Koulu alkanut...

Mulla alko koulu jo torstaina, lukion ykköselle siis menin. Oli ihan hirveetä. Kun nyt asutaan tääl pikkupikku kyläs nii joudun menee linkul ison tien varresta kouluun, joka on sama rakennus kuin yläastekin. Matkaa tien varteen joku 12-15min, eli ei pitkästi ja sit linkul joku 15min matka. Ahdistaa ahdistaa ahdistaa! En tunne täältä ketään. Oman ikäseni tunnen nimeltä kun jossain tekemisis niiden kans ollut eskaris ja sit riparilla. Naapurissa asuu mua vuotta vanhempi, esittäytyi mulle nimeltä ekana päivänä linkus ja tokana päivänä pysäkil mua vuotta vanhempi poika esittäytyi mulle, mutta en oo jutellut kenenkään kanssa. Kaikilla muilla on joku kaveri ja juttelevat linkussa ja minä istun ihan hiljaa, etin vain tyhjän paikan jonkun vierestä joka ei näytä ilkeältä. Kouluun meno viel on ihan ok, mutta sieltä pois tulo. Voi sitä ahdistuksen määrää. Nousen linkkuun, etsin sen tyhjän penkin. Kuuntelen matkan musiikkia, kunnes alan kyttäämään omaa pysäkkiäni. Odotan, että joku sanoo et pysähdy seuraavalle ja yleensä sanookin, mutta nyt tänään en kuullut/huomannut/tajunnut että joku on sanonut/pysähtyy automaattisesti siihen mun pysäkille ja sanoin ite et seuraavasta ja se bussikuski näytti siltä että oon ihan idiootti. No, vähä ennen ku se pysähty nii nousin ylös kun halusin vaa nopeesti pois mut horjahin ku se pysähty ja kaikki katto mua ja meinasin kuolla siihen paikkaan ihan vaan häpeästä. No, sit pikakävelin vaan tänne pienemmälle tielle. Ongelmahan tässä on se, että ison tien varresta haarautuu tie kahelle tielle ja oon kävellyt nyt tähän asti tota yhtä tietä, vaikka kaikki muut menee toista tietä, koska se on ihan pikkasen lyhempi. Ja ne varmaan pitää mua ihan idioottina kun meen sitä toista tietä, mutta en nyt enää kehtaa vaihtaa tievalintaani, joten menen seuraavat kolme vuotta tuota pidempää tietä.
Toi koulumatka tuottaa suurimman osan ahdistuksestani tällä hetkellä. Toinen iso ahdistuksen aihe on lukio. Hukun läksyihini. Mulla on tässä jaksossa uskontoa, maantietoa, historiaa, matematiikkaa, terveystietoa ja musiikkia ja liikuntaa. On ollut nyt kolme kunnollista koulupäivää ja mennään kaikis jo sivuil 50. Enkä oo ehtinyt lukee mitään kun aika loppuu kesken. Oon kotona 16.10, syön/oon hieman koneella, alotan läksyt joskus 17 aikaan, teen niitä tunnin, jolloin alkaa Suurin pudottaja ja meen katsomaan sitä, nukahdan tuoliin ja nukun johonkin kahdeksaan asti. Sitten mun päätä särkee, otan lääkkeen ja katon vähän telkkaria oottaen lääkkeen vaikutusta. Kello onkin jo yhdeksän, alan valmistelemaan seuraavan päivän vaatteita ja koruja, juttelen kavereille facebookissa ja yhtäkkiä kello onkin jo 23.30 ja pakko pakata laukku ja mennä nukkumaan, kun herätys 6.00.
Tää toistuu joka päivä. En tiiä miten jaksan tätä enää ens viikollakaan, kun nyt jo ahdistus ja väsymys niin kova, että koko ajan tuntuu ajatus kuolemasta mielyttävämmältä. Pääsin jo niistä vähäksi aikaa eroon, mutta nyt taas ajatukset vaihtuneet. Joka kerta, kun kävelen sillalla, mietin miten järvi houkuttelee hyppäämään. Joka kerta, kun otan särkylääkkeen, kuulen miten lääkekaapin purkit huutavat "syö meidät kaikki". Joka kerta kun näen keittiössä puukon, kuulen mielessäni, miten se käskee tekemään pari viiltoa.
Tän kaiken päälle kun vetää vielä syömiset. Liikkumaan en oo ehtinyt enää koulun alettua, mutta syömiset mennyt ihan ok. Syön ekan kerran koulun jälkeen kunnon ruokaa jonkin verran ja illalla pari palaa suklaata, sillä mulla on ollut niin kova makeanhimo että oon sortunut nyt sit parina iltana. Vaakaa en uskalla mennä katsomaan, pelkään että se näyttää jotain kamalaa ja ahdistun vain lisää.