Joulun odotusta

Joululoma alkoi jo eilen. En tiedä pitäisikö siitä olla iloinen vai surullinen. On kivaa, että saa nukkua pitkään eikä tarvitse stressata mitään, mutta toisaalta kurjaa olla vain kotona erakkona. Hiihtolomalla aion mennä käymään äidin luona ja hiihtää tosi paljon ja olla mahdollisimman paljon syömättä.
Inhoan joulua, mutta tästä joulusta tulee varmaan huonoin joulu koskaan. Iskän kanssa eilen alettiin riitelemään kaikesta ja lopulta se meni siihen että se sanoi taas kerran, että voisin painua jonnekin muualle kun ei se kestä kattoo mua. Ja lisäksi en kuulemma saa mitään jouluherkkuja (siis suklaakonvehteja, joulutorttuja, pipareita, limsaa...), mutta ei se mua haittaa! Sain mun tädiltä tänään kuitenkin konvehtirasian. Söin siitä kaksi konvehtia ja niiden takia mun mahaan alko sattumaan ihan kamalasti ja tuli huono olo. Siis kahdesta konvehdista! Ihan hyvähän se on, etten pysty niitä syömään, mutta silti ihmetyttää.

Käytiin iskän kanssa eilen hakemassa joulukuusi iskän sedän luota. Siellä niille tuli jotain puhetta verenpaineesta ja sykkeestä ja sit ne alko mittailemaan. Sit jossain vaiheessa se iskän setä oli, että mitataankos sinultakin? Suostuin, mutta lukemat osoittautui järkyttäviksi. Verenpaine oli 137/82 ja leposyke 77. Nehän on kamalan korkeet mun ikäselle.. Ja kun kaksi vuotta syke oli alle 60 ja verenpaine paljon alhaisempi. En edes tiedä syytä miks ne on noin korkeet. Ehkä oon vaan niin ylipainoinen ja huonokuntoinen, että elimistö kertoo sen noilla arvoilla. No, sainpahan taas lisää motivaatiota laihduttaa ja liikkua, kun terveyskin jo ilmeisesti kärsii tästä painosta.
Tässä on 15 lomapäivää. Kun menen takaisin kouluun, olen laihtunut vähintään kilon, ehkä jopa kaksi. Jos en ole, en mene kouluun. Olkoon tämä vaikka uuden vuoden lupaukseni.

En malta odottaa, että pääsen sinne hiihtämään. Tykkään ihan hirveesti hiihtämisestä, enkä tiedä mikä voisi olla parempaa kuin hihtää jossain ihan omaa tahtia kaikessa hiljaisuudessa. Se rentouttaa ja on tehokasta liikuntaa. Näytän tosin aivan idiootilta hiihtäessäni, pulleissa toppavaatteissa kera liian lyhyiden suksien, mutta eihän se ulkonäkö ole siinä niin tärkeää. Jos vieläpä löydän uudet mutta halvat sukset alennuksesta, niin mua ei saa enää sieltä ladulta pois.

Koeviikkoa

Masentaa, masentaa, masentaa... Taas kerran. Tänään alkoi koeviikko, ensimmäisenä oli biologian koe. Kun sain koepaperin eteeni, tajusin etten osaa vastata yhteenkään kunnolla. Toivottavasti edes pääsisin siitä läpi.. Sen jälkeen piti vielä istua koululla 4 tuntia linkkua ootellessa. Mun ois pitäny kerrata matematiikkaa ja tehä biologian tutkielmaa mutta sen sijaan valitin sen koko ajan kavereille miten kaikki on huonosti enkä jaksa enää. Jossain vaiheessa puhe kääntyi painoon kun joku sanoi jossain vaiheessa että joku laihtui 50 kiloa. Sitten jotenkin sanoin että laihtuisimpa minäkin, kunnes poikapuolinen kaverini sanoi, että "sustahan jäisi sen jälkeen jäljelle varmaa 7 kiloa." Mun maailma pysähtyi. Näytänkö oikeasti 10 kiloa painavemmalta kuin oikeasti olen? Koko keskustelu oli muutenkin järjetön, mutta silti 10 kiloa. Se on valtavasti. Mun on pakko tehä jotain. En voi enää olla tällänen läski, mun pitää laihtua nopeemmin. Joululomalla voin paastota muutaman päivän. Voin sanoa syöväni omassa huoneessani ja heittää kaiken roskiin. En halua enää koskaan lihoa grammaakaan.

 

Joskus kun näkee koulussa tai kadulla laihoja ihmisiä, tuntuu ettei koskaan voi tulla samanlaiseksi. Tuntuu että mitä tahansa yrittääkin, ei silti koskaan onnistu. Tänäänkin huomasin, kun eräs tyttö tuli kokeeseen meikittömänä, hiukset sekaisin ja löllövaatteissa, oli hän silti kauniimpi kuin minä, vaikka olin meikannut, suoristanut hiukset ja pukeutunut normaaleihin kouluvaatteisiin. Ehkä olen vain tuomittu olemaan se ruma ja läski, jotta muut voivat tuntea itsensä kauniiksi.

12.12.2012

Tänään on tämä maaginen päivä 12.12.2012. Jo aamulla herätessäni mietin tätä päivää. Monethan menevät naimisiin kun päivämäärä näyttää niin hienolta. Omalla kohdallani mietin, miten hyvä päivä tänään olisi kuolla. Hautakiveen jäisi tuollainen päivämäärä. Olisi kiva, että kun itse en ole koskaan ollut mitenkään erikoinen niin edes hautakiven päivämäärässä olisi jotain jännää.
Tää ajattelu voimistui hetki hetkeltä, koska tänään oli ihan kamala päivä. Vitutus alkoi, kun yritin kävellä koulun mäkeä ylös mutta jalkani lipsuivat kamalasti enkä meinannut päästä eteenpäin ja muut vain menivät ohitse. Matematiikan tunti meni ihan ok, mutta äidinkielessä meidän piti tehä ryhmissä kirjaesittelyt ja menin jotenkin ihan lukkoon enkä saanu selitettyä sitä mun kirjaa mitenkää järkevästi. Lisäks mulla oli loppupäivän muuten vaan ahdistava olo ja hirvee stressi kaikesta. Mulla on huomenna jo ensimmäinen koe, minkä aihealue on aika vaikee. Lisäks perjantaiks pitäis saada bilsan tutkielma valmiiksi, mikä on mahdotonta, koska mulla ei riitä aika, joten joudun palauttamaan sen myöhässä. Maanantaina virallisesti alkaa koeviikko enkä oo lukenu vielä mihinkään kokeeseen. Iskä raivonnut jo monta päivää joka asiasta ja kaverit pitää jotain osittaista mykkäkoulua jostain syystä. Lisäks tänään olin menossa kotiin junalla ja luin siihen huomiseen kokeeseen. Sitten konduktööri meni ohi enkä ehtinyt sanomaan että haluan ostaa lipun. Sit se tuli siitä hetken päästä uuestaan ja alko raivoomaan miksen sanonut mitään ja yritin selittää etten ehtinyt. Se ei tietenkään uskonut mua ja alko raivoomaan lisää ja otti multa tiedot ylös ja sano että jos koskaan enää tapahtuu tällästä nii tulee poliisijuttu ja opiskelijakortti lähtee ja vaikka mitä. En uskalla enää koskaa matkustaa junalla, mutta kun on pakko. En tiiä miten pääsen tästä yli kun oon itkenyt kotiin tulemisen jälkeen jo tunnin eikä tää meinaa loppua. Oon liian ahdistunut ja masentunut tekemään mitään. Istun vain koneella ja yritän lopettaa itkemisen, mutten onnistu siinä.

Ainoa positiivinen asia oli, että en sortunut syömään mitään herkkuja. Meillä oli pikkujoulut siinä "kerhossa" ja ne oli nyyttärit. Pöytä oli täynnä kaikkia herkkuja ja mun maha oli tyhjä kun en ollut syönyt mitään, mutta en siltikään sortunut. En oo kotonakaan vielä syönyt mitään, enkä tiedä pystynkö syömään tänään ollenkaan kun ahdistaa niin paljon.. Yritin helpottaa henkistä kipua tekemällä vähän fyysistä kipua, muttei se auttanut ollenkaan. Haluaisin vaan ottaa liikaa särkylääkkeitä ja mennä nukkumaan eikä herätä enää koskaan, ettei tarviis tuntee tällästä oloa joka päivä. Mutta ehkä vielä jaksan. Jos tää joskus muuttuis paremmaks.

Päivä kaverin luona

Tänään ollut kyllä taas sellainen päivä että huhhuh! Heti aamuyöllä, joskus 3.30 heräsin, kun lumiaura meni tossa meidän tiellä. Siis tuohon aikaan! No, nukuin kuitenkin ihan hyvin loppuyön ja aamulla lähdin junalla kohti viereistä paikkakuntaa. Mun piti mennä sellaiseen lastenhoitojuttuun töihin, mutta kun saavuin paikalle, niin ovessa oli lappu, että se juttu onkin peruttu... Ja seuraava juna lähti vasta 5 tunnin kuluttua. Siinä sitten soitin kaverille, jonka piti myös tulla sinne, että tietääkö se tästä mitään. No, eihän se tiennyt ja sitten valitin että miksei kukaan oo ilmoittanut mitään ja että missä nyt vietän 5 tuntia. Sitten se kutsu mut niille ja sitten meninkin, koska ei ollut muutakaan paikkaa.

Siellä sitten ekana se keitti kahvit ja sitten pelattiin niitten kaikki lautapelit läpi. Sitten istuskeltiin ja se halus tutkia mun uutta kännykkää ja annoin sen sitten sille. Sitten hetken päästä kuului: miks sulla on täällä tällänen ohjelma? Tajusin sillä sekunnilla mitä se tarkotti, mulla on sellanen painoseuranta -sovellus kännykässä ja sitten se oli just avannut sen. Singahdin nopeasti ylös ja taistelin puhelimeni pois sen kädestä. Onneksi se ei kuitenkaan kai ehtinyt näkemään mun painoa, olisin kuollut siihen paikkaan. Sitten se yritti arvata sitä mun painoa ja oli sillee joo painat varmaan 50 kiloa. Tuntui, että mun sydän pysähtyi, näytän oikeasti painavemmalta kuin olen. Eihän se arvaus mennyt pieleen kuin 3 kiloa, mikä ei ole normaalille ihmiselle mitään, mutta mulle on. Nyt ainakin sain taas vähän lisämotivaatiota tähän laihduttamiseen. Jos näytän painavemmalta kuin oikeasti olen niin sitten oikeasti olen lihava. Tosin myöhemmin se sitten yritti tarjota mulle jotain ruokaa ja sanoin, että ei kiitos kun ei mulla oo nyt nälkä niin sitten se kysyi: "Onko sulla anoreksia? Kun et halua syödä mitään ja sulla on tollanen sovellus kännykässä." Vastasin vain nopeasti, että ei ole mitään anoreksiaa ja vaihdoin keskustelun aihetta.

Mietin tässä, että kun Salkkareissa kuulemma on jollain hahmolla anoreksia, niin ei kai kukaan mun kavereista ota siitä mitään juttuja ja ala katsomaan oikeassa elämässä toisten käyttäytymistä. En kyllä yhtään tiedä, miten tämä anoreksia on siinä ilmennyt kun en kyseistä sarjaa seuraa, mutta kaikki mun kaverit kyllä seuraa aika tarkasti. Ehkäpä munkin pitäis katsella pari jaksoa niin pääsisin kiinni tästä juonesta. Ei minusta kyllä epäile kovinkaan helposti, että mulla mitään syömishäiriötä olis kun en ole laihtunut melkein mitään enkä ole muutenkaan laiha.
Tavoitteena kyllä olis nyt laihtua ennen joulualennuksia, jotta voisin ostaa uusia vaatteita, jotka eivät heti jää liian isoiksi. Saa nähdä, onnistunko.. Tarvitsisin uusia vaatteita, mulla on yhdet hyvät farkut ja vain muutama paita, mistä oikeesti tykkään. En vain viitsisi ostaa uusia vaatteita vielä, kun laihdun kyllä pikkuhiljaa niin ne jäis sitten kuitenkin isoiksi.

Kohta taas on joulu

Hrrrrr... Tuolla ulkona on niin kylmä, ettei voi ajatella muuta kuin että siellä on kylmä, tätä kylmyyttä vielä lisää kamala tuuli. En voi uskoa, että huomenna on jo ensimmäinen päivä joulukuuta. Joulu on normaaleille ihmisille sitä vuoden parasta aikaa, mutta itse en pidä yhtään. En ole saanut kunnolla lahjoja sitten kakkosluokan, sillä ei ole ollut varaa. Jouluruoastakaan en pidä, kinkkua ja perunalaattikkoa voin hieman yhtenä päivänä maistaa, mutta en halua syödä sitä kahta viikkoa. Joulutortut ovat ainoa jouluherkkuni, mutta nykyään en niitäkään syö, yhdessä voi nimittäin olla jopa 200 kaloria. Joululaulut kyllästyttävät pian ja joulupukkien näkeminen joka paikassa saa minut lopulta raivon partaalle. Onneksi se ei ole kuitenkaan kuin kerran vuodessa, joten silloin voin sen yhden päivän virittäytyä siihen joulutunnelmaan ja seuraavana päivänä tunkea tonttulakin taas vuodeksi kaapin perälle.

Joulukalentereita minulla kuitenkin on. Kaksi kuvakalenteria, jotka ovat tulleet postin mukana sekä sellainen tavallinen suklaakalenteri. Lisäksi isäni vielä toi mulle tänään Mars -kalenterin. Ihan kaunis ajatus, mutta en tiedä pakotanko itseni joka päivä sitä suklaapalaa sieltä ottamaan. Tein tänään myös itse eräänlaisen joulukalenterin. Kirjoitin 24 eri lappuselle jonkin tehtävän liittyen liikuntaan tai syömiseen. Sitten sinetöin ne joulutarralla kiinni ja sekoitin ja kirjoitin numerot päälle. Näin saan joka päivä uuden haasteen, jotten pääse ainakaan lihomaan ennen joulua tai toivottavasti sen jälkeenkään.

Tänään oli koulun kannalta ihan hyvä päivä. Biologiassa sain aloitettua tutkielmani, fysiikassa ymmärsin ja jopa matematiikan tunnilla osasin jotain. Kaikkein parasta kuitenkin oli, kun saatiin äidinkielessä esseet takaisin ja sain taas 9, vaikka opettaja sanoi, ettei oikein antanut kiitettäviä vaan niitä kaseja. Ihmettelen, miten aina saan esseistä ysejä, sillä en tiedä mitä teen oikein. Opettaja sanoi, että mulla on jotenkin hyvä kirjoitustyyli, mitä ihmettelen kovasti, sillä itse en jaksa koskaan lukea omia tekstejäni, harvoin edes tarkistaakseni. Jos teillä on jotain sanottavaa (positiivista tai negatiivista) tästä kirjoitustyylistäni, niin laittakaa ihmeessä kommenttia, olisi hauska tietää mitä te ajattelette.

Masentaa

Masentaa, masentaa, masentaa ja vielä vähän masentaa.. Tuntunut jo kaks viikkoa että kaikki vaan tulee päälle eikä mikään mee niin kuin pitäisi. Eilen illalla juttelin eräälle kaverilleni facebookissa ja yhdessä vaiheessa tuli keskustelua ulkonäöstä ja lopulta hän sanoi mua rumaks, mikä on ihan totta, mutta silti jotenkin pysäytti kun kuuli sen joltain toiselta. Sen jälkeen sammutin koneen ja yritin nukkua, mutta ei siitä mitään tullut kun päässä pyöri vaan se miten ruma läski oon ja miten en osaa yhtään mitään. Aamulla herätessä mielessä oli nää samat asiat ja enkun tunnista ei tullut yhtään mitään. Tunnin jälkeen opettaja jätti mut puhutteluun siitä, miksen osallistu parityöskentelyyn ja leikin vain puhelimellani. Oon ollut puhuttelussa viimeksi joskus ala-asteella varmaan ja nyt lukiossa sitten enkun opettaja alkaa raivoomaan.. Tää jotenkin vielä vähän lisäs pahaa oloa, mikä paheni vielä entisestään kun kaverit iltapäivällä menin toiselle penkille istumaan eikä tullut mun viereen (kuulostaapa tyhmältä...). Matikan tunnilla onneks sit mun takana istui toinen kaveri jonka kanssa yritin laskea tehtäviä. Oli 45min aikaa laskemiselle, en saanut mitään tehtyä. Ei sillä opettajalla ollut aikaa mulle enkä itse vaan ymmärtänyt. Lopulta sitten aloin oikeasti itkemään kun tuli niin epätoivoinen olo. Tätä tosin ei huomannut kuin vaan tää mun kaveri mutta en voinut sille mitään kun vaan alko kyyneleet valumaan poskia pitkin. Kun pääsin kotiin niin menin vain suoraan peiton alle ja makasin siellä varmaan tunnin kun en vaan jaksanut tehä mitään kun oli nii paha olla. Nyt siis on sellanen fiilis että mielelläni tappaisin itseni jos olisi hyvä tilaisuus.

Ruoka ei maistu ollenkaan. Tänään söin vähäsen spagettia ja jauhelihakastiketta kun maha piti niin kovaa ääntä etten jaksanut kuunnella sitä enää. Mutta en tuntenut nälkää, joten jos maha ei olis huutanut niin kovaa niin en olisi varmaa edes tajunnut syödä. Tää on ihan uutta mulle, en oo koskaan menettänyt täysin ruokahalua näin pitkäksi aikaa. Kohta jo viikko mennyt niin ettei tee yhtään mieli mitään ruokaa. Hyvähän se on, jos nämä läskit vihdoin katoaisivat.

Olen palannut

Oon nyt pitänyt tästä blogista hieman taukoa kun mieli on vaihdellut moneen suuntaan. Välillä meinasin luovuttaa kun ei näkynyt mitään tulosta vaa'assa vaikka tein kaiken parhaani mukaan ja sitten annoin itseni vain mässätä niin, että lihoin takaisin melkein tuonne 49kg asti. Nyt kuitenkin viime perjantaista olen laihtunut noin 2kg ja vaaka näyttää taas 47kg. Eli parempaan suuntaan taas menossa, toivottavasti tää myös jatkuu.
Se, miksi perjantaista olen onnistunut laihtumaan, johtuu siitä etten pariin päivään pystynyt syömään, enkä sen jälkeen vain ole halunnut syödä. Perjantaina nimittäin oli pikkujoulut ja siellä sitten vahingossa vedin lärvit, jonka johdosta olin mennyt selittämään ihmisille kaikkea päätöntä ja lopulta eräs puolikaveri oli pitänyt mua pystyssä viimeisen tunnin ja yrittänyt estää mua sammumasta minnekään. Ja sitten eräs vanha tuttu poika oli sitten lopulta työntänyt mut bussiin kotimatkalle. Tai no, en mennyt kotiin vaan kaverille ja siellä sitten olin mm. tiputtanut leipäpakettia lattialle ja sen sellaista. Onneksi ne kaverin vanhemmat ei suuttunut siitä yhtään vaikka se mun kaveri oli täysin selvä ja itse olin ihan kännissä.
Lauantain ja sunnuntain mulla oli sitten niin oksettava olo etten edes oikein pystynyt syömään mitään ja sitten siitä eteenpäin on vaan hävettänyt niin paljon ettei ole tehnyt edes mieli syödä ja olenkin elänyt pääasiassa energiajuomilla. Eilen kävin erään tutun kanssa siivouskeikalla ja sen jälkeen hän halusi välttämättä tarjota kaakaon ja suklaakakkua ja oli niin tuskaa saada ne alas kun tuli ihan fyysisesti niin huono olo ja lopulta jouduinkin jättämään puolet kaakaosta ja osan suklaakakkupalasestani.
Mutta tää nyt oli tälläinen ilmoitus, että olen palannut taas tänne blogin puolelle, joten postauksia tiedossa :)