Virheitä, virheitä, virheitä

Tänään on ollut hyvin sekalaiset ajatukset.. Aamu alko hyvin, pääsin sängystä kerrankin ylös ajoissa, oon kateellinen jotka jaksavat herätä aikaisin, itselläni vaikeaa päästä ennen kahdeksaa ylös vaikka miten yrittäisin. Aamulla oli heti koululiikkaa, jalkapalloa. Oli ihan kivaa, tosin huono kuntoni taas hieman haittasi, mutta tuli koko ajan vähintään käveltyä, yleensä koko ajan hölkättyä joten tuli myös ihan kunnon hiki. Tätä iloa tosin kesti vain 50min, kun jouduttiin siirtymään urheilukentälle kun jotkut halusivat juosta 1500m. Itse en halunnut, sillä kuntoni on niin huono että olisin ollut siellä varmaan loppupäivän. Matikan tunnilla kaverini tuli istumaan viereeni. Tosin syy tähän oli, ettei hän mahtunut istumaan omien hyvien kavereidensa luo. Matikan tunti meni ihan kivasti muutenkin kun tuli lörpöteltyä takarivin poikien kanssa kaikesta turhasta. Kouluruokailussa söin kaksi pinaattilettua. Siitä tosin alkoikin ajatukset muuttua.
Oli äidinkielen kaksoistunti ja mulle on tosi vaikeeta keskittyä ja siellä oli pakko, joten alkoi ajatukset pyörimään ja muuttui mielikin paljon negatiivisemmaksi taas kerran. Sitten välkällä ahdisti istua yksin lihavana kun muut pikku laiheliinit nauroivat porukassa keskenään. Kaksoistunnin jälkeen oli terveystietoa. Piti kirjoittaa nimettömästi lapulle mitä tunteita on sillä hetkellä. Olin tyhmä ja kirjoitin rehellisesti, että ahdistaa, jännittää, pelottaa ja harmittaa. Opettaja luki laput satunnaisessa järjestyksessä. Kaikki muut olivat tyyliltään: iloinen, hauskaa, naurattaa, kaikki on mainiosti... Ja sitten se mun lappu... Kaikki alkoivat miettimään että kuka on kirjoittanut niin ja katseet kääntyivät minuun. Olin kyllä heti että en mä nyt sellasta ja lopputunti menikin hymyillessä väkinäisesti, säälittävästi yritin paikata virhettäni.
Koulun jälkeen kävin kotona, söin vähän ruokaa (kauhallinen perunamuussia ja vähän ahvenia kermakastikkeessa), vaihdoin laukkua ja lähdin paikalliselle nuorisotalolle kun käyn siellä eräässä "kerhossa", josta saa työtehtäviä. Siellä sitten hieman nolasin itseni, en koko juttua nyt selitä mutta tiivistettynä se meni näin. Menin puoli tuntia aikaisemmin, menin yläkertaan missä yleensä kokoonnutaan mutta jäin toiseen huoneeseen kun siellä oli joku kokous, istuin yksin puoli tuntia kunnes eräs "kerholainen" tuli hakemaan mut sanomalla että meillä onkin alhaalla, no meinasin mennä ihan kellariin asti kunnes tajusin että kävelin liikaa ja kun palasin takaisin niin muut "kerhoon" kuulumattomat tuijotti mua ja sitten ne "kerholaisetkin" katsoivat mua sillai että miks olin siellä yksin ja menin viel sinne alas asti... Ei tää nyt niin paha oo, mutta mua jää vaivaamaan tälläset missä vähänkään nolaan itseäni. No, "kerhosta" mentiin keilaamaan, mutta itse en keilannut kun en ole koskaan ennen sitä kokeillut enkä viitsinyt mennä nolaamaan itseäni, joten katselin sivusta.
Kotona sitten olin puoli kuudelta, hirveän päänsäryn kera. En taaskaan päässyt lenkille. Lisäksi tein SUUREN virheen, söin Kismetin ja vähän suklaajäätelöä. Kaduttaa niiiin paljon! Olisi tehnyt mieli oksentaa, mutta en kuitenkaan sortunut siihen. Nyt vain kohti huomista, ehkä silloin menee paremmin... Haluaisin pystyä pukeutumaan shortseihin kesällä. Menen ostoksille 4.6, joten jos silloin ei mene 34 kokoiset shortsit jalkaan, en aio ostaa shortseja ollenkaan. Mielummin peitän läskini normi farkuilla.

Sitten kerron vielä "pakkomielteestäni". Kuten kaikilla syömishäiriöisillä, minullakin on pakkomielle kokoon, tosin mulla siinä on mukana myös pituus, kengänkoko, käden koko, sormien paksuus, toisten ihmisten pituus... Se on vaan niin ihanaa, jos joku sanoo pikkuiseksi tai jos on pitkien ihmisten joukossa ja tuntee itsensä pieneksi. Tosin valtavat läskini vähän vie iloa tästä pieneksi kutsumisesta, mutta on se silti kivaa. Olin tänään tuolla "kerhossa" ja olen siellä lyhin ihminen, joten aina kiva kun kuulee että oletpas sä pikkunen tms. Toki olen oikeasti suhtkoht pitkä, kun olen n.161cm. On kiva kuulla kun ihmetellään miten mulla on niin pieni jalka tai käsi. Itselläni toisia kohtaan oleva pakkomielle on se toisen pituus. Mielestäni pojan täytyy olla pitkä, sellaset päätä pidemmät on sopivia, "kerhossa" oleva yksi poika onn 194cm ja on niin kiva seisoo sen vieressä kun tuntee itsensä paljon pienemmäksi. Sitten kun ensi syksynä läskini ovat kadonneet niin voin tuntea itseni oikeasti pieneksi, jos en nyt satu kasvamaan pituutta.