Kuinka sairas voikaan mieleltään olla?

Tajusin sen äsken. Rekisteröidyin englantilaiselle ana-foorumille. Klikkasin erään henkilön tumbrl linkkiä. Sitten se iski. Kuva tytöstä jolta paistaa kylkiluut ja joka näyttää sairaalta. Tajuan, että se on sairasta, mutta silti se näyttää täydelliseltä ja haluan samanlaisen vartalon. Taustalla soi syömishäiriöistä kertovia kappaleita. Miksi haluta jotain, mikä on sairasta? Miksi en pysty syömään normaalisti, vaan aina pitää joko syödä erittäin vähän, ahmia, paastota, oksentaa, mutta ei koskaan normaalisti? Miten olen pystynyt luomaan itselleni tälläisen oman maailman? Kaikkien muiden mielestä tämä on sairasta, mutta minusta normaalia. Ajattelen jokaikinen hetki joko ruokaa, kaloreita, läskiä, painoa tai jotain muuta vastaavaa. Ei mun ajatukset liity yleensä muuhun kuin tähän pieneen anamaailmaan. Katselen varmasti viikon aikana peilistä itseäni useamman tunnin. Katson kuinka läskit vaan roikkuu. Suihkussa otan kiinni mahastani ja sormien väliin jää läskiä. Sitä on joka paikassa. Silti kaverini ihmettelevät miten paidat eivät pysy päälläni vaikka ne ovat xs-kokoisia.
Selaan kuvia eteen päin. Ne vain paranevat joka hetki. Minäkin haluan saada käteni reiteni ympäri. Haluan, että mahani on vain kuoppa luiden välissä. Haluan, että käsivarteni ei ole paljoa rannetta paksumpi. Haluan olla täydellinen niinkuin noissa kuvissa. Tiedän, että jos joskus saavutan sen, näytän muiden mielestä sairaalta, vaikka se olisi minulle täydellisyyttä.

Syksyä

Koeviikon viimeisetkin numerot on nyt tiedossa ja tadaa, se historian kutonen oli huonoin numero! Terveystiedosta tuli 8½ ja maantiedosta 9-. Oon kyl ihan tyytyväinen ja kun tuntuu jaksot helpottuvan kevättä kohden niin luultavasti noi jäi huonoimmiks numeroiks. Ainakin toivon niin. Tosin matematiikka alkoi nyt kunnolla ja se on mulle tavallaan helppoa, mutta silti kokeesta voin saada ihan mitä vain vitosen ja kympin väliltä. Ruotsikin vähän tökkii, mutta kunhan opettelen vain sanoja ahkerasti niin ehkä sekin alkaa luistamaan.
Lauantaina olin töissä ja sain takaisin keskustaan päin kyydin kaverilta sen ritsalla! Olin niin yllättynyt et se lähti oikeesti kyytiin vaikka sanoin sen vaan läpällä kun se tuli mua vastaan. Se heitti mut keskustaan ja siitä sit kävelin yksin kauppaan ajatellen että nyt kyl oli hyvä päivä, kunnes... Näin mun "ihastuksen" ajavan sen mopolla joku tyttö kyydissä. Oikeesti tuntu et joku olis repiny mun sydämen irti. No pääsin tästä yli jo, mutta se tuntu sillä hetkellä pahalta. Ei mulla olis siihen ollut muutenkaan mitään mahiksia mutta no, ainahan sitä pystyi haaveilemaan.
Tänään aamu lähti hyvin käyntiin, en nimittäin syönyt aamupalaa koska ei meillä ollut mitään syötäväksi kelpaavaa. Koulussa söin näkkileivän ja kotona vähän hernekeittoa ja illalla valitettavasti kaksi paahtoleipää juustolla ja kinkulla... Iltaisin mulla on joku ongelma syödä vaikkei mulla ees olis nälkä. Se on vaan sellanen tapa, mistä en pääse eroon. Pitäis ehkä hommata enemmän jotain kasviksia, jotta vois syödä niitä eli edes hieman kevyempää.
Mun kaveri stressaa ihan hirveesti vanhojentanssiparista. Ja se on tartuttanut sen muhunkin. Kaikki hyvät on jo viety. Ois ehkä yks jota vois pyytää, mutta silläkin voi olla jo pari tai sitten se ei vaan halua tanssia mun kanssa kun oon tällänen ruma läskipallero niin sitten se olis noloo mennä kysymään. Toisaalta, olisin varmasti silloin reilun vuoden päästä niin laiha, että voisin näyttääkin prinsessalta, joten ois se kiva osallistua wanhoihin. Ehkäpä huomenna laittaudun hieman nätimmin ja uskaltaudun kysymään. Eihän siihen kuole, eihän?

Syksy on jo pitkällä. Maa on täynnä lehtiä, puut näyttävät päivä päivältä karummilta, joutsenia ja sorsia on alkanut näkymään, joten ne tekevät lähtöä. Iltaisin tulee nopeammin pimeää ja kun herätyskello soi, taivas on edelleen musta. Aamuisin kosteutta ja sumua, joskus jopa melkein pakkasta. Joka päivä sataa ainakin hieman ja saa aina olla kantamassa sateenvarjoa. Syksy on ihanaa, en tiedä mikä siinä kiehtoo, mutta ehdottomasti lempivuodenaikani heti talven jälkeen.

Liikunta on ihanaa

Tänään olin kuntosalilla koulun jälkeen. Suoritin lukion liikunnan itsenäistä kertaa, niitä pitää tehä 6 joista 2 voi olla koulun maksama kuntosalikerta tai uintikerta. Uimista inhoan, joten tänään menin ekaa kertaa suorittaan kuntosalille. Siellä olin ekaks vain minä ja joku nainen kun sali ei ollut auki, vaan opettajamme päästi mut sisään. Sen jälkeen päästin pari kaveriakin kun nekin tuli tekeen itsenäistä kertaa. Olin siellä 12.20-14.30 eli reilu kaksi tuntia. Ekaks alkulämmittelin crosstrainerilla 20min, sitten aloin kiertämään kaikki laitteet. Tosin selkälihaksia en voinut tehdä, kun se penkki oli jotenkin säädetty pidemmälle ihmiselle enkä saanut itse säädettyä sitä sopivaksi. Lopuksi juoksin juoksumatolla 20min. En olis sillonkaan halunnut vielä lopettaaa, se tuntu niin ihanalta kun sai rääkätä itseään. Mulla ei kovin isoja lihaksia ole, joten en jaksanut kovin isoja painoja käyttää mutta silti tein joitain laitteita suuremmilla painoilla kun kaverini. Tosin itse halusin sen fiiliksen että ne kaks viimestä on pakko oikein puristaa kun taas yksikin kaveri vaan laitto pienet painot ja teki helpolla eikä laskenut toistoja. Nyt haluaisin jo toisenkin kerran mennä, mutten pääse kuin aikaisintaan ensi viikon torstai aamuna, jos liikunnan opettaja pääsee päästämään mut sisään. Sitten pitäiskin jo ite maksaa, enkä tiedä ostanko sellaista korttia. Kun sinne pitäisi ostaa ovikortti 10e ja sen lisäks sitten kai joko kuukausimaksu 30e tai 10x 30e. En tiedä että saako sitä 10 kertaa ladattua siihen ovikorttiin vai onko se sit vaan tohon kuukausikorttiin. Kun itse en tee kuukausikortilla mitään kun en pysty käymään siellä niin usein. Ja ovikortin tarvitsen, jotta voin mennä koulupäivänkin aikana.
Mietin, että alkaisinko täällä korven kuntosalilla käymään, kun täällä kuulemma on koululla joku sali. En tosin saanut tietää sen aukioloaikoja, mutta ilmainen se kuulemma ainakin olis. Tosin siellä kuulemma ei hirveesti oo laitteita, mutta sellaset ihan peruslaitteet löytyy. En tiedä uskallanko sinne mennä yksin, mutta ehkäpä joskus rohkaistun. Nyt vaan tuli niin loistava olo tosta, että voisin oikeesti alkaa käymään kuntosalilla ja liikkumaan sitä kautta.

Syömiset kyl on mennyt nyt huonosti. Turvottaa ja tuntuu läskiltä. Hävetti kunnolla siellä kuntosalilla kun laitoin suht tiukan topin päälle ja tuntui että maha pömpöttää. Mutta koeviikko on nyt ohi, joten ei tule stressisyömistä.
Kokeista en tiedä kuin historian ja uskonnon numerot. Historia meni niin huonosti, että menen sen varmaan uusimaan hyväksyttyjen päivänä eli joskus tammikuussa... Hygieniapassin kokeesta onneksi pääsin heittämällä läpi. Luin kerran vihkosen läpi ja tein 2 virhettä, mikä oli mun mielestä ihan hyvin kun 6 niitä virheitä olisi saanut olla. Toivottavasti joskus löydän jotain töitä mihin tarvii ton hygieniapassin, etten ihan turhaan sitä sit oo hankkinu.

Leireilyä ja koeviikon odotusta

Olin viikonloppuna leirillä isosena. Leiriläisinä oli tän vuoden riparilaisia, suurin osa siltä millä mä olin ollu kans isosena. Olin aika yksinäinen, riitaannuin kaverin kanssa, jonka takia en sitten puhunut muillekaan isosille vaan viihdyin paremmin leiriläisten joukossa, en halunnut edes esiintyä meidän isosten näyttelemissä sketseissä. Leiri meni silti ihan ok. Juttelin parille uudelle ihmiselle ja joskus nekin tuli jutteleen mulle. Viihdyin tosin paljon myös ihan yksinäänkin silloin kun ei ollut mitään ohjelmaa. Syömiset meni ok ja leirin jälkeen menin vaa'alle. 46.8kg. Ihan jees, tästä on hyvä jatkaa laihduttamista.
Iskän kanssa menny surkeesti. Mä oon koko ajan itsekin äkäinen mutta sekin huutaa mulle ja paiskoo tavaroita ja uhkailee vaikka millä. Sanonut parin päivän sisään varmaan 5 kertaa että sen puolesta voisin muuttaa muualle. Joskus tekis mieli sanoo että niin tekisinkin jos vaan voisin...
Koeviikko alkaa torstaina. En oo lukenut mistään mitään ja luultavasti tuun kuseen ne kaikki kokeet, sillä edellisenä iltana lukeminen ei kuulemma auta.. No, en aio ottaa stressiä. Ne menee miten menee ja ens jaksoon voin taas sit tsempata enemmän. Tää eka jakso voi mennä vaikka lukioon totuttelemisen piikkiin.
Oon löytänyt uuden rakkauden. Nimittäin Paussin välipalapatukat. Makuna suklaa, kaloreita yhdessä 85 ja maistuu mielestäni paremmalle kuin oikea suklaapatukka. Ovat jopa halvempiakin, yksi kuuden paketti maksaa 2.25e, mikä tekee kappalehinnaksi n.38snt. Näitä olen antanut itselleni luvan syödä yhden päivässä, jos tulee nälkä/herkkuhimo. Loistava pelastus, jonka ansiosta en rupea syömään mitään suklaata tai tekemään mitään jättiannoksia. En olekaan syönyt mitään muuta herkkua yli viikkoon. En muista milloin olisin ollut yhtä pitkään herkuttelematta.
Mitä pidemmälle syksyä mennään, sitä synkemmiksi mun ajatukset koko ajan muuttuu. Eilen ajattelin vain sitä, että kun jos joskus olen taas laiha niin jos silloinkin asiat tuntuu näin vaikeilta, niin voin sitten tyytyväisenä luovuttaa. Sitten ihmisten ei tarvi kärsiä kantaessaan mun arkkua kun en paina paljoa. Tuntuu ettei tuu enää niitä pieniäkään toivon pilkahduksia, vaan koko ajan tuntuu kurjemmalta.

Muistan sen ajan kun mulla oli tollanen maha ja housut olivat liian suuret, ei tosin ihan noin kuin tossa kuvassa mutta melkein. Haluun kokee sen tunteen vielä joskus uudestaankin, enkä luovuta ennenkuin saavutan sen.
Tiedän, että se on mahdollista. Jos pystyin siihen aiemminkin, pystyn siihen nytkin. Silloin se ei ollut edes vaikeaa, ehkä se tälläkin kertaa muuttuu yhtä helpoksi kuin silloin. Sitten kun saan sen oikean motivaation siihen, se tulee sujumaan kuin itsestään. Täytyy vain odottaa kärsivällisesti, mutta sitähän sanotaan, että lopussa kiitos seisoo..

Perus arkea

Retkeilykurssi meni ihan jees. En nyt jaksa kauheesti selitellä, mutta tiivistettynä vitutti ja itketti siellä metsässä, mutta kotona tuntu lopulta siltä että vois lähtee uudestaankin.
Tällä viikolla menny jotenkin ihan perseelleen. Tuntuu että kaikki taas vaan epäonnistuu ja tuntuu että se paska olokin tulee taas, se mikä mulla oli viime talvena ja keväänä. En jaksais sitä. En ees ymmärrä miten jaksoin sitä sillon. Se kun koko ajan ahdistaa, itkettää ja tuntuu siltä että kaikki on vaan paskaa ja tekis mieli päästä pois..
Viime aikoina jotenkin tuntunut, että kaikki viittaa siihen miten ruma läski oon ja etten saa koskaan poikaystävää tai sellasta kunnon sosiaalista elämääkään. Säälittävän kuuloista, mutta tolta musta just nyt tuntuu. Sunnuntaina oottelin junaa asemalla ja näin kun yks kaveri tuli sinne jonkun pojan kanssa ja ennen kuin poika astu junaan nii ne halaili ja suuteli vaikka kuinka pitkään. Maanantaina toinen kaveri selitti millasil synttäreil se oli ollu ja miten ne kaikki oli ollu kännissä ja miten se oli tanssinu jonku jätkän kanssa ja sit se oli pitäny sitä mun kaveria sylissä ja kuinka hauskaa siel oli ollu. Tänään riparilta yks pikkunen kysy että onko mulla vanhojentanssiparia. No eipä ole, vaikka ne onkin vasta ens vuonna. Enkä tuu ees varmaan saamaankaan. Ykkösiä on kolme tyttöä yhtä poikaa kohden. Ja näistä pojista melkein kaikki on joko läskejä tai sellasia joiden kanssa ei tuu toimeen. On kaks keiden kanssa voisin tanssia, mutta toinen pitää mua tyhmänä ja toiselle en oo ees koskaan oikein suoraan puhunut. Joten enpä sitten varmaa tanssi ollenkaan. Oon niin läskikin ettei mikään mekko näyttäis mun päällä hyvältä.

Syömiset sentään mennyt nyt pari päivää hyvin. En oo syönyt mitään herkkua sunnuntain jälkeen enkä oikeastaan syönyt mitään ylimääräistä muutakaan. Tänään söin aamupalan. En koskaan syö aamupalaa, mutta tänään oli aamulla niin heikko olo, etten uskonut pärjääväni kouluruokaan asti ilman mitään. Tosin koulussa oli oksennuksen näköistä ruokaa, joten en edes uskaltanut maistaa sitä. Terveystiedossa meidän pitäis tehdä ruokavalioanalyysit. En tiedä miten teen sen. En voi antaa sellasta analyysiä missä näkyy miten naurettavasti syön normaaliin ihmiseen verrattuna. Varmaan  pitää vaan suurennella annoskokoja ja keksiä jotain ylimääräisiä välipaloja, jotta päivän syömiseni näyttäisi normaalilta.

Normi lauantai

Tiiättekö sen tunteen kun kävelee jossain kaverin/kavereiden kanssa ja tietää, että on se rumin ja lihavin porukasta? Mulla on tällänen olo aina. Alkaa jo kyllästyttää, että joudun tavallaan häpeämään itseäni koko ajan.  Tänään töiden jälkeen mulle jäi 3 tuntia aikaa, soittelin kolmelle kaverille, jotka ei ees vastanu, yks sano ei ja vihdoin viides pääsi viettämään aikaa mun kanssa. Käveleskeltiin, keinuttiin ja käytiin Hesessä. Otin pienet ranskikset ja zero kokiksen. Kotona viel söin vähäsen riisiä ja kanaa, eli ei syömiset menny putkeen, mutta eihän aina voikaan onnistua.. En vaan malttais oottaa, että olisin laihempi. Käytin tänään mustia farkkujani ja huomasin, että ne on vyötäröltä ainakin 5cm liian isot ja lahkeetkin olivat niin löysät, että tuntui kuin ne olisivat tippuneet päältäni. Ehkä jotain muutosta tapahtuu, tai sitten vain pesukone on pilannut farkkuni...
Vaa'alla en ole vieläkään käynyt ja päätin, ettäen käykään, ennen kuin tuntuu siltä. Kyl se tunne sit joskus tulee, viimeistään sitten jos satun joskus peilistä näkemään muutosta.

Oon haaveillut napakorusta. Kaikki sanoo, että ne on ihan turhia jne, mutta mua on aina napakorut jotenkin viehättänyt. Mulla ei vaan koskaan oo ollut sopivaa mahaa siihen. Sitten kun näen peilistä sellaisen litteän, laihan, täydellisen mahan, niin voin matkustaa junalla lähimpään kaupunkiin ja mennä ottamaan sen lävistyksen. En malttais oottaa sitä päivää ja toivon, että se päivä tulis mahdollisimman pian. Toki tärkeintä on, että se tulee edes joskus.
Mulla on paljon haaveita. Monet hyvin erilaisia keskenään, mutta yhteistä niille on se, että ne tuntuu mahdottomilta. Oon nyt päättänyt, että tää ei tuu olemaan yksi niistä mahdottomista.

"Nouse läski"

Viime päivät menny jotenkin ihan sumussa. En oikein muista mistään mitään ja kaikki on vaan samaa harmaata ilmaa. Päivissä on ollut hyviä ja huonoja puolia. Päällimmäisenä jäänyt mieleen, että olin tänään taas siinä "kerhossa" mistä olen tainnut aikaisemminkin jo selittää. Meil ei ollut siinä oikein mitään ohjelmaa, eräs tyttö kertoi vaihdostaan Koreassa ja oli laittanut pöydälle tavaroita ja istuttii siin lattialla kaikki ja juteltii mitä sattuu ja ihmeteltiin niit tavaroit. Ennen tätä istuin kuitenki sohvilla oottelemas et loputki tyypit tulee ja sitten yks poika tuli tarjoilemaan kaikille jotain piirakkaa ja sit sanoin että "älä tuo sitä mun eteen ku mul on kauhee nälkä ku en oo viel syöny mitää." Tää lause vaan tuli jostain, kaduin sitä heti. Se yritti tyrkyttää sitä mulle ja kun yritin lähtee karkuun nii yks tyttö otti mut kiinni ja ne yritti yhessä syöttää mulle sitä mut onnistuin olemaan syömättä! No, sitten täs lattial istuskellessa puhuttiin kaikenlaista ja mua alko kyllästyttään nii menin vaan maahan pitkäkseni sitten, kunnes tää sama poika siin mun vieres sano, että nouse ylös ja sit sanoin etten jaksa ja sit se sano "nouse läski". Tuntu samalta, että joku ois lyöny mua nyrkillä. Järkytyin. Jäin makaamaan ja tuijottamaan kattoa ja sanoin vaan takasin "mä tiedän, että oon läski". Se yritti korjata sanojaan, kerto etten muka oo, että sen reisi on paksumpi kun mun vyötärö. Sit se tökki mun sääriä sanoen ettei niissä muka oo mitään. Sit se kysy saako se laittaa sen kädet mun vyötärölle kattoakseen miten "ohut" se on. Huusin että ei saa, herranjestas jos se olis laittanu ja tuntenut ne kaikki läskimakkarat. Pelottaa jo ajatuskin. Sit se yritti nostaa mua maasta todistaakseen etten paina paljoo ja vaivalla se sai mut nostettua sen syliinsä, mutta kiemurtelin takas lattialle. Hetken päästä se kidutus loppuikin ja harkitsin jo kävelyä kotiin (se 15km), mutta silti olin laiska ja valitsin junan. Ahdistaa ihan hirveesti, vaikka tiiän että se sano vaan totuuden siitä että oon läski, mutta silti se jotenkin järkyttää kuulla se jonkun toisen suusta. En uskalla mennä vaa´alle. pelkään et sieltä tulee joku läskinumero, sama mikä kuvaa sitä, mikä peilistä näkyy..
Syömiset sentään mennyt ok, ei mitään suuria repsahduksia tullut, mutta välillä niitä, jolloin oon syönyt suht reippaasti kuitenkin. Tänään söin vain pari haarukallista makaronia ja yhden valmisjauhelihapihvin. Liikkumaan en oo pystynyt polveni takia, sitä alkaa särkemään jo kävellessäkin.
Oon jo vähän tutustunut yhteen poikaan täält läheltä. Se tuli yks aamu juttelemaan kun käveltiin kouluun. Kyseli miten oon tykänny asuu tääl, vastasin tyhmänä rehellisesti ja valitin miten en tykkää kun on pieni paikka ja kaverit muualla jne. ja se varmaan ajatteli että oon kauheen negatiivinen ihminen. Tänä aamuna se saavutti taas mut kun kävelin hitaasti, muttei sanonut muuta kuin huomenta.. Olis kiva jos osaisin antaa kivan vaikutelman itsestäni, mutta en näköjään osaa..
Hyvä uutinen on se, että meen retkeilykurssille reilun viikon päästä. Mennään patikoimaan kansallispuistoon, nukutaan yö teltassa, seuraavana päivänä patikoidaan lisää ja melotaan kajakeilla. Laskin, että tuun kuluttamaan sillä liikunnalla siellä n. 1500-2000kcal ja jos pystyn olemaan vähäkalorisella ruualla, niin sehän tarkoittaa sitä, että laihdun varmasti. Toivottavasti mun polvi vaan sit kestäis sen..