäni mietin tätä päivää. Monethan menevät naimisiin kun päivämäärä näyttää niin hienolta. Omalla kohdallani mietin, miten hyvä päivä tänään olisi kuolla. Hautakiveen jäisi tuollainen päivämäärä. Olisi kiva, että kun itse en ole koskaan ollut mitenkään erikoinen niin edes hautakiven päivämäärässä olisi jotain jännää.
Tää ajattelu voimistui hetki hetkeltä, koska tänään oli ihan kamala päivä. Vitutus alkoi, kun yritin kävellä koulun mäkeä ylös mutta jalkani lipsuivat kamalasti enkä meinannut päästä eteenpäin ja muut vain menivät ohitse. Matematiikan tunti meni ihan ok, mutta äidinkielessä meidän piti tehä ryhmissä kirjaesittelyt ja menin jotenkin ihan lukkoon enkä saanu selitettyä sitä mun kirjaa mitenkää järkevästi. Lisäks mulla oli loppupäivän muuten vaan ahdistava olo ja hirvee stressi kaikesta. Mulla on huomenna jo ensimmäinen koe, minkä aihealue on aika vaikee. Lisäks perjantaiks pitäis saada bilsan tutkielma valmiiksi, mikä on mahdotonta, koska mulla ei riitä aika, joten joudun palauttamaan sen myöhässä. Maanantaina virallisesti alkaa koeviikko enkä oo lukenu vielä mihinkään kokeeseen. Iskä raivonnut jo monta päivää joka asiasta ja kaverit pitää jotain osittaista mykkäkoulua jostain syystä. Lisäks tänään olin menossa kotiin junalla ja luin siihen huomiseen kokeeseen. Sitten konduktööri meni ohi enkä ehtinyt sanomaan että haluan ostaa lipun. Sit se tuli siitä hetken päästä uuestaan ja alko raivoomaan miksen sanonut mitään ja yritin selittää etten ehtinyt. Se ei tietenkään uskonut mua ja alko raivoomaan lisää ja otti multa tiedot ylös ja sano että jos koskaan enää tapahtuu tällästä nii tulee poliisijuttu ja opiskelijakortti lähtee ja vaikka mitä. En uskalla enää koskaa matkustaa junalla, mutta kun on pakko. En tiiä miten pääsen tästä yli kun oon itkenyt kotiin tulemisen jälkeen jo tunnin eikä tää meinaa loppua. Oon liian ahdistunut ja masentunut tekemään mitään. Istun vain koneella ja yritän lopettaa itkemisen, mutten onnistu siinä.

Ainoa positiivinen asia oli, että en sortunut syömään mitään herkkuja. Meillä oli pikkujoulut siinä "kerhossa" ja ne oli nyyttärit. Pöytä oli täynnä kaikkia herkkuja ja mun maha oli tyhjä kun en ollut syönyt mitään, mutta en siltikään sortunut. En oo kotonakaan vielä syönyt mitään, enkä tiedä pystynkö syömään tänään ollenkaan kun ahdistaa niin paljon.. Yritin helpottaa henkistä kipua tekemällä vähän fyysistä kipua, muttei se auttanut ollenkaan. Haluaisin vaan ottaa liikaa särkylääkkeitä ja mennä nukkumaan eikä herätä enää koskaan, ettei tarviis tuntee tällästä oloa joka päivä. Mutta ehkä vielä jaksan. Jos tää joskus muuttuis paremmaks.

Päivä kaverin luona

Tänään ollut kyllä taas sellainen päivä että huhhuh! Heti aamuyöllä, joskus 3.30 heräsin, kun lumiaura meni tossa meidän tiellä. Siis tuohon aikaan! No, nukuin kuitenkin ihan hyvin loppuyön ja aamulla lähdin junalla kohti viereistä paikkakuntaa. Mun piti mennä sellaiseen lastenhoitojuttuun töihin, mutta kun saavuin paikalle, niin ovessa oli lappu, että se juttu onkin peruttu... Ja seuraava juna lähti vasta 5 tunnin kuluttua. Siinä sitten soitin kaverille, jonka piti myös tulla sinne, että tietääkö se tästä mitään. No, eihän se tiennyt ja sitten valitin että miksei kukaan oo ilmoittanut mitään ja että missä nyt vietän 5 tuntia. Sitten se kutsu mut niille ja sitten meninkin, koska ei ollut muutakaan paikkaa.

Siellä sitten ekana se keitti kahvit ja sitten pelattiin niitten kaikki lautapelit läpi. Sitten istuskeltiin ja se halus tutkia mun uutta kännykkää ja annoin sen sitten sille. Sitten hetken päästä kuului: miks sulla on täällä tällänen ohjelma? Tajusin sillä sekunnilla mitä se tarkotti, mulla on sellanen painoseuranta -sovellus kännykässä ja sitten se oli just avannut sen. Singahdin nopeasti ylös ja taistelin puhelimeni pois sen kädestä. Onneksi se ei kuitenkaan kai ehtinyt näkemään mun painoa, olisin kuollut siihen paikkaan. Sitten se yritti arvata sitä mun painoa ja oli sillee joo painat varmaan 50 kiloa. Tuntui, että mun sydän pysähtyi, näytän oikeasti painavemmalta kuin olen. Eihän se arvaus mennyt pieleen kuin 3 kiloa, mikä ei ole normaalille ihmiselle mitään, mutta mulle on. Nyt ainakin sain taas vähän lisämotivaatiota tähän laihduttamiseen. Jos näytän painavemmalta kuin oikeasti olen niin sitten oikeasti olen lihava. Tosin myöhemmin se sitten yritti tarjota mulle jotain ruokaa ja sanoin, että ei kiitos kun ei mulla oo nyt nälkä niin sitten se kysyi: "Onko sulla anoreksia? Kun et halua syödä mitään ja sulla on tollanen sovellus kännykässä." Vastasin vain nopeasti, että ei ole mitään anoreksiaa ja vaihdoin keskustelun aihetta.

Mietin tässä, että kun Salkkareissa kuulemma on jollain hahmolla anoreksia, niin ei kai kukaan mun kavereista ota siitä mitään juttuja ja ala katsomaan oikeassa elämässä toisten käyttäytymistä. En kyllä yhtään tiedä, miten tämä anoreksia on siinä ilmennyt kun en kyseistä sarjaa seuraa, mutta kaikki mun kaverit kyllä seuraa aika tarkasti. Ehkäpä munkin pitäis katsella pari jaksoa niin pääsisin kiinni tästä juonesta. Ei minusta kyllä epäile kovinkaan helposti, että mulla mitään syömishäiriötä olis kun en ole laihtunut melkein mitään enkä ole muutenkaan laiha.
Tavoitteena kyllä olis nyt laihtua ennen joulualennuksia, jotta voisin ostaa uusia vaatteita, jotka eivät heti jää liian isoiksi. Saa nähdä, onnistunko.. Tarvitsisin uusia vaatteita, mulla on yhdet hyvät farkut ja vain muutama paita, mistä oikeesti tykkään. En vain viitsisi ostaa uusia vaatteita vielä, kun laihdun kyllä pikkuhiljaa niin ne jäis sitten kuitenkin isoiksi.

Kohta taas on joulu

Hrrrrr... Tuolla ulkona on niin kylmä, ettei voi ajatella muuta kuin että siellä on kylmä, tätä kylmyyttä vielä lisää kamala tuuli. En voi uskoa, että huomenna on jo ensimmäinen päivä joulukuuta. Joulu on normaaleille ihmisille sitä vuoden parasta aikaa, mutta itse en pidä yhtään. En ole saanut kunnolla lahjoja sitten kakkosluokan, sillä ei ole ollut varaa. Jouluruoastakaan en pidä, kinkkua ja perunalaattikkoa voin hieman yhtenä päivänä maistaa, mutta en halua syödä sitä kahta viikkoa. Joulutortut ovat ainoa jouluherkkuni, mutta nykyään en niitäkään syö, yhdessä voi nimittäin olla jopa 200 kaloria. Joululaulut kyllästyttävät pian ja joulupukkien näkeminen joka paikassa saa minut lopulta raivon partaalle. Onneksi se ei ole kuitenkaan kuin kerran vuodessa, joten silloin voin sen yhden päivän virittäytyä siihen joulutunnelmaan ja seuraavana päivänä tunkea tonttulakin taas vuodeksi kaapin perälle.

Joulukalentereita minulla kuitenkin on. Kaksi kuvakalenteria, jotka ovat tulleet postin mukana sekä sellainen tavallinen suklaakalenteri. Lisäksi isäni vielä toi mulle tänään Mars -kalenterin. Ihan kaunis ajatus, mutta en tiedä pakotanko itseni joka päivä sitä suklaapalaa sieltä ottamaan. Tein tänään myös itse eräänlaisen joulukalenterin. Kirjoitin 24 eri lappuselle jonkin tehtävän liittyen liikuntaan tai syömiseen. Sitten sinetöin ne joulutarralla kiinni ja sekoitin ja kirjoitin numerot päälle. Näin saan joka päivä uuden haasteen, jotten pääse ainakaan lihomaan ennen joulua tai toivottavasti sen jälkeenkään.

Tänään oli koulun kannalta ihan hyvä päivä. Biologiassa sain aloitettua tutkielmani, fysiikassa ymmärsin ja jopa matematiikan tunnilla osasin jotain. Kaikkein parasta kuitenkin oli, kun saatiin äidinkielessä esseet takaisin ja sain taas 9, vaikka opettaja sanoi, ettei oikein antanut kiitettäviä vaan niitä kaseja. Ihmettelen, miten aina saan esseistä ysejä, sillä en tiedä mitä teen oikein. Opettaja sanoi, että mulla on jotenkin hyvä kirjoitustyyli, mitä ihmettelen kovasti, sillä itse en jaksa koskaan lukea omia tekstejäni, harvoin edes tarkistaakseni. Jos teillä on jotain sanottavaa (positiivista tai negatiivista) tästä kirjoitustyylistäni, niin laittakaa ihmeessä kommenttia, olisi hauska tietää mitä te ajattelette.

Masentaa

Masentaa, masentaa, masentaa ja vielä vähän masentaa.. Tuntunut jo kaks viikkoa että kaikki vaan tulee päälle eikä mikään mee niin kuin pitäisi. Eilen illalla juttelin eräälle kaverilleni facebookissa ja yhdessä vaiheessa tuli keskustelua ulkonäöstä ja lopulta hän sanoi mua rumaks, mikä on ihan totta, mutta silti jotenkin pysäytti kun kuuli sen joltain toiselta. Sen jälkeen sammutin koneen ja yritin nukkua, mutta ei siitä mitään tullut kun päässä pyöri vaan se miten ruma läski oon ja miten en osaa yhtään mitään. Aamulla herätessä mielessä oli nää samat asiat ja enkun tunnista ei tullut yhtään mitään. Tunnin jälkeen opettaja jätti mut puhutteluun siitä, miksen osallistu parityöskentelyyn ja leikin vain puhelimellani. Oon ollut puhuttelussa viimeksi joskus ala-asteella varmaan ja nyt lukiossa sitten enkun opettaja alkaa raivoomaan.. Tää jotenkin vielä vähän lisäs pahaa oloa, mikä paheni vielä entisestään kun kaverit iltapäivällä menin toiselle penkille istumaan eikä tullut mun viereen (kuulostaapa tyhmältä...). Matikan tunnilla onneks sit mun takana istui toinen kaveri jonka kanssa yritin laskea tehtäviä. Oli 45min aikaa laskemiselle, en saanut mitään tehtyä. Ei sillä opettajalla ollut aikaa mulle enkä itse vaan ymmärtänyt. Lopulta sitten aloin oikeasti itkemään kun tuli niin epätoivoinen olo. Tätä tosin ei huomannut kuin vaan tää mun kaveri mutta en voinut sille mitään kun vaan alko kyyneleet valumaan poskia pitkin. Kun pääsin kotiin niin menin vain suoraan peiton alle ja makasin siellä varmaan tunnin kun en vaan jaksanut tehä mitään kun oli nii paha olla. Nyt siis on sellanen fiilis että mielelläni tappaisin itseni jos olisi hyvä tilaisuus.

Ruoka ei maistu ollenkaan. Tänään söin vähäsen spagettia ja jauhelihakastiketta kun maha piti niin kovaa ääntä etten jaksanut kuunnella sitä enää. Mutta en tuntenut nälkää, joten jos maha ei olis huutanut niin kovaa niin en olisi varmaa edes tajunnut syödä. Tää on ihan uutta mulle, en oo koskaan menettänyt täysin ruokahalua näin pitkäksi aikaa. Kohta jo viikko mennyt niin ettei tee yhtään mieli mitään ruokaa. Hyvähän se on, jos nämä läskit vihdoin katoaisivat.

Olen palannut

Oon nyt pitänyt tästä blogista hieman taukoa kun mieli on vaihdellut moneen suuntaan. Välillä meinasin luovuttaa kun ei näkynyt mitään tulosta vaa'assa vaikka tein kaiken parhaani mukaan ja sitten annoin itseni vain mässätä niin, että lihoin takaisin melkein tuonne 49kg asti. Nyt kuitenkin viime perjantaista olen laihtunut noin 2kg ja vaaka näyttää taas 47kg. Eli parempaan suuntaan taas menossa, toivottavasti tää myös jatkuu.
Se, miksi perjantaista olen onnistunut laihtumaan, johtuu siitä etten pariin päivään pystynyt syömään, enkä sen jälkeen vain ole halunnut syödä. Perjantaina nimittäin oli pikkujoulut ja siellä sitten vahingossa vedin lärvit, jonka johdosta olin mennyt selittämään ihmisille kaikkea päätöntä ja lopulta eräs puolikaveri oli pitänyt mua pystyssä viimeisen tunnin ja yrittänyt estää mua sammumasta minnekään. Ja sitten eräs vanha tuttu poika oli sitten lopulta työntänyt mut bussiin kotimatkalle. Tai no, en mennyt kotiin vaan kaverille ja siellä sitten olin mm. tiputtanut leipäpakettia lattialle ja sen sellaista. Onneksi ne kaverin vanhemmat ei suuttunut siitä yhtään vaikka se mun kaveri oli täysin selvä ja itse olin ihan kännissä.
Lauantain ja sunnuntain mulla oli sitten niin oksettava olo etten edes oikein pystynyt syömään mitään ja sitten siitä eteenpäin on vaan hävettänyt niin paljon ettei ole tehnyt edes mieli syödä ja olenkin elänyt pääasiassa energiajuomilla. Eilen kävin erään tutun kanssa siivouskeikalla ja sen jälkeen hän halusi välttämättä tarjota kaakaon ja suklaakakkua ja oli niin tuskaa saada ne alas kun tuli ihan fyysisesti niin huono olo ja lopulta jouduinkin jättämään puolet kaakaosta ja osan suklaakakkupalasestani.
Mutta tää nyt oli tälläinen ilmoitus, että olen palannut taas tänne blogin puolelle, joten postauksia tiedossa :)

Kuinka sairas voikaan mieleltään olla?

Tajusin sen äsken. Rekisteröidyin englantilaiselle ana-foorumille. Klikkasin erään henkilön tumbrl linkkiä. Sitten se iski. Kuva tytöstä jolta paistaa kylkiluut ja joka näyttää sairaalta. Tajuan, että se on sairasta, mutta silti se näyttää täydelliseltä ja haluan samanlaisen vartalon. Taustalla soi syömishäiriöistä kertovia kappaleita. Miksi haluta jotain, mikä on sairasta? Miksi en pysty syömään normaalisti, vaan aina pitää joko syödä erittäin vähän, ahmia, paastota, oksentaa, mutta ei koskaan normaalisti? Miten olen pystynyt luomaan itselleni tälläisen oman maailman? Kaikkien muiden mielestä tämä on sairasta, mutta minusta normaalia. Ajattelen jokaikinen hetki joko ruokaa, kaloreita, läskiä, painoa tai jotain muuta vastaavaa. Ei mun ajatukset liity yleensä muuhun kuin tähän pieneen anamaailmaan. Katselen varmasti viikon aikana peilistä itseäni useamman tunnin. Katson kuinka läskit vaan roikkuu. Suihkussa otan kiinni mahastani ja sormien väliin jää läskiä. Sitä on joka paikassa. Silti kaverini ihmettelevät miten paidat eivät pysy päälläni vaikka ne ovat xs-kokoisia.
Selaan kuvia eteen päin. Ne vain paranevat joka hetki. Minäkin haluan saada käteni reiteni ympäri. Haluan, että mahani on vain kuoppa luiden välissä. Haluan, että käsivarteni ei ole paljoa rannetta paksumpi. Haluan olla täydellinen niinkuin noissa kuvissa. Tiedän, että jos joskus saavutan sen, näytän muiden mielestä sairaalta, vaikka se olisi minulle täydellisyyttä.

Syksyä

Koeviikon viimeisetkin numerot on nyt tiedossa ja tadaa, se historian kutonen oli huonoin numero! Terveystiedosta tuli 8½ ja maantiedosta 9-. Oon kyl ihan tyytyväinen ja kun tuntuu jaksot helpottuvan kevättä kohden niin luultavasti noi jäi huonoimmiks numeroiks. Ainakin toivon niin. Tosin matematiikka alkoi nyt kunnolla ja se on mulle tavallaan helppoa, mutta silti kokeesta voin saada ihan mitä vain vitosen ja kympin väliltä. Ruotsikin vähän tökkii, mutta kunhan opettelen vain sanoja ahkerasti niin ehkä sekin alkaa luistamaan.
Lauantaina olin töissä ja sain takaisin keskustaan päin kyydin kaverilta sen ritsalla! Olin niin yllättynyt et se lähti oikeesti kyytiin vaikka sanoin sen vaan läpällä kun se tuli mua vastaan. Se heitti mut keskustaan ja siitä sit kävelin yksin kauppaan ajatellen että nyt kyl oli hyvä päivä, kunnes... Näin mun "ihastuksen" ajavan sen mopolla joku tyttö kyydissä. Oikeesti tuntu et joku olis repiny mun sydämen irti. No pääsin tästä yli jo, mutta se tuntu sillä hetkellä pahalta. Ei mulla olis siihen ollut muutenkaan mitään mahiksia mutta no, ainahan sitä pystyi haaveilemaan.
Tänään aamu lähti hyvin käyntiin, en nimittäin syönyt aamupalaa koska ei meillä ollut mitään syötäväksi kelpaavaa. Koulussa söin näkkileivän ja kotona vähän hernekeittoa ja illalla valitettavasti kaksi paahtoleipää juustolla ja kinkulla... Iltaisin mulla on joku ongelma syödä vaikkei mulla ees olis nälkä. Se on vaan sellanen tapa, mistä en pääse eroon. Pitäis ehkä hommata enemmän jotain kasviksia, jotta vois syödä niitä eli edes hieman kevyempää.
Mun kaveri stressaa ihan hirveesti vanhojentanssiparista. Ja se on tartuttanut sen muhunkin. Kaikki hyvät on jo viety. Ois ehkä yks jota vois pyytää, mutta silläkin voi olla jo pari tai sitten se ei vaan halua tanssia mun kanssa kun oon tällänen ruma läskipallero niin sitten se olis noloo mennä kysymään. Toisaalta, olisin varmasti silloin reilun vuoden päästä niin laiha, että voisin näyttääkin prinsessalta, joten ois se kiva osallistua wanhoihin. Ehkäpä huomenna laittaudun hieman nätimmin ja uskaltaudun kysymään. Eihän siihen kuole, eihän?

Syksy on jo pitkällä. Maa on täynnä lehtiä, puut näyttävät päivä päivältä karummilta, joutsenia ja sorsia on alkanut näkymään, joten ne tekevät lähtöä. Iltaisin tulee nopeammin pimeää ja kun herätyskello soi, taivas on edelleen musta. Aamuisin kosteutta ja sumua, joskus jopa melkein pakkasta. Joka päivä sataa ainakin hieman ja saa aina olla kantamassa sateenvarjoa. Syksy on ihanaa, en tiedä mikä siinä kiehtoo, mutta ehdottomasti lempivuodenaikani heti talven jälkeen.

Liikunta on ihanaa

Tänään olin kuntosalilla koulun jälkeen. Suoritin lukion liikunnan itsenäistä kertaa, niitä pitää tehä 6 joista 2 voi olla koulun maksama kuntosalikerta tai uintikerta. Uimista inhoan, joten tänään menin ekaa kertaa suorittaan kuntosalille. Siellä olin ekaks vain minä ja joku nainen kun sali ei ollut auki, vaan opettajamme päästi mut sisään. Sen jälkeen päästin pari kaveriakin kun nekin tuli tekeen itsenäistä kertaa. Olin siellä 12.20-14.30 eli reilu kaksi tuntia. Ekaks alkulämmittelin crosstrainerilla 20min, sitten aloin kiertämään kaikki laitteet. Tosin selkälihaksia en voinut tehdä, kun se penkki oli jotenkin säädetty pidemmälle ihmiselle enkä saanut itse säädettyä sitä sopivaksi. Lopuksi juoksin juoksumatolla 20min. En olis sillonkaan halunnut vielä lopettaaa, se tuntu niin ihanalta kun sai rääkätä itseään. Mulla ei kovin isoja lihaksia ole, joten en jaksanut kovin isoja painoja käyttää mutta silti tein joitain laitteita suuremmilla painoilla kun kaverini. Tosin itse halusin sen fiiliksen että ne kaks viimestä on pakko oikein puristaa kun taas yksikin kaveri vaan laitto pienet painot ja teki helpolla eikä laskenut toistoja. Nyt haluaisin jo toisenkin kerran mennä, mutten pääse kuin aikaisintaan ensi viikon torstai aamuna, jos liikunnan opettaja pääsee päästämään mut sisään. Sitten pitäiskin jo ite maksaa, enkä tiedä ostanko sellaista korttia. Kun sinne pitäisi ostaa ovikortti 10e ja sen lisäks sitten kai joko kuukausimaksu 30e tai 10x 30e. En tiedä että saako sitä 10 kertaa ladattua siihen ovikorttiin vai onko se sit vaan tohon kuukausikorttiin. Kun itse en tee kuukausikortilla mitään kun en pysty käymään siellä niin usein. Ja ovikortin tarvitsen, jotta voin mennä koulupäivänkin aikana.
Mietin, että alkaisinko täällä korven kuntosalilla käymään, kun täällä kuulemma on koululla joku sali. En tosin saanut tietää sen aukioloaikoja, mutta ilmainen se kuulemma ainakin olis. Tosin siellä kuulemma ei hirveesti oo laitteita, mutta sellaset ihan peruslaitteet löytyy. En tiedä uskallanko sinne mennä yksin, mutta ehkäpä joskus rohkaistun. Nyt vaan tuli niin loistava olo tosta, että voisin oikeesti alkaa käymään kuntosalilla ja liikkumaan sitä kautta.

Syömiset kyl on mennyt nyt huonosti. Turvottaa ja tuntuu läskiltä. Hävetti kunnolla siellä kuntosalilla kun laitoin suht tiukan topin päälle ja tuntui että maha pömpöttää. Mutta koeviikko on nyt ohi, joten ei tule stressisyömistä.
Kokeista en tiedä kuin historian ja uskonnon numerot. Historia meni niin huonosti, että menen sen varmaan uusimaan hyväksyttyjen päivänä eli joskus tammikuussa... Hygieniapassin kokeesta onneksi pääsin heittämällä läpi. Luin kerran vihkosen läpi ja tein 2 virhettä, mikä oli mun mielestä ihan hyvin kun 6 niitä virheitä olisi saanut olla. Toivottavasti joskus löydän jotain töitä mihin tarvii ton hygieniapassin, etten ihan turhaan sitä sit oo hankkinu.

Leireilyä ja koeviikon odotusta

Olin viikonloppuna leirillä isosena. Leiriläisinä oli tän vuoden riparilaisia, suurin osa siltä millä mä olin ollu kans isosena. Olin aika yksinäinen, riitaannuin kaverin kanssa, jonka takia en sitten puhunut muillekaan isosille vaan viihdyin paremmin leiriläisten joukossa, en halunnut edes esiintyä meidän isosten näyttelemissä sketseissä. Leiri meni silti ihan ok. Juttelin parille uudelle ihmiselle ja joskus nekin tuli jutteleen mulle. Viihdyin tosin paljon myös ihan yksinäänkin silloin kun ei ollut mitään ohjelmaa. Syömiset meni ok ja leirin jälkeen menin vaa'alle. 46.8kg. Ihan jees, tästä on hyvä jatkaa laihduttamista.
Iskän kanssa menny surkeesti. Mä oon koko ajan itsekin äkäinen mutta sekin huutaa mulle ja paiskoo tavaroita ja uhkailee vaikka millä. Sanonut parin päivän sisään varmaan 5 kertaa että sen puolesta voisin muuttaa muualle. Joskus tekis mieli sanoo että niin tekisinkin jos vaan voisin...
Koeviikko alkaa torstaina. En oo lukenut mistään mitään ja luultavasti tuun kuseen ne kaikki kokeet, sillä edellisenä iltana lukeminen ei kuulemma auta.. No, en aio ottaa stressiä. Ne menee miten menee ja ens jaksoon voin taas sit tsempata enemmän. Tää eka jakso voi mennä vaikka lukioon totuttelemisen piikkiin.
Oon löytänyt uuden rakkauden. Nimittäin Paussin välipalapatukat. Makuna suklaa, kaloreita yhdessä 85 ja maistuu mielestäni paremmalle kuin oikea suklaapatukka. Ovat jopa halvempiakin, yksi kuuden paketti maksaa 2.25e, mikä tekee kappalehinnaksi n.38snt. Näitä olen antanut itselleni luvan syödä yhden päivässä, jos tulee nälkä/herkkuhimo. Loistava pelastus, jonka ansiosta en rupea syömään mitään suklaata tai tekemään mitään jättiannoksia. En olekaan syönyt mitään muuta herkkua yli viikkoon. En muista milloin olisin ollut yhtä pitkään herkuttelematta.
Mitä pidemmälle syksyä mennään, sitä synkemmiksi mun ajatukset koko ajan muuttuu. Eilen ajattelin vain sitä, että kun jos joskus olen taas laiha niin jos silloinkin asiat tuntuu näin vaikeilta, niin voin sitten tyytyväisenä luovuttaa. Sitten ihmisten ei tarvi kärsiä kantaessaan mun arkkua kun en paina paljoa. Tuntuu ettei tuu enää niitä pieniäkään toivon pilkahduksia, vaan koko ajan tuntuu kurjemmalta.

Muistan sen ajan kun mulla oli tollanen maha ja housut olivat liian suuret, ei tosin ihan noin kuin tossa kuvassa mutta melkein. Haluun kokee sen tunteen vielä joskus uudestaankin, enkä luovuta ennenkuin saavutan sen.
Tiedän, että se on mahdollista. Jos pystyin siihen aiemminkin, pystyn siihen nytkin. Silloin se ei ollut edes vaikeaa, ehkä se tälläkin kertaa muuttuu yhtä helpoksi kuin silloin. Sitten kun saan sen oikean motivaation siihen, se tulee sujumaan kuin itsestään. Täytyy vain odottaa kärsivällisesti, mutta sitähän sanotaan, että lopussa kiitos seisoo..

Perus arkea

Retkeilykurssi meni ihan jees. En nyt jaksa kauheesti selitellä, mutta tiivistettynä vitutti ja itketti siellä metsässä, mutta kotona tuntu lopulta siltä että vois lähtee uudestaankin.
Tällä viikolla menny jotenkin ihan perseelleen. Tuntuu että kaikki taas vaan epäonnistuu ja tuntuu että se paska olokin tulee taas, se mikä mulla oli viime talvena ja keväänä. En jaksais sitä. En ees ymmärrä miten jaksoin sitä sillon. Se kun koko ajan ahdistaa, itkettää ja tuntuu siltä että kaikki on vaan paskaa ja tekis mieli päästä pois..
Viime aikoina jotenkin tuntunut, että kaikki viittaa siihen miten ruma läski oon ja etten saa koskaan poikaystävää tai sellasta kunnon sosiaalista elämääkään. Säälittävän kuuloista, mutta tolta musta just nyt tuntuu. Sunnuntaina oottelin junaa asemalla ja näin kun yks kaveri tuli sinne jonkun pojan kanssa ja ennen kuin poika astu junaan nii ne halaili ja suuteli vaikka kuinka pitkään. Maanantaina toinen kaveri selitti millasil synttäreil se oli ollu ja miten ne kaikki oli ollu kännissä ja miten se oli tanssinu jonku jätkän kanssa ja sit se oli pitäny sitä mun kaveria sylissä ja kuinka hauskaa siel oli ollu. Tänään riparilta yks pikkunen kysy että onko mulla vanhojentanssiparia. No eipä ole, vaikka ne onkin vasta ens vuonna. Enkä tuu ees varmaan saamaankaan. Ykkösiä on kolme tyttöä yhtä poikaa kohden. Ja näistä pojista melkein kaikki on joko läskejä tai sellasia joiden kanssa ei tuu toimeen. On kaks keiden kanssa voisin tanssia, mutta toinen pitää mua tyhmänä ja toiselle en oo ees koskaan oikein suoraan puhunut. Joten enpä sitten varmaa tanssi ollenkaan. Oon niin läskikin ettei mikään mekko näyttäis mun päällä hyvältä.

Syömiset sentään mennyt nyt pari päivää hyvin. En oo syönyt mitään herkkua sunnuntain jälkeen enkä oikeastaan syönyt mitään ylimääräistä muutakaan. Tänään söin aamupalan. En koskaan syö aamupalaa, mutta tänään oli aamulla niin heikko olo, etten uskonut pärjääväni kouluruokaan asti ilman mitään. Tosin koulussa oli oksennuksen näköistä ruokaa, joten en edes uskaltanut maistaa sitä. Terveystiedossa meidän pitäis tehdä ruokavalioanalyysit. En tiedä miten teen sen. En voi antaa sellasta analyysiä missä näkyy miten naurettavasti syön normaaliin ihmiseen verrattuna. Varmaan  pitää vaan suurennella annoskokoja ja keksiä jotain ylimääräisiä välipaloja, jotta päivän syömiseni näyttäisi normaalilta.

Normi lauantai

Tiiättekö sen tunteen kun kävelee jossain kaverin/kavereiden kanssa ja tietää, että on se rumin ja lihavin porukasta? Mulla on tällänen olo aina. Alkaa jo kyllästyttää, että joudun tavallaan häpeämään itseäni koko ajan.  Tänään töiden jälkeen mulle jäi 3 tuntia aikaa, soittelin kolmelle kaverille, jotka ei ees vastanu, yks sano ei ja vihdoin viides pääsi viettämään aikaa mun kanssa. Käveleskeltiin, keinuttiin ja käytiin Hesessä. Otin pienet ranskikset ja zero kokiksen. Kotona viel söin vähäsen riisiä ja kanaa, eli ei syömiset menny putkeen, mutta eihän aina voikaan onnistua.. En vaan malttais oottaa, että olisin laihempi. Käytin tänään mustia farkkujani ja huomasin, että ne on vyötäröltä ainakin 5cm liian isot ja lahkeetkin olivat niin löysät, että tuntui kuin ne olisivat tippuneet päältäni. Ehkä jotain muutosta tapahtuu, tai sitten vain pesukone on pilannut farkkuni...
Vaa'alla en ole vieläkään käynyt ja päätin, ettäen käykään, ennen kuin tuntuu siltä. Kyl se tunne sit joskus tulee, viimeistään sitten jos satun joskus peilistä näkemään muutosta.

Oon haaveillut napakorusta. Kaikki sanoo, että ne on ihan turhia jne, mutta mua on aina napakorut jotenkin viehättänyt. Mulla ei vaan koskaan oo ollut sopivaa mahaa siihen. Sitten kun näen peilistä sellaisen litteän, laihan, täydellisen mahan, niin voin matkustaa junalla lähimpään kaupunkiin ja mennä ottamaan sen lävistyksen. En malttais oottaa sitä päivää ja toivon, että se päivä tulis mahdollisimman pian. Toki tärkeintä on, että se tulee edes joskus.
Mulla on paljon haaveita. Monet hyvin erilaisia keskenään, mutta yhteistä niille on se, että ne tuntuu mahdottomilta. Oon nyt päättänyt, että tää ei tuu olemaan yksi niistä mahdottomista.

"Nouse läski"

Viime päivät menny jotenkin ihan sumussa. En oikein muista mistään mitään ja kaikki on vaan samaa harmaata ilmaa. Päivissä on ollut hyviä ja huonoja puolia. Päällimmäisenä jäänyt mieleen, että olin tänään taas siinä "kerhossa" mistä olen tainnut aikaisemminkin jo selittää. Meil ei ollut siinä oikein mitään ohjelmaa, eräs tyttö kertoi vaihdostaan Koreassa ja oli laittanut pöydälle tavaroita ja istuttii siin lattialla kaikki ja juteltii mitä sattuu ja ihmeteltiin niit tavaroit. Ennen tätä istuin kuitenki sohvilla oottelemas et loputki tyypit tulee ja sitten yks poika tuli tarjoilemaan kaikille jotain piirakkaa ja sit sanoin että "älä tuo sitä mun eteen ku mul on kauhee nälkä ku en oo viel syöny mitää." Tää lause vaan tuli jostain, kaduin sitä heti. Se yritti tyrkyttää sitä mulle ja kun yritin lähtee karkuun nii yks tyttö otti mut kiinni ja ne yritti yhessä syöttää mulle sitä mut onnistuin olemaan syömättä! No, sitten täs lattial istuskellessa puhuttiin kaikenlaista ja mua alko kyllästyttään nii menin vaan maahan pitkäkseni sitten, kunnes tää sama poika siin mun vieres sano, että nouse ylös ja sit sanoin etten jaksa ja sit se sano "nouse läski". Tuntu samalta, että joku ois lyöny mua nyrkillä. Järkytyin. Jäin makaamaan ja tuijottamaan kattoa ja sanoin vaan takasin "mä tiedän, että oon läski". Se yritti korjata sanojaan, kerto etten muka oo, että sen reisi on paksumpi kun mun vyötärö. Sit se tökki mun sääriä sanoen ettei niissä muka oo mitään. Sit se kysy saako se laittaa sen kädet mun vyötärölle kattoakseen miten "ohut" se on. Huusin että ei saa, herranjestas jos se olis laittanu ja tuntenut ne kaikki läskimakkarat. Pelottaa jo ajatuskin. Sit se yritti nostaa mua maasta todistaakseen etten paina paljoo ja vaivalla se sai mut nostettua sen syliinsä, mutta kiemurtelin takas lattialle. Hetken päästä se kidutus loppuikin ja harkitsin jo kävelyä kotiin (se 15km), mutta silti olin laiska ja valitsin junan. Ahdistaa ihan hirveesti, vaikka tiiän että se sano vaan totuuden siitä että oon läski, mutta silti se jotenkin järkyttää kuulla se jonkun toisen suusta. En uskalla mennä vaa´alle. pelkään et sieltä tulee joku läskinumero, sama mikä kuvaa sitä, mikä peilistä näkyy..
Syömiset sentään mennyt ok, ei mitään suuria repsahduksia tullut, mutta välillä niitä, jolloin oon syönyt suht reippaasti kuitenkin. Tänään söin vain pari haarukallista makaronia ja yhden valmisjauhelihapihvin. Liikkumaan en oo pystynyt polveni takia, sitä alkaa särkemään jo kävellessäkin.
Oon jo vähän tutustunut yhteen poikaan täält läheltä. Se tuli yks aamu juttelemaan kun käveltiin kouluun. Kyseli miten oon tykänny asuu tääl, vastasin tyhmänä rehellisesti ja valitin miten en tykkää kun on pieni paikka ja kaverit muualla jne. ja se varmaan ajatteli että oon kauheen negatiivinen ihminen. Tänä aamuna se saavutti taas mut kun kävelin hitaasti, muttei sanonut muuta kuin huomenta.. Olis kiva jos osaisin antaa kivan vaikutelman itsestäni, mutta en näköjään osaa..
Hyvä uutinen on se, että meen retkeilykurssille reilun viikon päästä. Mennään patikoimaan kansallispuistoon, nukutaan yö teltassa, seuraavana päivänä patikoidaan lisää ja melotaan kajakeilla. Laskin, että tuun kuluttamaan sillä liikunnalla siellä n. 1500-2000kcal ja jos pystyn olemaan vähäkalorisella ruualla, niin sehän tarkoittaa sitä, että laihdun varmasti. Toivottavasti mun polvi vaan sit kestäis sen..

Koulu alkanut...

Mulla alko koulu jo torstaina, lukion ykköselle siis menin. Oli ihan hirveetä. Kun nyt asutaan tääl pikkupikku kyläs nii joudun menee linkul ison tien varresta kouluun, joka on sama rakennus kuin yläastekin. Matkaa tien varteen joku 12-15min, eli ei pitkästi ja sit linkul joku 15min matka. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa! En tunne täältä ketään. Oman ikäseni tunnen nimeltä kun jossain tekemisis niiden kans ollut eskaris ja sit riparilla. Naapurissa asuu mua vuotta vanhempi, esittäytyi mulle nimeltä ekana päivänä linkus ja tokana päivänä pysäkil mua vuotta vanhempi poika esittäytyi mulle, mutta en oo jutellut kenenkään kanssa. Kaikilla muilla on joku kaveri ja juttelevat linkussa ja minä istun ihan hiljaa, etin vain tyhjän paikan jonkun vierestä joka ei näytä ilkeältä. Kouluun meno viel on ihan ok, mutta sieltä pois tulo. Voi sitä ahdistuksen määrää. Nousen linkkuun, etsin sen tyhjän penkin. Kuuntelen matkan musiikkia, kunnes alan kyttäämään omaa pysäkkiäni. Odotan, että joku sanoo et pysähdy seuraavalle ja yleensä sanookin, mutta nyt tänään en kuullut/huomannut/tajunnut että joku on sanonut/pysähtyy automaattisesti siihen mun pysäkille ja sanoin ite et seuraavasta ja se bussikuski näytti siltä että oon ihan idiootti. No, vähä ennen ku se pysähty nii nousin ylös kun halusin vaa nopeesti pois mut horjahin ku se pysähty ja kaikki katto mua ja meinasin kuolla siihen paikkaan ihan vaan häpeästä. No, sit pikakävelin vaan tänne pienemmälle tielle. Ongelmahan tässä on se, että ison tien varresta haarautuu tie kahelle tielle ja oon kävellyt nyt tähän asti tota yhtä tietä, vaikka kaikki muut menee toista tietä, koska se on ihan pikkasen lyhempi. Ja ne varmaan pitää mua ihan idioottina kun meen sitä toista tietä, mutta en nyt enää kehtaa vaihtaa tievalintaani, joten menen seuraavat kolme vuotta tuota pidempää tietä.
Toi koulumatka tuottaa suurimman osan ahdistuksestani tällä hetkellä. Toinen iso ahdistuksen aihe on lukio. Hukun läksyihini. Mulla on tässä jaksossa uskontoa, maantietoa, historiaa, matematiikkaa, terveystietoa ja musiikkia ja liikuntaa. On ollut nyt kolme kunnollista koulupäivää ja mennään kaikis jo sivuil 50. Enkä oo ehtinyt lukee mitään kun aika loppuu kesken. Oon kotona 16.10, syön/oon hieman koneella, alotan läksyt joskus 17 aikaan, teen niitä tunnin, jolloin alkaa Suurin pudottaja ja meen katsomaan sitä, nukahdan tuoliin ja nukun johonkin kahdeksaan asti. Sitten mun päätä särkee, otan lääkkeen ja katon vähän telkkaria oottaen lääkkeen vaikutusta. Kello onkin jo yhdeksän, alan valmistelemaan seuraavan päivän vaatteita ja koruja, juttelen kavereille facebookissa ja yhtäkkiä kello onkin jo 23.30 ja pakko pakata laukku ja mennä nukkumaan, kun herätys 6.00.
Tää toistuu joka päivä. En tiiä miten jaksan tätä enää ens viikollakaan, kun nyt jo ahdistus ja väsymys niin kova, että koko ajan tuntuu ajatus kuolemasta mielyttävämmältä. Pääsin jo niistä vähäksi aikaa eroon, mutta nyt taas ajatukset vaihtuneet. Joka kerta, kun kävelen sillalla, mietin miten järvi houkuttelee hyppäämään. Joka kerta, kun otan särkylääkkeen, kuulen miten lääkekaapin purkit huutavat "syö meidät kaikki". Joka kerta kun näen keittiössä puukon, kuulen mielessäni, miten se käskee tekemään pari viiltoa.
Tän kaiken päälle kun vetää vielä syömiset. Liikkumaan en oo ehtinyt enää koulun alettua, mutta syömiset mennyt ihan ok. Syön ekan kerran koulun jälkeen kunnon ruokaa jonkin verran ja illalla pari palaa suklaata, sillä mulla on ollut niin kova makeanhimo että oon sortunut nyt sit parina iltana. Vaakaa en uskalla mennä katsomaan, pelkään että se näyttää jotain kamalaa ja ahdistun vain lisää.

Reissulta palattu

Tulin reissusta jo melkein viikko sitten, mutta muuton kanssa on ollut kiireitä niin en oo ehtinyt kirjoittelemaan. Tallinnassa oli ihan kivaa, mun uus lempparikauppa on Terranova. Siel oli tosi halpaa (olis ollut myös ilman alennuksiakin) ja kivoja vaatteita. Ostin sieltä 2 t-paitaa, sellasen erikoisen topin, farkut ja shortsit. Hintaa näille tuli vaan 41€. Mietin vain, että mille norsuille ne vaatteet on tehty, kun kaikista xs oli sopiva. Myös farkuista. En voi uskoo sitä, että mahuin muka xs-kokoisiin vaatteisiin. Lisäks ostin kaupasta, jonka nimeä en muista, farkut mutta ne olikin kokoa 36. Oli vähän pettymys ton Terranovan jälkeen et oikeesti oonki isompaa kokoo, mut hinta oli 10€ nii ostin, vaikka koko harmittikin. Lisäks jostain sellasest katukojusta ostin feikki wesc-hupparin, kun se tuntu nii lämpöseltä. Oli hauskaa kun myyjä kovasti tietty yritti kaupitella ja huomasi kun iskin silmäni siihen pinkkiin huppariin ja oli sillai että "Sovita sinä pinkki paita, se iso koko, sinä paljon pienempi, sinulle xs." Sen jälkeen jo tuli hetkellinen hyvä fiilis että ihan senkin takia tein kaupat. Suomes viel kävin Lindexillä ja kokeilin farkkushortseja kokoa 34 ja olin iloinen, että en voinut ostaa niitä, sillä ne oli vyötäröltä liian isot!
Reissussa tuli syötyä paljon ja melkein joka päivä ulkona. Suomes olles käytiin Heses ja Ikeassa syömässä, siel Tallinnassa käytiin sit syömäs sellases oikees ravintolassa, Heses ja sellases baarimaisessa ravintolassa. Lisäks tuli syötyä sipsejä, kääretorttua, karkkia ja suklaata. En oo uskaltanut vieläkään käydä vaa'alla, pelkään että lukema on ihan liian korkea. Pelottaa, että mitä jos siihen ilmestyykin joku 48 lukema.
Tänään aloitin sen juoksuohjelman, mitä oon miettinyt jo vaikka kuinka pitkään. Se 2 minuuttia juoksemista oli ihan tuskaa, en ymmärrä miten sain juostua kotiin asti sen toisen pätkän. Mut sen jälkeen olo oli ihan mahtava, olin saanut perseeni ylös tuolista ja edes yritin liikkua. Uskon, että pystyn nyt noudattamaan tota ja juoksen sit 7.10 sen 10 kilometriä. En koskaan oo ollut kovin liikunnallinen. Toki pelasin koko ala-asteen sählyä ja parina vuonna sen kanssa oli myös hiihtoa ja taitoluistelua, mutta nyt yläasteen aikana en harrastanut mitään säännöllistä liikuntaa. Ehkä nyt tosta lenkkeilystä tulis sit sellanen säännöllinen, ihan vain terveydenkin kannalta. Vaikka eihän tää laihduttaminen oo mitään tervettä..
Tiedättekö muuten sen kun aina välillä löytää thinspo kuvia, jotka omaan silmään vaan tuntuu aivan täydellisiltä? Itse ihastuin tuohon kuvaan, mikä tuossa on. Jotenkin kaikki sopii yhteen ja näyttää vaan niin kauniilta. Ehkä joskus minäkin voisin olla noin täydellinen..

Kohta lähtö

Ihan kohta koittaakin sitten lähtö junalla kohti Turkua. Oon pari päivää eka siel ja sit vasta lähdetään lauantaina sinne Tallinnaan. Vähän jännittää miten matka menee ja miten tulee sorruttua syömään kaikkee..  Paino oli eilen tasan 47kg, tän aamun painoa en tiedä kun vaaka on jo pakattuna. Olis paljon helpompi lähtee sinne matkalle kun tietäis paljon painan. Junalla matkustaminen on mun mielestä yks kivoimmista asioista, ainoa mikä ahdistaa on se, että ehtiikö oikeaan junaan ajoissa.. Mua aina pelottaa että meen väärään junaan ja haluaisin varmistaa konduktööriltä että oonko oikeessa junassa, mutta ei niitä koskaan näy missään! Apua, nytkin alkoi pelottaa. Mutta sitten se ihana tunne, kun tietää olevansa oikeassa junassa ja voi vaan istua.
Ajattelin antaa itselleni nyt luvan syödä siellä vähän enemmän kun on sentään matkasta kyse. En voi lihoa sinä aikana niin paljoa, että paino olis liian paljon kauempana tavoitetta.
Tästä tuli nyt vähän lyhyt mutta kun ei ole paljoa aikaa ennen kuin pitää lähteä kävelemään kohti rautatieasemaa niin en viitsi jäädä koneelle vitkuttelemaan.

En keksi otsikkoa

Paino on noussut melkein kilon, ei mikään ihme näillä syömisillä.. Painan 47.6kg, miksi annan näin tapahtua? Menkat on viikon myöhässä, vähän huolestuttaa että miksei ne jo ilmesty. Ei ne oo koskaan ollut myöhässä tai jäänyt välistä, vaikka oon painanut alle 40 kiloa. Enkä ole edes laihtunut vielä niin paljoa että se vois vaikuttaa..
Ollaan nyt tehty muuttoa, mun pitäis tänään viel pakata loput tavarat ja osa vaatteista, en vaan millään jaksaisi. Se uus talo on ihan ok, joudun vaan olemaan ilman kaappia pari kuukautta, ennen kuin mummo ja pappa löytää mulle hyvän kaapin. Siel on silt edelliselt asukkaalta sellanen crosstrainer, yritän jotenkin yrittää saada iskän puhuttua et sen vois laittaa mun huoneeseen niin voisin kuluttaa kaloreita telkkua katsellessa. Sinne syrjään muuttamisessa on ainoa hyvä puoli, että voin mennä lenkille ilman että puoli kylää tulee vastaan. Voin ihan rauhassa hengästyä ja näyttää rumalta eikä mun tarvii huolehtia, että joku tuttu tulee vastaan.
Oon nyt katsellut viime viikot Suurin pudottaja -ohjelmaa ja en voi muuta kuin hämmästellä miten hyvin ne pysty laihtumaan niin lyhyessä ajassa! Ja miten ne jakso juosta maratonin vaikka ne puoli vuotta sitten oli nollakunnossa. Toi ohjelma todellakin motivoi ja nyt oon päättänyt, että alan oikeesti juoksemaan. Alotan vähästä enkä oo liian malttamaton vaan jaksan oottaa, että se kunto pikku hiljaa kasvaa. Ehkä mäkin joskus pystyisin juoksemaan maratonin!

Oon lähössä Tallinnaan noin viikon päästä. Tosi kiva päästä ekaa kertaa ulkomaille (vaikka ei olekaan tuon kauempana), mutta harmittaa kun pääsisi shoppailemaan kunnolla, niin sitten ne vaatteet kuitenkin jää liian suuriksi kun aion laihtua reilusti. En sit tiiä, että pitäiskö ostaa sellasia tiukkoja vaatteita, jotka ois sopivia sit kun laihdun, vai ostaisinko tällä hetkellä sopivia vaatteita ja joskus sitten viedä niitä kavennettaviksi. Onko kellään neuvoja tähän ongelmaan?

Oon ruma

Olin tos vähän aikaa facebookissa ja huomasin että yks kaveri oli lisännyt itsestään uuen profiilikuvan. Tuli vaan sellanen olo, että vau joku on noin täydellinen. Musta jos ottaa kuvan nii siitä tulee aina ihan hirvee, koska ei näin rumasta saa hyviä kuvia. Mulla on pienet silmät ja suu ja iso nenä. Silmien pienuutta korostaa se, että se iho on valahtanut luomien päälle. Nenä on iso ja siinä on vieläpä sellanen tyhmä kyhmy, mikä kulkee suvussa. Mulla on silmälasit, mun ei ois niitä pakko enää käyttää, mutta oon jo käyttänyt 8 vuotta niin kaikki on jo tottunut näkeen mut laseilla. Mulla on tyhmät kulmakarvat, ne on kauheen tummat vaikka mulla on vaaleet hiukset. Posketkin on pyöreet kun läskiä on niin paljon että sitä kertyy jo naamaankin. Mulla on luonnonkiharat hiukset jotka on oudon väriset.
En oo koskaan tuntenut itteeni kauniiks, tai edes siedettäväks. Löydän vaan aina lisää ja lisää vikoja. Joskus jos joku sattuu sanomaan kauniiks niin en osaa suhtautua siihen, koska oon aina varma että se vaan sanoo sen koska sen on pakko. 
Vartalokin on ihan hirvee, en oo koskaan tykännyt siitäkään. Ekalla luokalla jo pidin itseäni läskinä eikä se tätä menoo varmaan koskaan muutu. Joka päivä näkee niitä täydellisiä ihmisiä jotka voi olla onnellisia kun ne on niin täydellisiä.
Joskus vaan tuntuu siltä, että kun kaikki muut on parempia ja kauniimpia ja täydellisempiä, niin onko tässä ees järkee olla täällä yksin rumana läskinä epäonnistujana niiden kaikkien muiden täydellisten ihmisten keskellä...

Lauleskelua ja riitaa

Sunnuntaina oli leiriläisten konfirmaatio. Sen jälkeen me isoset käytiin pitsalla (söin 1/4 pitsaa) ja lähettiin lauleskelemaan niille, jotka oli kutsuneet meidät. Tulikin ajettua 150km autossa, jossa oli 2 paikkaa liian vähän joten aina joku oli takakontissa ja joku lattialla. Minä rampana sain onneks istua aina penkillä. Oli ihan jees reissu, paitsi ajettiin 30km suuntansa turhaan kun ei yks tyttö asunutkaan siellä enää...
Eilen tuli iskän kanssa hirvee riita. Tai no, ei se mikään riita ollut kun vaan se raivos mulle ja otti koneen ja telkkarin pois, nytkin kirjotan salaa kun se on kaupassa. Anto se myös täydellisen kotiarestin, en saa mennä ees töihin. En ois halunnut tiskata mutta kun se pakotti niin tiskasin mutta jälki oli kuulemma huonoa ja luulin että se oikeesti lyö mua. Se uhkaili jo että se ajaa mut pois ja saan muuttaa asuun yksinäni. Ei kyl haittais, muuttaisin mielelläni mutta kun ei oo rahaa asua omillani vielä tässä vaiheessa. Myönnän että on mussakin vikaa, mutta iskä se tässä on se joka ylireagoi ja aiheuttaa pahaa mieltä.
Syömiset mennyt eilen loistavasti, söin vain yhden pienen kauhallisen perunamuusia ja pari haarukallista paistettua lohta. Painokin ihan kivasti tippunut, tänään yövaatteet päällä aamupalan jälkeen (lasi light limsaa) 46.5kg. Ehkä tää laihdutus sittenkin onnistuu. Tuntuu vaan, että paino vähän putoaa, mutta ulkoisesti ei näy eroa, mutta kyllähän se joskus tulee pakostakin näkymään.
Anteeksi lyhyt kirjoitus, mutta on hieman kiire ettei iskä tuu kotiin.

Töitä

Tänään menin töihin torimyyjäksi sukulaisen luo. Se on ihan sairaan raskasta työtä, varsinkin nyt kipeän polven ja selän kanssa. Oon siel mun isän äitipuolen kanssa ja sen nykyisen miehen. Se mun isän äitipuoli on ihan kiva, mutta se sen mies on ihan kamala. Inhoon sitä, se on jotenki pelottava. Lisäks palkka on aika huono, olin siel 7 tuntia ja sain 30e. Sain toki syödä mansikoita ja herneitä ja mulle ostettiin viel jäätelökin (en todellakaan olis halunnut sitä) ja lakuja. Kaloreita liikaa, ällöttää. Just kun kaikki on alkanut taas sujua nii noi tuputtaa mulle koko kesän tollasta paskaa. Siel toril kyl oli vireisel paikal myymäs yks poika, mua varmaan 1-2 vuotta vanhempi joka on aivan sairaaan hyvännäkönen. En osannut odottaa et se olis siel tänäkin vuonna ja yllätyin tosi paljon ku näin sen siel. Ehkä se ois siel taas ens perjantaina uudestaan.

Aamulla paino oli 47.2kg ja äskön katoin painoindeksini netistä ja:

BMI on: 18.21

Lievä alipaino

Loistavaa, vihdoin oon "alipainoinen" eli kohta normaali. Tänä aamuna tunsin varmaan harhoja kun maatessani sängyssäni olin tuntevinani kylkiluuni paremmin. Mutta tiiän ettei se oo totta, kun en oo viel laihtunut niin paljoa että se voisi jo tuntua. Haluisin vaan olla laiha. Mielellään mahdollisimman pian. Kaikki ne puheet joita siel leirilläkin kuuli etten muka olis lihava on vaan valetta. Haluun olla laiha ettei kenenkään tarviis valehdella mulle enää.

Päivän syömiset siis on ollut tälläset:
Karjalanpiirakka, vähän tonnikalaa ja juustosiivu
n. 5 mansikkaa
n. 10 herneenpalkoa
yksi metrilaku
lakkatuutti

Ruuaks viel kotona kanaa ja riisiä, en ota kuin ihan pikkusen. Koska nyt tullut ihan liikaa kaloreita. En saa antaa tällästä tapahtua enää.

Isostelu ohitse

Olin siis riparilla isostelemassa ja nyt taas kotona. Jäi kyl ihana fiilis, vaikka välil siel leiril vitutti, ärsytti ja itkettikin. Vanha polvivamma palasi kummittelemaan. Juostiin isosten kesken yhtä polkua pitkin valmistelemaan erästä juttua, kunnes tunsin pistävän kivun enkä enää voinut kävellä. Yksi isonen sitten kanto mut sylissään seuraavan jutun tapahtumapaikalle. Yksi leirin vetäjistä kanto mut sit päärakennukseen ja kun pidättelin itkua puolisen tuntia niin lähdin kanttorin kanssa käymään päivystyksessä ja palasin sieltä keppien ja särkylääkkeiden kanssa. Nyt pystyn jo kävelemään kotona ilman keppejäkin onneksi, mutta päivällä vielä kun kirkos harjoteltiin konfirmaatiota niin yksi isonen kantoi mut sinne ylös parvelle reppuselässä ja sitten kuuluikin, ettei isosten sinne pitänyt mennä, joten mentiin sit takasin alas. Oli kauheen noloo olla kannettavana kun ei kukaan jaksa kantaa tällästä läskiä. Kuulin kyl, että kun olin lähtenyt sillon sinne päivystykseen nii muut isoset oli jutustellut ja se yks joka kanto mua sano että painoin kuin hyttynen ja yks tyttöisosista sano että olisin muka sellanen laudan laiha.
Lisäks yhet oli keksinyt jostain sketsin, jossa on lapsi joka ei suostu syömään puuroa ja sille yritetään hakea apua lääkäriltä, psykologilta ja ravitsemusterapeutilta ja sit selviää että se ei pysty syömään koska sillä ei oo lusikkaa. Veikkaan, että se liitty jotenkin muhun koska en tykännyt kauheesti siellä siitä ruuasta ja jätin aina vähän lautaselle ja söin päiväkahvilla mm. munkista, mokkapalasta ja pullasta vaan aina alle puolet ja annoin loput jollekin toiselle isoselle. Yritin olla sillai ettei kukaan ihmettelis mutta ei näköjään onnistunut.
Kävin bikinit päällä saunassa ja uimassa, vaikkakin ahdisti ihan älyttömästi. Lisäks välil aina oli poikia siinä rannalla, joten ne kaikki näki mun läskit, ahdistaa vieläkin.
Kaikesta läskistely syömisestä huolimatta paino nyt 47.9kg, eli voin taas ruksittaa yhden kilon pois. Tuntu vaa'alla kivalta että paino alle 48kg mutta kun miettii että mitä sen oikeesti pitäis olla, niin ei kyllä tunnu enää kivalta. No, mutta pikku hiljaa tää paino tippuu ja musta tulee oikeesti laiha, eikä niitten tarvii enää valehdella mulle. Ois vaan niin kiva olla niin pieni, kevyt ja laiha, että vois kulkee rannalla tuntematta häpeää.

Kesäloma alkaa

Peruskoulu on nyt ohi. Tajuan sen vasta nyt, en enää koskaan nää joitain niistä ihmisistä. Ei suurinta osaa tosin edes tule ikävä, mutta silti. Lukioon samalle luokalle tulee vain kaksi meidän luokalta. Tokari oli ihan jees, verraten siihen että vuoden aikana poissaoloja 150 tuntia, enkä tehnyt melkein koskaan läksyjä.
Lukio jännittää ja alkoi jännittää vielä enemmän kun olin tänään tarjoilemassa erään koulumme oppilaan ylioppilasjuhlissa. Kolmen vuoden päästä mullakin on juhlat ja kaikki kyselee että millanen todistus tuli. Entäs jos saankin ihan huonon todistuksen enkä pääse minnekään opiskelemaan. Entäs jos en kirjotakaan niitä yhdeksää Laudaturia mitä iskä koko ajan hokee. Haluaisin vaan jo jonkun kirjan eteeni, jotta voisin alkaa opiskelemaan uutta. Näin mulle käy aina kun kesäloma alkaa. Kun edellinen vuosi on suoritettu, haluaisin heti aloittaa uuden.
Kesäloma tuntuu jotenkin kaukaiselta, vaikka sehän alkoi tänään. Ulkona sataa ja jouduin aamulla vetämään talvitakin päälle. Mulla ei oo kesätöitä, vaikka yritän vielä toki etsiä. Mulla ei oo mitään kesäloma suunnitelmia, paitsi isosteleminen. Varmaan vietän kesän vain katsellen telkkaria tai kävellen ulkona. Päätin, että aion muuttua kesällä. Aion kutistua niin pieneksi, että kaikki ihmettelee mitä mulle on tapahtunut. Kesäloma kestää n.10 viikkoa. Kilo viikossa, niin voin mennä kouluun 10 kiloa kevyempänä, oikeasti ehkä jopa laihana. Kesällä muutenkin on helpompi laihtua. Voi kävellä ulkona tuntematta nälkää koska on kuuma. Joka päivä, jolloin on yli 23 astetta lämmintä, ei tee mieli ruokaa ja voi jättää syömättä vetoamalla kuumuuteen.
Haluan pienentyä. Haluan kaikki läskit pois ympäriltä. Voi kun voisi laihduttaa pituudestakin, haluaisin olla 5 senttiä lyhyempi. Tänään tunsin itseni pieneksi, kun kevätjuhlassa piti suvivirren aikana nousta seisomaan ja istuin kahden minua muutenkin pidemmän tytön välissä ja heillä oli vielä korkokengätkin ja itselläni vain perus ballerinat. Lisäksi edessäni istui rivi rinnakkaisluokan poikia, kaikki oli mua päätä pidempiä. Yleensä tunnen itseni välillä pitkäksi, mutta nyt tunsin itseni lyhyeksi. Vielä kun voisin tuntea itseni laihaksi...
Viikon syömiset mennyt vaihtelevasti, on ollut loistavia päiviä ja on ollut surkeita päiviä. Keskiviikkoon asti mul on kuitenkin selkeet suunnitelmat ja aion pitää niistä kiinni.
Keskiviikkona siis alkaa ripari, pelottaa. Pelkään, että kusen koko homman ja ne kaikki vihaa mua. Pelkään, että ne kaikki pitää mua vaan tyhmänä läskinä joka lukee Raamattua koko ajan. Pelkään, että jään siellä yksin kun leiriläiset inhoo mua ja isosten kanssa ei saada olla keskenään kun täytyy pitää seuraa leiriläisille.
Ärsyttää, kun kaikki on juomassa. Kaikki paitsi minä.

Turvottaa ja ärsyttää

Hyi, söin tänään 1300kcal, eli reilusti yli mitä piti. Maha ihan pallona taas, en ymmärrä miks se turpoo joka päivä ihan älyttömästi. Jos joskus tulen laihaksi, en silti voi pitää tiukempia paitoja, koska jos syön jotain, näytän että olisin raskaana. Ihan oikeasti, en liioittele yhtään. Ällöttää kun tunnen mahani kun se on niin turvonnut.
Huomenna syön vain puoli lautasellista nakkikeittoa ja pari vaahtokarkkia. Lupaan sen itselleni, jos en pidä lupaustani niin rankaisen itseäni jollain pahasti. Vaahtokarkit koska mennään yhel porukal soutamalla saareen paistelemaan makkaraa ja koko pussissa vaahtokarkkeja on saman verran kun yhessä makkarassa, joten jaan sen pussin mun kaverin kanssa niin ei tuu niin paljoa kaloreita. Ja soutaminenhan kuluttaa jonkun verran. Lisäks meen heti koulun jälkeen siivoamaan erääseen paikkaan, joten sekin kuluttaa pikkusen kun se on aika rankkaa kun siel on sellanen älyttömän painava imuri.
Mun mummo tulee meille huomenna yöks, enkä ymmärrä miksi. Ja tää mummo on siis äitin äiti ja iskä on eronnut äitistä 10 vuotta sitten, joten ei senkään takia ole mitään syytä. Inhoan mun mummoa, en kestä sitä. Vihaan sitä. Se tutkii aina mun tavaroita ja mun mielestä mulla sais olla ees vähän yksityisyyttä. Vihaan sen kyselemistä ja kaikkea muutakin, en vaan siedä sitä. Onneks oon aika paljon huomen poissa niin ei tarvii kattoo sitä kun ärsyttää jo sen näkeminenkin. Iskän kans ollu riitaa että nukkuuko se mun huoneessa vai ei, enkä aio tässä asiassa joustaa. Se ei tuu mun huoneeseen nukkumaan ja jos tulee, niin mä lähen pois täältä koska en kestä sitä miten nään kuitenkin seuraavana aamuna miten se on tutkinu kaiken ja lukenut kaikki lappuset ja kaikki. Lisäks mun huone on oikeesti kaatopaikka, en oo jaksanut siivota, joten lattia lainehtii tavaroista ja pöytää ei näy kaikkien kirjojen, lappusten ja sekalaisen roinan alta. Pitäis siivota, mut jotenkin se alottaminen on vaan niin kauheen hankalaa.

Mikä mua vaivaa?

Tänään kaverit kysy mua kiinalaiseen niitten kaa, mutta se ei ollutkaan auki joten mentiinkin sitten pitsalle. Oikeesti, miks lähin ees mukaan? Söin kolme neljäsosaa siitä pitsasta. Siinä on ihan sairaasti kaloreita, varmaan 2000? Lisäks söin viel amppari mehujään, jossa oli 79kcal mutta eihän se enää mitää vaikuttanu tollasen kauheen syöpöttelyn jälkeen. Meinasin lähtee kesken ruokailun jo oksentamaan, mutta en sitten kehdannut. En halua, että ne saa tietää mitään.
Ärsytti yks niistä kavereista. Se on sairaalloisen laiha, painaa kai n.40kg ja on pari senttiä mua pidempi. Ja sil ei oo läskiä missään, vähäinenki paino mikä sillä on, se on lihasta. Se otti rullakebab annoksen, johon kuului kaksi kebabrullaa. Se söi toisesta puolet. Ja sano että on niin täynnä että ei syö enää koko päivänä muuta. Oon kateellinen. Ei sillä kai mitään syömishäiriöö ole, mutta se on aina ollut niin laiha ja karkkilakkoilee koko ajan. Muutenkin ärsyttää kyseinen ihminen, muuttunut kauheeks huomion hakijaks ja esittää tyhmää. Ainakin toivon että esittää, jos se oikeesti on niin tyhmä kun se antaa kuvan niin sillä on jotain vikaa aivoissa.

Kaduttaa, miks menin syömään. En tiiä paljonko oon  lihonut kun en pääse vaa'alle. En varmaan ehi laihtumaan ees loppukesään mennessä niin paljon, että voisin pitää jotain muuta kuin pitkiä farkkuja ja pitkähihaista. Haluun vaan hakee super terävät sakset ja leikata kaikki läskit pois...

Turhia kaloreita...

Iskän kaa taas ollaan riidoissa. Mä en suostu tiskaamaan ja se ei suostu siihen että mä en tiskaa. Tänä aamuna kun olin lähössä kouluun nii se vaan sano että "me ei sit syödä ennen kuin sä tiskaat". No ei haittaa mua! Okei, oon silti tänään syönyt... Olin kouluun liittyen sellasessa palkintojen jako tilaisuudessa, jossa oli sit kakkukahvit ja jouduin syömään pienen palan kakkua ja lasin mehua. Lisäks kotona söin purkin rasvatonta raejuustoo ja tonnikalaa. Yhteensä kaloreita siis jotain 600 sen hiton kakun ja mehun takia. Ällöttää, mutta en vaa voinut jättää sitä kakkua syömättä kun se olis ollut epäkohteliasta ja kaikki ois alkanu kyseleen. Raejuusto ja tonnikala oli kyl turhaa, ois pitänyt kestää se mahakipu. Ylimäärästä siitäkin jotain 275 kaloria. Siel palkintojen jako tilaisuudes oli toiselta paikkakunnalta yks tyttö. Se oli oikeesti ylipainonen, silläkin oli silmälasit, silläkin oli vaaleat hiukset, sillä oli jopa saman värinen neuletakki kun mulla. Näytti ihan multa. En haluu olla niin läski, mutta varmaan oikeesti näytän vielä sitäkin läskimmältä. Itkettää. En tiiä paljon painan kun en oo käynyt vaa'alla, pitäis varmaa ostaa oma niin sais käydä aina silloin kuin huvittaa. Läskiläskiläskiläskiläski.
Huomenna aamulla pesäpalloo liikunnassa, siinä onneks palaa ees muutama kalori vaikkei se mitään hikiurheilua olekaan. En aio syödä huomenna mitään, jos ollaan edelleen riidoissa iskän kanssa, haluun vaan kostaa sille. En aio tiskata, en haluu että se saa siitä jotain sairasta mielihyvää että se on uhkailemalla ja pakottamalla saanu mut tekeen jotain mitä se ei haluu tehä. Haluisin vaan lähtee pois, karata. En jaksa enää ees kattoo sitä ja ärsyttää jos kuulen toiseesta huoneesta sen koneen naputuksen tai jos se puhuu puhelimeen. Onneks koulu sentään sillai ohi, että ei tehä enää  mitään opiskeluopiskelua, korkeintaan kertaillaan ja sellasta.Tajusin just, että kaks viikkoo isosteluun. En voi mennä sinne tälläisenä läskipallerona. En vaan voi.

Nopea valittaminen

Kirjoitan nopeasti, koska 15min päästä pitää lähteä kaverin kans lenkille. Silti pakko kirjoittaa, koska ärsyttää ja kaivaa mieltä.
Raha. Kaikille tuttu. Joillakin sitä on enemmän, joillakin vähemmän, joillakin ei ollenkaan. Meillä sitä on vähän. Joka kuukausi kaikki rahat menee, ei jää säästöön tai mihinkään ylimääräiseen. Iskä on yhen kuun vuokran jäljessä koko ajan (n. 550e) ja mä "lainaan" loppukuun ruokaan rahat. "Lainaan" eli en saa takaisin. Iskä on mulle velkaa n.500e, enkä usko että koskaan tulen enää näitä rahoja näkemään. Raha ärsyttää tällä hetkellä, koska mua ärsyttää kaikki joilla on sitä rahaa. Meidän luokan piti lähteä luokkaretkelle, mutta koska kyyti olis maksanut jotai 25e + huvipuiston lipun hinta, tuli siitä melkein 60e. Aloin pitämään ääntä, että en todellakaan lähe näin kalliilla hinnalla jonnekin huvipuistoon 4 tunniksi apinaluokkani kanssa. Sitten tuli huutoja takasin että mitä väliä iskä/äiti/vanhemmat kuitenkin maksaa. Sitten aloin melkein huutamaan että kun ei maksa, ei kaikki oo tollasia vitun rikkaita kermaperseitä joilla on rahaa tälläsiin. Tätä jatku hetken, jolloin äänestettiin kuinka moni lähtee, mutta koska 5 jättäytyi pois niin ei lähdetä ollenkaan + luokanvalvojan kommentti "kaikki ei mee tasan". Tästä syystä koko luokka alkoi vihaamaan mua koska olin äänekkäin meistä jotka ei halunnut lähteä/ei ollut rahaa. Ei vittu oo mun syy että en oo rikas kermaperse jolla on varaa maksaa 60e jostain huvipuistoreissusta. Vittu nyt oikeesti. Ärsyttää, kun ei voi ymmärtää mitä on olla oikeesti köyhä. Sellanen, jonka vanhemmat ei maksa vaatteita tai mitään muutakaan. Sellanen, joka joutuu lainaamaan rahaa, että saadaan ruokaa (no mä en sitä ruokaa tarvii, mut iskä on eri juttu).
Jos tätä lukee joku kermaperse, niin olen pahoillani enkä nyt halua loukata ketään. Mutta oikeesti, miettikää miltä tuntuis jos ei sitä rahaa oliskaan niin paljoa.

Reissu ohi

Reissu on nyt ohi. Ikeassa oli ihan mukavaa, paitsi söin 6 lihapullaa ja ranskalaisia sekä isosta palasta omenapiirakkaa 2/3. Sekä 2 mehujäätä tai toisen niistä söin vasta paluumatkalla huoltoasemalla.. Hyi. Läski. Shoppailu oli osittain pettymys, mutta löysin kivan t-paidan kesäksi, joka oli korallin värinen, pitkä ja hihat oli pitsiä. Hyvä vaate pidettäväksi vaikka legginsien kanssa. H&M:stä löysin kevätjuhlamekon. Se on aivan täydellinen. Rakastan tätä mekkoa. Sopivan pitkä, kiva vaaleanpunainen väri ja takaosa on aivan upea sekä materiaali ihanan tuntuista. Huono puoli: kokoa 36. Liian läski koko mulle. Ei siellä kyllä edes ollu 34 kokoa jotta olisi voinut sovittaa. Lisäksi lankoja lähtenyt purkautumaan, mutta huomasin sen vasta kotona. Vähän on rintojen kohdalta liian iso, mutta sen siitä saa kun on tällanen minitissi. Lisäksi pelkään että jää liian isoksi, jos pystyn laihduttamaan ennen kevätjuhlaa viel pari kiloa. Toivottavasti joku pystyy kaventaan tota mekkoo, koska jos kesäl on juhlia tms. niin en aio olla näin läski silloin. Toi mekko on silti niin täydellinen, kumpa se olis ollut mulla viime vuonna omissa rippijuhlissa ja isän serkun häissä. No, jos toi mekko pysyy ehjänä ja sitä voi kaventaa, niin se kyl menee monen monta vuotta. Olin sovittamassa sitä ja vinkkasin "kaveria" makutuomariks ja se oli sillee joo ihan kiva, menee mahan päältä tosi hyvin eikä jää sellaseks. Tuli niiiin läski olo. Vaikka mun maha ei edes ollut paljoa turvoksissa niin silti mun maha näyttää kai sit isolta. No, ainakin nyt sain lisää motivaatiota.
Mentiin kattomaan se teatterinäytös. Hyi että. Kerron nyt ensiksi, että mulla on sellanen maailman tyhmin pelko. Pelkään Scream elokuvien sitä murhaajatyyppiä ihan älyttömästi, varsinkin jos on pimeetä. Ja siinä näytelmässä koko ajan tapettiin niitä ihmisiä ja tuli pimeitä kohtauksia. Ahdistaa vieläkin. Ei ollut hyvä vaihtoehto sille komedialle, mikä meijän piti ekaks mennä kattomaan. Lisäks yks tyyppi säikäytti mut bussissa paluumatkalla, jolloin en meinannut heti saada itseäni rauhoittumaan. Oon vaan niin säikky ihminen. Tavallaan tutustuin myös yhteen uuteen tyyppiin, joka osoittautui ihan mukavaks. Vaihdettiin pari sanaa siin matkalla ja vaikutti kyl ihan mahtavalta tyypiltä, harmi kun en päässyt enempää tutustumaan.
Ahdistaa kaikki paska mitä menin siellä vetämään. Ahdistaa, kun kommentoin yhen kaverin statukseen liittyen siihen Tampere-reissuun facebookissa ja sitten en kehdannut pitää sitä ja poistin sen kommentin. Ahdistaa, kun oon näin lihava. Ahdistaa, kun tuli puhelu yheltä naiselta kellä käyn töissä, enkä voinut enää soittaa sille takaisin kun oli kello niin paljon kun päästiin teatterista pois ja mun pitää herätä aamulla aikasin soittamaan sille takaisin, sillä olen menossa huomenna töihin sinne. Harmittaa, kun mun solisluut ei näy, joten tulen näyttämään siinä mekossa tosi läskiltä.

Jännittää

Iiks, enää tunti niin lähetään sinne Tampereelle. Aamu mennyt ihan kivasti, otin koko päivän koulusta vapaaksi niin nukuin 9.15 asti. Sen jälkeen olen katsellut Simpsoneita ja samalla meikannut ja suoristanut käkkärähiukseni. Iskä on lähtenyt aamulla taas kalalle, joten saan olla aivan yksin. Se on parasta, jos saa olla yksin ja huudattaa musiikkia ja vaikka tanssia tai laulaa eikä kukaan ole näkemässä. Kävin myös vaa'alla. Yövaatteet päällä 48.5kg. Ihanaa, se tippuu pikkuhiljaa pienemmäksi.
En oo syönyt mitään. En tunne oikein nälkääkään eikä tee edes mieli. Silmissä kyllä välillä mustenee, jos nousen nopeasti. En tiedä pitäiskö syödä vai ei. Vatsa on vähän litteämpi, ei ole turvoksissa. Oon päättänyt jättää leivän ja puuron kokonaan pois, sekä tietenkin pullat tms. Ihan vain sen takia, sillä epäilen että oon jollain tapaa allerginen viljalle. Ainakin mun maha turpoo ihan mielettömästi aina jos oon syönyt leipää tai puuroa sekä leipoessa jos pitää käsi laittaa taikinaan, mulle tulee pahaa ihottumaa.

Jännittää lähtee sinne Tampere reissulle. Bussimatka jännittää, joudunko istumaan yksin tai joudunko jonkun ällötyksen viereen. Pahinta ois jos joutuisin yhen ällötyspojan viereen, joka (yhtä tuttua lainaten: ) iskee kaikkea mikä liikkuu ja on lämmin. Hyi että se on ällöttävää ja kun se yrittää jatkaa sitä vaikka oon huutanut sille ja ollu vittumainen ja kaikkea.
Ikea jännittää, joudunko liikkumaan sielläkin yksin. En oo käynyt kun kerran Ikeassa, sekin oli muistaakseni Turussa. Shoppailu jännittää, minkä kokoisiin vaatteisiin mahdun? En oo koskaan ostanut isompaa vaatetta kuin S tai 36. Osa vaatteista on xs kokoisia sekä yksi neule jopa xxs, mutta se nyt oli sellasta isompaa mallia varmaan. Bikinit mun pitäis ainakin löytää. Vaikka oonkin valas, niin silti haluan mennä kesällä rannalle ruskettumaan vaikka en rusketu kovin helposti. Bikinit on hankala löytää. Oon niin pienitissinen että kaikki näyttää tyhmältä. Mutta ehkä joku täydellinen bikinin yläosa tulee vastaan, alaosa mulla periaatteessa on jo, jos se vaan käy siihen tulevaan yläosaan. Sit pitäis löytää kesäkengät, mutta niitäkin hankala löytää kun jalankoko useissa malleissa on 36. Sitten mekko kevätjuhlaan, mutta sen pitäis olla sellanen mitä vois sit käyttää ehkä kesällä muutenkin. Lisäks ehkä ne shortsit jos saan itteni ängettyä sellasiin. Ja jotain t-paitoja. Ja kaikkee... Rahaa otan kaiken käteisen, eli 170e. Ei ainakaan rahasta tule varmaan puute kesken kaiken.
Jännittää myös, että joudunko syömään. En haluais ainakaan ostaa mitään valmista ateriaa, koska ne on niin isoja ja sisältää paljon kaloreita. Lisäksi ihan turhaa maksaa paljon ateriasta, josta en kuitenkaan syö paljoa. Meille on siel teatterissa joku väliaikatarjoilu. Toivottavasti pystyn senkin välttämään, en halua syödä. En vaan halua.

Pelottaa

Päätin ruksata ton 49kg, koska tänä aamuna paino oli yövaatteet päällä 48.7kg ja se aamupaino ilman vaatteitahan on kuulema se oikea paino. Tänään menny syömisten kans iha hyvin, söin kahteen osaan jakaen ison annoksen riisiä, 1dl herne-maissi-paprika sekotusta ja 70g tonnikalaa. Yhteensä kaloreita varmaan jotain 450-500kcal. Toki olis voinut syödä vähemmän. Ajattelen koko ajan ruokaa. Jatkuvasti. Ei mun silti tee mieli syödä eikä mulla oo kova nälkäkään, mutta ajattelen ruokaa silti koko ajan. Mainoksissakin on vaan ruokaa. Pelkään, että kun tää on vihdoin alkanut syömisten osalta jo tavallaan sujua, niin joku päivä iskä tuo kaupasta jotain jäätelöä tms. tai itse menen ostamaan jonkun sipsipussin ja ahmin kaiken. Mutta yritän pitää itseni kurissa.
Haluanko syödä, vaiko pitää kesällä shortseja ja toppeja? Mielummin toi jälkimmäinen. Jos edes heinäkuussa vois pahimmilla helteillä pitää muutakin kuin pitkiä farkkuja ja hupparia.

Huominen pelottaa. En tiiä millanen olo mul on aamulla, joudunko syömään ennen reissulle lähtöä. Jos mua pyöryttää, niin sitten on pakko. Sitten meen varmaan ostamaan rasvatonta raejuustoa ja tonnikalaa että syön jotain etten pyörry siellä Ikeassa. Pelottaa, joudunko syömään siellä reissulla. Jos syödään ikeassa, en tiiä mitä siel on tarjolla kun en oo koskaan syönyt siellä. Mutta ne kaikki on varmaan täynnä kaloreita. Kuitenkin sorrun ostamaan jotain. Mutta hyvä juttu on, että Ikea ennen keskusta vaateshoppailua, joten voin ajatella että haluanko joskus mahtua 34 kokoisiin shortseihin/farkkuihin vaiko syödä kaloreita täynnä olevaa ruokaa, jota en tarvitse.

Nöyryyttävää ja kieltäytymistä

Kävin siellä röntgenissä, koska selän takia sinne menin niin piti ottaa kaikki vaatteet pois, sai jättää vain pikkarit. Se oli jotenkin niin nöyryyttävää, seistä melkein alasti läskikasana laitteen edessä. Sen röntgenhoitajan piti vieläpä tunnustella jonkin takia että mihin mun rintalasta loppuu (varmaan sen takii et mihin korkeudelle se kone laitetaa tms), ihme että sielä läskin alta ees mitkää luut tuntuu. Siel oli joku röntgenhoitaja opiskelija, joka oli tosi nätti ja ystävällinen, teki mieli sanoo sille miten kaunis se on mutta en kehdannut. Tykkäisin kehua kaikkia mutta en yleensä uskalla kun se on tässä suomalaisessa kulttuurissa muka niin outoa.. Mietityttää kun oon käynyt aika usein röntgenissä, milloin minkäkin takia, että vaikuttaako se säteily oikeesti sillai et voi tulla syöpää. Meil suvussakin ollut syöpää aika paljon, joten ei toi ainakaan vähennä sitä riskiä. Mun tädillä on joku tosi paha kasvain, joka kasvaa niin ettei sitä voi leikata mitenkään ilman tosi isoja riskejä, paitsi sitten kun se on niin paha että jos sitä ei leikata niin kuolee kuitenkin pian. Pelottaa, että kauanko mun täti saa vielä elää. Se on tosi mahtava ihminen ja ainoa, jolle voin soittaa jos kotona tapahtuu jotain pahaa ja ainoa, jolle voin kertoa mun kotioloista. Toivottavasti tädilläni riittää vielä monia vuosia nauttia elämästään.
Röntgenistä menin taas siihen "kerhoon". Tänään oli päättäjäiset. Yhel mun luokkalaisel joka käy kans siel on maanantaina synttärit niin se toi kaks pakettia jäätelöä, sekä toinen vetäjistä toi pienen levyn suklaata. Olen ylpeä itsestäni, en ottanut kumpaakaan! Tosin kun sanoin että en ota niin tuli kommenttia että "Taasko sä laihdutat" "Oikeesti syö joskus jotain" "Hei *nimi* et kai sä oikeesti laihduta". Sanoin että ei tee mieli, sanoin että en tykkää jäätelöstä, sanoin etten tykkää suklaasta.. Ne ei kyl uskonu. Mikä siinä on, että jos joku 150 kilonen läski laihduttaa niin kaikki on sillai hyvähyvä, mutta jos vähän kevyempi läski laihduttaa niin heti ollaan sillee "ei sun tarvii". Yks tyyppi sieltä sano vielä että "Mä kyl joku kerta tuun ja syötän sulle lusikalla puurovelliä." Sanoin vaan että puuro on pahaa, johon tämä tyyppi kysyi: "No mitä sä sitten ees muka syöt?" "Ruokaa..." Oikeesti ärsyttävää, jos joskus kieltäytyy jostain herkusta niin heti kauhee kyseleminen.. Kai ne nyt iteki näkee miten lihava mä oon, varmaan vaan haluavat että jään tälläseks norsuks että ne ite saa olla laihempia. Pelottaa perjantainen matka tän "kerhon" ja toisen nuorisotalolla toimivan ryhmän kans Tampereelle Ikeaan, shoppailemaan ja sellasta. Siellä varmaan joudun liikkumaan yhen "kaverin" kanssa, joten mun kai on pakko syödä. Kuitenkin joku kysyy että mitä söin ja jos valehtelen niin tää kaveri kuitenki paljastaa mut. Toki voin vedota vaikkapa bussimatkan jälkeiseen pahoinvointiin. Kerrankin olis päivä, jolloin ei tarvii syyä kotona ja sit ne varmaan pakottaa mut vetämään jotai mäkkisafkaa tai jotai Ikean lihapullia..
Tänään söin kotona yhden makkaran ja spagettia. Ihan sairaasti kaloreita yhessä annoksessa. No, en oo syöny kun sen ja koulussa pari haarukallista täysjyväriisiä ja kanakastiketta, joten ei kalorit nyt mennyt aivan älyttömiin, mutta silti aika korkeelle (600-700kcal).
Tiedän, että en tästä laihduttamisesta tuu pääseen enää pois. Oon laihtunut ehkä vaan kilon (voi vittu mikä luuseri oon) ja nyt jo aavistan sen, että en pääse tästä suosta pois nyt kun annoin näille vanhoille ajatuksille vallan. Kuvailen tätä pientä ääntä möröksi. Pienen pieneksi möröksi, joka asuu tuolla minun korvassani ja joka huutelee sinne asioita. Mörkö on pieni ja söpö ja luulee tarkoittavansa hyvää. Tää mörkö tulee usein pimeällä illalla eniten esiin, mutta päivälläkin se jatkuvasti huutaa korvaani: "älä syö, yritä liikkua, polta kaloreita, hyi mikä läski, oikeesti kato peiliin mitä oot tehny itelles läskipallero, oksenna jos menit syömään, laske kalorit..." Tän pienen mörön sain heitettyä jo vähäksi aikaa pois korvastani, mutta nyt se on mönkinyt takaisin. Tiedän, ettei mulla tuu olemaan koskaan voimia tän mörön pois heittämiseen uudestaan.

Itkettää

En oo kirjotellut, en oo vaan saanut aikaiseksi edes kirjoittaa.. Nyt lintsaan viimeisen tunnin ja uskonnon kokeen. Tänään oon itkenyt ihan älyttömästi. Heti aamusta itketti jo kotona kun melkein nukuin pommiin, mutta ehdin kuitenkin ajoissa tunnille. Meillä oli pesistä ja mokasin enkä saanut poltettua yhtä tyttöö mikä ois onnistunut jos oisin saanut pallon kiinni, joten tästä suuri ahdistus ja itkukohtaus pään sisällä ja pari kyyneltä jotka pyyhin ennen kuin kukaan näkee.
Ruokavälkällä kävin selvittämässä poissaoloja (32kpl, melkein kaikki aamuilta) ja luokanvalvoja kyseli miks niitä on niin paljon aamusin enkä osannut vastata ja sitten se epäili että oon väärentänyt vanhemman allekirjoituksen (en siis oikeesti väärennä koskaan allekirjotuksia). Tästä sitten ahdistuin ja menin vessaan itkemään.
Ennen äikän tuntia kaverit kertas uskontoo ja mun piti lähtee taas vessaan itkemään kun tajusin etten osaa mitään. Tämän takia menin valehtelemaan uskonnon opettajalle, että mulla on terveyskeskuksessa aika (tavallaan totta, kun mun pitää mennä röntgeniin mikä menee kiinni kai klo 14 tai 15). Ja sitten sanoin että en tuu perjantainakaan kouluun kun oon jo pyytänyt luvan saada olla poissa niin sitten kun se ope sano että ei sit voi tehä ollenkaan niin sain itkukohtauksen mitä en pystynyt enää peittämään. Ei se haittaa, vaikka se opettaja sen näki kun se on sellanen kiva mutta kun siinä seiso rinnakkaisluokkalainen poika vieressä niin jos se näki että aloin itkemään (en siis itkenyt "ääneen") niin sitten kyllä on hirveetä. Sain kuitenkin sovittua että teen sen maanantai aamuna. Samana päivänä on maantiedonkin koe mutta mielummin luen molempiin kuin olisin tehnyt sen uskonnon kokeen nyt, en olis osannut mitään ja edellisestä tuli 6 enkä halua niin huonoa numeroa päättötokariin.
Mulla on huono omatunto kokeista, poissaoloista, syömisestä, kaikesta... En tiiä miten jaksan enää ees olla. Onneks enää  10 päivää koulua, sitten ei enää ainakaan kaadu päälle numerot ja aikaiset aamut. AHDISTAA!

Okei, yks hyvä juttu. Tai no, en nyt tiiä onko sekään hyvä. Vaaka näyttää ilman pitkää paitaa ja farkkuja 48.9kg. Alle 49kg sentään, mutta tunnen epäonnistuneeni, sillä olisi sen pitänyt näyttää paljon vähemmän. En tiedä saanko ruksia ton 49kg vai pitäisikö odottaa että vaatteet päälläkin vaaka näyttää alle 49....

Voi p*ska

Joo ei kakka mikä päivä. Mokailin nyt niin sairaasti että ei oo todellista.
Koulussa söin pari lusikallista hernekeittoa ja ruisleivän voilla. Mutta sitten se vasta lähti käsistä kun pääsin kotiin. Ruokana oli riisiä ja kanaa ja söin koko lautasellisen vaikka mua alko jo tekeen pahaa. Teki mieli oksentaa, mutta ei. Sitten söin _3_ keksijäätelöä. Siis c'moon miksi? Sitten nuortenilta..... Menin sinne kaverin kanssa, mutta sitten siellä olikin joku uus ehkä joku 20-25v opiskeleva mies nuorisotyöntekijä. Ja yks kasiluokkalainen poika keräämässä vikaa leimaansa riparipassiinsa. No, mentiin kauppaan ostaan lätkäevästä ja se työntekijä sano että valitkaa jokainen _oma_ limsa, karkkipussi ja sipsipussi... No, en kieltäytynyt. Otettiin tosin tän kaverin kanssa puokkiin se sipsipussi. No, katottiin sitä lätkäpeliä ja söin puolet siitä sipsipussista, mua alko oksettamaan ja meinasin oikeesti mennä oksentamaan, mutta en viitsinyt ettei kukaan huomaisi. Lisäks söin sen karkkipussinkin... Voieivoieivoieivoiei... Tän lisäks oli ehkä maailman kiusallisin tilanne, kun mun kaverin piti lähtee ekan erän jälkeen, se poika lähti tokan erän jälkeen ja jäin kahestaan sen tuntemattoman miehen kanssa eikä puhuttu mitään koko erän aikana. Sit kun peli loppu (5-3 kanadalle) niin jäin vaan seisoskeleen ja mietin mitä pitäis tehä ja sit vaa kysyin et tarviiko se apua tavaroitten järkkäämisessä paikoillaan ja se sano että "enköhän mä selviä" ja sit vaan yritin iloisesti sanoo moikka niin sitten se vasta sillee tylyllä äänensävyllä moikka. Oli niin kiusallinen ja ahdistava hetki, luulin että kuolen häpeään.
Tänään myös mokailin mm. kaatumalla ruokalan rappusissa ja kierin ne alas ja koko koulu varmaan vaa katto mua kun kierin niitä ja sit vaa yritin nousta sillee "ei täs mitää" ja melkein aloin itkemään kun säikähin niin paljon. Lisäks kun tultiin sielt kaupasta niin törmäsin kassalla sellaseen ulokkeeseen mis pakataan ruokakassit ja muutama meijän koululainen istu siin ja näki ja sit yks vaa heitti että "kyl sä hei *nimi* taas osaat) ja heitin sit vaan takas et "aina!" Mutta kyl jäi vaivaamaan että miten muka oon niin kompuroiva.
Joo tänään siis tälläset mokailut, en ymmärää mikä mua vaivaa syömisten suhteen ja muutenkin. Mutta nyt en saa lannistua. Tää oli vaan yks päivä, huomenna uudestaan puhtaalta pöydältä.

Surkeaa

Voivoi ajattelen nyt kun yritin käydä lenkillä mutta palasin aivan uupuneena, enkä edes juossut kuin 4min. Oikeesti, miten mulla on näin huono kunto? Kävelin eka jotain 7min, sitten juoksin melkein 3min, kävelin taas hetken ja juoksin ehkä minuutin kun taas sitten vain kävelin. Yhteensä aikaa meni alle 15min... Ei tota ees voinut kutsua lenkiksi. En ymmärrä, miten otti niin paljon henkeen etten vain pystynyt juoksemaan. Argh! Oon mä ennenkin pystynyt tekemään pisempiä lenkkejä vaikka oon juossutkin välillä. Tunnen itseni niin epäonnistuneeksi. En sitten tiedä että auttaisiko jos olisin ottanut avaavaa astmalääkettä vähän ennen lähtöä, jos toi osittain johtu vaan astmasta. Tosin, en voi laittaa tälle nyt mitään tekosyitä. Mulla vaan on surkea kunto. Löysin joskus aikanaan netistä tälläisen juoksuohjelman ja nyt mietin että pitäisköhän mun alottaa toi. (linkki juoksuohjelmaan: http://www.pori.fi/material/attachments/vapaa-aikavirasto/liikunnanohjaus/5twOyf7LV/juoksuohjelma_11vkoa.pdf ) Tänäänhän tein jo melkeinpä ton ihan ekan päivän, tietämättäni. Tosin jos alotan ton, niin en välttämättä voi lähteä sellaselle pelkälle reippaalle kävelylle, sillä en tosiaankaan jaksa tota + tunnin kävelyä sekä iskä saattais vähän ihmetellä jos kävisin eka nopeella lenkillä, tulisin kotiin ja lähtisin tunnin päästä uuestaan pisemmälle lenkille.. Mutta, jos toi nostattais oikeesti mun kuntoo niinkun tossa ohjelmassa "luvataan" niin oishan toi sit ihan hyvä juttu, jos tosiaan jaksaisin jo kuukauden päästä juosta 2,5km. Ja kolmen kuukauden päästä 40min... Se auttais mua pääsemään siihen keijukaisen tavoitteeseen jos jaksaisin juosta. Mutta no, mulla on aikaa miettiä tätä viikonloppu, sillä toki aloitan vasta maanantaina jos päätän tuon aloittaa.

Mutta muihin juttuihin. Tänään oli koulussa siedettävä päivä. Ihan kivat aineet, ruokailussa söin 3 pinaattilettua ja ihan pikkusen puolukkahilloa sekä.... 4 Filipinos keksiä. Mokasin taas, ihan vaan sen takia kun päätin lähtee luokkalaisen kanssa Siwaan kun oon yrittänyt olla sille kiltti, jos vaikka sais siitä kaverin. Okei, ei kavereita "saada", mutta kuitenkin. Huomenna menen niille kattomaan jotain leffaa, toivottavasti siellä ei oo mitään syötävää.
Kotona söin 180g perunamuussia ja kaksi nakkia pienellä määrällä ketsuppia sekä lasin maitoa. Huomenna olis fysiikan koe, oon lukenut vain kerran tänään, eikä siitä kyllä jäänyt mitään päähän enkä tajunnut yhdestä kappaleesta yhtään mitään. Ei kyllä mikään ihme, oon ollut reilut puolet pois fysiikan tunneilta. Aamutunnit aina nukkunut pommiin, sekä yhden kaksoistunnin päivänä olin kipeä. No, ehkä jos luen vielä pari kertaa oikein ajatuksella, niin ymmärrän edes jotain. Olisi pakko saada melkein 10, että saisin 9 tokariin. Tämä on se viimeinen koe mikä on tärkein. Hirveä stressi näistä kokeista kun kaikki on viimeisiä ja pakko onnistua. Ensi viikolla matematiikan koe, uskonnon koe ja maantiedon koe sekä enkun ja ruotsin sanakoe. Sitten ei enää onneksi mitään, mutta seuraava viikko on kyllä yhtä stressiä ja paniikkia ja tänne varmasti tulen valittamaan.
Iloinen asia tältä päivältä on vaaka. Uskaltauduin nousemaan sille, eilisestä huolimatta. Ilman hupparia, 49.5kg. Toki varmaan vaan nesteitä lähtenyt kun en ole juonut paljoa, mutta silti JES! Huppari päälläkin näytti 49.9kg eli kuitenkin alle 50 kiloa! Nyt jos paino ei nouse enää uudestaan yli 50kg niin oon jo vähän onnellisempi..
Mutta nyt taidan mennä lukemaan fysiikkaa. Tiedossa vielä lätkän katselua, Housen ja Vankikarkureiden katselua, käsipaino treeniä, puoli annosta puuroa mustikoilla ja iso lasi vettä. Sekä tietenkin sitä fysiikkaa!

Virheitä, virheitä, virheitä

Tänään on ollut hyvin sekalaiset ajatukset.. Aamu alko hyvin, pääsin sängystä kerrankin ylös ajoissa, oon kateellinen jotka jaksavat herätä aikaisin, itselläni vaikeaa päästä ennen kahdeksaa ylös vaikka miten yrittäisin. Aamulla oli heti koululiikkaa, jalkapalloa. Oli ihan kivaa, tosin huono kuntoni taas hieman haittasi, mutta tuli koko ajan vähintään käveltyä, yleensä koko ajan hölkättyä joten tuli myös ihan kunnon hiki. Tätä iloa tosin kesti vain 50min, kun jouduttiin siirtymään urheilukentälle kun jotkut halusivat juosta 1500m. Itse en halunnut, sillä kuntoni on niin huono että olisin ollut siellä varmaan loppupäivän. Matikan tunnilla kaverini tuli istumaan viereeni. Tosin syy tähän oli, ettei hän mahtunut istumaan omien hyvien kavereidensa luo. Matikan tunti meni ihan kivasti muutenkin kun tuli lörpöteltyä takarivin poikien kanssa kaikesta turhasta. Kouluruokailussa söin kaksi pinaattilettua. Siitä tosin alkoikin ajatukset muuttua.
Oli äidinkielen kaksoistunti ja mulle on tosi vaikeeta keskittyä ja siellä oli pakko, joten alkoi ajatukset pyörimään ja muuttui mielikin paljon negatiivisemmaksi taas kerran. Sitten välkällä ahdisti istua yksin lihavana kun muut pikku laiheliinit nauroivat porukassa keskenään. Kaksoistunnin jälkeen oli terveystietoa. Piti kirjoittaa nimettömästi lapulle mitä tunteita on sillä hetkellä. Olin tyhmä ja kirjoitin rehellisesti, että ahdistaa, jännittää, pelottaa ja harmittaa. Opettaja luki laput satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki muut olivat tyyliltään: iloinen, hauskaa, naurattaa, kaikki on mainiosti... Ja sitten se mun lappu... Kaikki alkoivat miettimään että kuka on kirjoittanut niin ja katseet kääntyivät minuun. Olin kyllä heti että en mä nyt sellasta ja lopputunti menikin hymyillessä väkinäisesti, säälittävästi yritin paikata virhettäni.
Koulun jälkeen kävin kotona, söin vähän ruokaa (kauhallinen perunamuussia ja vähän ahvenia kermakastikkeessa), vaihdoin laukkua ja lähdin paikalliselle nuorisotalolle kun käyn siellä eräässä "kerhossa", josta saa työtehtäviä. Siellä sitten hieman nolasin itseni, en koko juttua nyt selitä mutta tiivistettynä se meni näin. Menin puoli tuntia aikaisemmin, menin yläkertaan missä yleensä kokoonnutaan mutta jäin toiseen huoneeseen kun siellä oli joku kokous, istuin yksin puoli tuntia kunnes eräs "kerholainen" tuli hakemaan mut sanomalla että meillä onkin alhaalla, no meinasin mennä ihan kellariin asti kunnes tajusin että kävelin liikaa ja kun palasin takaisin niin muut "kerhoon" kuulumattomat tuijotti mua ja sitten ne "kerholaisetkin" katsoivat mua sillai että miks olin siellä yksin ja menin viel sinne alas asti... Ei tää nyt niin paha oo, mutta mua jää vaivaamaan tälläset missä vähänkään nolaan itseäni. No, "kerhosta" mentiin keilaamaan, mutta itse en keilannut kun en ole koskaan ennen sitä kokeillut enkä viitsinyt mennä nolaamaan itseäni, joten katselin sivusta.
Kotona sitten olin puoli kuudelta, hirveän päänsäryn kera. En taaskaan päässyt lenkille. Lisäksi tein SUUREN virheen, söin Kismetin ja vähän suklaajäätelöä. Kaduttaa niiiin paljon! Olisi tehnyt mieli oksentaa, mutta en kuitenkaan sortunut siihen. Nyt vain kohti huomista, ehkä silloin menee paremmin... Haluaisin pystyä pukeutumaan shortseihin kesällä. Menen ostoksille 4.6, joten jos silloin ei mene 34 kokoiset shortsit jalkaan, en aio ostaa shortseja ollenkaan. Mielummin peitän läskini normi farkuilla.

Sitten kerron vielä "pakkomielteestäni". Kuten kaikilla syömishäiriöisillä, minullakin on pakkomielle kokoon, tosin mulla siinä on mukana myös pituus, kengänkoko, käden koko, sormien paksuus, toisten ihmisten pituus... Se on vaan niin ihanaa, jos joku sanoo pikkuiseksi tai jos on pitkien ihmisten joukossa ja tuntee itsensä pieneksi. Tosin valtavat läskini vähän vie iloa tästä pieneksi kutsumisesta, mutta on se silti kivaa. Olin tänään tuolla "kerhossa" ja olen siellä lyhin ihminen, joten aina kiva kun kuulee että oletpas sä pikkunen tms. Toki olen oikeasti suhtkoht pitkä, kun olen n.161cm. On kiva kuulla kun ihmetellään miten mulla on niin pieni jalka tai käsi. Itselläni toisia kohtaan oleva pakkomielle on se toisen pituus. Mielestäni pojan täytyy olla pitkä, sellaset päätä pidemmät on sopivia, "kerhossa" oleva yksi poika onn 194cm ja on niin kiva seisoo sen vieressä kun tuntee itsensä paljon pienemmäksi. Sitten kun ensi syksynä läskini ovat kadonneet niin voin tuntea itseni oikeasti pieneksi, jos en nyt satu kasvamaan pituutta.

Ahdistaa

Tällä hetkellä lintsaan koulusta. Nukuin aamulla tunnin pommiin, join 2dl sokeritonta mansikkakeittoa, tein ruotsin kokeen ja olin vähän aikaa kuviksen tunnilla ja menin kaverin kanssa syömään. Söin pienen ruisleivän pienellä määrällä voita ja pari haarukallista perunamuusia. Nyt sitten olen kotona, sillä meillä on kulttuuripäivä. En ollut ilmoittautunut minnekään, kun ei mikään oikein kiinnostanut enkä halunnut mennä yksin minnekään. Meinasin mennä erään tutun pitämään karaoke pisteeseen, mutta koska en osaa laulaa, päätin lähteä kävelemään kotiin päin. Ahdistaa, sillä tunnen syyllisyyttä vaikka en olekaan poissa mistään tärkeästä. Lisäksi olisin halunnut nähdä päivän loppuohjelman, mutta en sinne viitsi mennä vaikka koululle onkin vain 500m. En tiedä myöskään onko meillä vielä koulua sen jälkeen, joten saattaa olla etten mene matematiikan tunnillekaan.

En tiedä mitä tekisin. Ahdistaa kun menin syömään turhia kaloreita. Ahdistaa kun eräs tuttu katsoi selvästi mahaani, miten iso se on ja miten kaverini vertasi tikkureisiään minun valasreisiini. Tekisi mieli lähteä lenkille, mutta en kehtaa jos joku tuttu tuleekin vastaan. Pitäisi käydä terkkarilla varaamassa lääkäriaikaa, mutta en sinnekään uskalla mennä kun en tiedä ottaako terkkari tänään normaalisti vastaan ilman ajanvarausta. Pitäisi mennä katsomaan, myydäänkö tällä paikkakunnalla missään askelmittareita. Inhoan epätietoisuutta. Inhoan sitä, kun ei tiedä tarkalleen mitä tulee tapahtumaan. Inhoan ajatella tulevaisuutta, kun ei tiedä mitä siellä on. Inhoan ajatella iltapäivää ja sitä kun pääsen vaa'alle kun iskä herää (vaaka on makuuhuoneessa, esitän aina että menen muka katsomaan lämpötilaa), sillä en tiedä paljonko vaaka näyttää. Ahdistaa iltapäivällä oleva fysioterapia kun se tyyppi näkee mun läskit jalat ja jos valitan selästä, niin se tyyppi näkee miten läski peittää mun selkärangankin. Kaikki vain ahdistaa...

Läskiä ja haaveilua

Aamu lähti käyntiin peiliin katsomalla. Näin miten pömppikseni roikkui ja reidet osuvat yhteen ja joka paikka löllyy kävellessä, hyi. Painoa yövaatteet päällä 50.1kg, ei enempää tai vähempää kuin eilenkään. Ajattelin mitata reidet, pohkeet, pepun, vatsan, vyötärön ja käsivarret, ihan vain ihaillakseni miten joskus ne sentit sitten katoavat. Aamu lähti tällä käyntiin. Sitten vain meikkaus ja hiusten suoristus ja kouluun lähtö.
Ekalla tunnilla ehdin olemaan 5min, oikeastaan hain vain kokeen ja lähdin sitten psykologille. En tietenkään sanonut että menen psykologille, nehän pitäisivät mua hulluna. Psykologilla tuli juteltua aika pinnallisista jutuista. En siellä viitsinyt vuodattaa sydäntäni kun ei mitään ahdistavaa ole tapahtunut. Kotsan tunti olikin sitten tämän jälkeen. Tehtiin kolmioleipiä ja kinuskikakkua. Kotsassa on melkein pakko syödä, joten söin yhden kolmioleivän ja pienen palan kakkua, kadutti joka puraisulla, teki mieli mennä sylkemään pois mutta mahaanhan ne kaikki meni... Kotona sitten söin normi annoksen kanaa ja riisiä sekä puoli rasiallista viinirypäleitä. Viinirypäleet oli jo toinen moka tälle päivälle, mutta mennyttä ei voi peruuttaa. Lenkillekään en päässyt kun koko päivän särkenyt päätä, enkä viitsinyt lähteä sitä särkyä pahentamaan. Epäonnistumisten päivä, mutta huomenna sitten paremmin. Ja lenkillekin menen jos vain pää antaa myöten. Mulla nimittäin päänsäryn aikana sattuu niin paljon joka askel, että jos lähtisin pisemmälle matkalle niin luultavasti vähintään pyörtyisin kivusta.

Päivään on kuulunut epäonnistumisten lisäksi haaveilua ja ruotsin sanojen opettelua. Huomenna olisi ruotsin koe, mistä pitäisi saada 9, sillä verbikokeet menny nollille, kun en ole tiennyt koskaan niistä, sillä jos olen poissa ja kysyn läksyjä, ei niistä kukaan mulle kerro.
Olen haaveillut luista. Kaikkein eniten haluaisin, että solisluuni näkyisivät. Nyt niitä ei näy ollenkaan, sillä paksu kerros läskiä peittää kaiken. Lisäksi mulla on toinen solisluu painunut/kasvanut jotenkin syvälle niin, ettei sen sisemmänpuoleista päätä edes kunnolla tunne, eikä siinä ole sitä "palleroa". Pahoittelen tätä huonoa selitystä, mutta nyt ei oikein ajatus kulje.

Mutta nyt vielä ruotsin sanojen pariin ja huomenna sitten vähemmän ruokaa ja enemmän liikuntaa!