Tiiättekö sen tunteen kun kävelee jossain kaverin/kavereiden kanssa ja tietää, että on se rumin ja lihavin porukasta? Mulla on tällänen olo aina. Alkaa jo kyllästyttää, että joudun tavallaan häpeämään itseäni koko ajan. Tänään töiden jälkeen mulle jäi 3 tuntia aikaa, soittelin kolmelle kaverille, jotka ei ees vastanu, yks sano ei ja vihdoin viides pääsi viettämään aikaa mun kanssa. Käveleskeltiin, keinuttiin ja käytiin Hesessä. Otin pienet ranskikset ja zero kokiksen. Kotona viel söin vähäsen riisiä ja kanaa, eli ei syömiset menny putkeen, mutta eihän aina voikaan onnistua.. En vaan malttais oottaa, että olisin laihempi. Käytin tänään mustia farkkujani ja huomasin, että ne on vyötäröltä ainakin 5cm liian isot ja lahkeetkin olivat niin löysät, että tuntui kuin ne olisivat tippuneet päältäni. Ehkä jotain muutosta tapahtuu, tai sitten vain pesukone on pilannut farkkuni...
Vaa'alla en ole vieläkään käynyt ja päätin, ettäen käykään, ennen kuin tuntuu siltä. Kyl se tunne sit joskus tulee, viimeistään sitten jos satun joskus peilistä näkemään muutosta.
Oon haaveillut napakorusta. Kaikki sanoo, että ne on ihan turhia jne, mutta mua on aina napakorut jotenkin viehättänyt. Mulla ei vaan koskaan oo ollut sopivaa mahaa siihen. Sitten kun näen peilistä sellaisen litteän, laihan, täydellisen mahan, niin voin matkustaa junalla lähimpään kaupunkiin ja mennä ottamaan sen lävistyksen. En malttais oottaa sitä päivää ja toivon, että se päivä tulis mahdollisimman pian. Toki tärkeintä on, että se tulee edes joskus.
Mulla on paljon haaveita. Monet hyvin erilaisia keskenään, mutta yhteistä niille on se, että ne tuntuu mahdottomilta. Oon nyt päättänyt, että tää ei tuu olemaan yksi niistä mahdottomista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti